Olen syntynyt 1900 luvun alkupuolella , tarkemmin elokuussa vuonna 43 Maaningan puukirkollisen kylän Mutkala nimisessä hirsirunkoisessa talossa. Isäni etummainen nimi on lainattu bibliasta ja suomennettu , eli Taavetti. Isoisäni etunimi oli bibliaperusteinen sekin , eli Salomon. Äitini nimi Aino mainitaan jo Kalevalassa. Perimätiedon mukaan Wäinämöinenkin havitteli ihan kaksin kourin aikansa Ainoa , luultavasti ei ainoaa , tai ainoana. Metoolla riittää perinteitä. Isoäitini , myös Kalevalaisen Marjaanan , sukuhaaran selventävän tyttönimen johdannaisena myös Aino oli os. Tossavainen. Miksihän se isän nimi olisi mukamas niin tärkeää , äidithän ne sattuma jälkeläiset tekee monen muun askareen ohessa.

Enimmät valtiolliset vihollisuudet rakkaan rajanaapurin kanssa loppui 44 syyskuun aikana , tarkemmin 19. päivänä. Siitä huolimatta minulle jäi synnyinmaan sinisiä taivaita tähystellessä muistikuva rajanaapurin pommarilaivueista , johon sisältyi osio Mutkalan ikivihreän pihakuusen latvuksesta. En suostu uskomaan että kuva olisi siirretty tai piirretty perimätietona vanhemmilta sisaruksilta muistiin , aivan oma on taltiointi jatkosodan viime vaiheista. Ehkä vaikutuksen teki myös monimäntäisen laivueen ääni. Avaruuden alapuolellakin saundi kaikuu avarasti ja keinuu kuin aallot , nousee ja laskee. Tahdissa , ja vähemmän tahdissa marssi männät. 

Perimätietoon sisältyi kylläkin se , että kerran pommarit tyhjensi seudun pelloille lastinsa kun eivät löytäneet Kuopiota. Miksi sitten muistikuva olisi muodostunut yksivuotiaan tiedostoihin. Ehkä siksi että seinänaapurit noudattivat uskollisesti väestönsuojelun ohjeita. Tuskin koko kylässä oli edes yhtään hälytyssireeniä , siitä huolimatta , säästä piittaamatta , kuulo hälytyksessä aina vaan pihalle ihmettelemään. Perimätiedon mukaan talvisin lakana naamiona hankeen kahlaamaan vihulaista karkuun. Kirittimenä toimi varmaan myös tapahtunut kylän epäsuora pommitus. Moinen häly varmaan aiheutti tiedoston tallentumisen. 

Muaninka oli siihen aekaan tyypillinen puisen kirkon puulämmitteinen kylä. Valtesmanni , kirkkoherra ja  kunnanlääkäri , tämän pyhän kolminaisuuden lisäksi isoimmat talolliset muodostivat kylän äänimäärän , nokkimisjärjestyksen ja hallinto eliitin. Rahvas ei esiintynyt kuin kirkonkirjoissa ja herkästi ajan somessa. Valtionkirkon pitämää väestörekisteriä täydensi valtesmannin pitämä irtolaisluettelo , sinne päätyi yllättävän pienillä ponnisteluilla. Savupiiput oli kyllä jo keksitty , mutta kalevaista , topeliaanista ja  runebergiläistä kansallisromantiikkaa kunnioittaen sisäänpäin lämpiävä oli yhteisö.  Sen seurauksena syntyvät kitkut ja katkut haittasi hallintoakin. Ennen tärkeitä tiedonantoja syvän hiljaisuuden vallitessa valtesmanni ja kirkkoherra joutui hallinnon arvovallan kohottamiseksi selvittämään kurkkuaan rykimällä. Eräiden runoilijoiden havainnot viittaa taas siihen , että vielä yleisempi kansallinen ominaisuus on kuitenkin ähkiminen. Ähkimistä esiintyy saunan lisäksi usein myös sen ulkopuolella.

Yhdyssana valtionkirkko oli aivan totisinta totta , taivaallinen ja maallinen valta oli samoissa käsissä ja kansissa. Rosis reissu siitäkin sikisi kun Jeesus kävi kusella Hannu Salaman kirjaamana. Syytettiin valtionkirkon perusteiden horjuttamisesta. Ei ollutkaan umpinainen eikä pystynyt pidättelemään. Nyt valtio ja kirkko on jo sentään erotettu ja yhtä pyhä vihkioikeus jo melkein myönnetty molemmille. Pannaan panon uhan ja aneiden kaupusteluoikeuksien menetys on harmittava takaisku valtiontaloudelle , verotusperusteiden rustaaminen on paljon hankalampaa , eikä maksajan syntitaakkakaan kevene ollenkaan.  

Suomi on sata ja syntymän kapalovaiheeseen liittyy osio , joka liippaa läheltä omaakin olemassaoloa. Vielä 50 luvulla monessa tarinassa mainittiin käsite , ”sillon kaheksantoesta kevväänä”. Tarinat vaihteli , vuoroin tukkeja uitettiin myötä , vuoroin vastavirtaan. Venäjän vallankumouksen innoittamana täälläkin pohjantähden alla purkaantui paljon poliittisia ja muitakin paineita. Maaorjuutta voi harjoittaa ilman maatakin ja tuntomerkit täytti renkipiika asetelma. Torpparikauden rakenteet alkoivat pikkuhiljaa muuttua. Tilanteen purkaantumisen alkuvaiheet muistutti jotensakin molemminpuolisia noitavainoja. Hankalista tyypeistä pääsi silloin eroon kirveelläkin. Pyssyn omistajat pystyi hoitamaan saman käsin koskematta ja enimmiltä roiskeilta välttyen. Varsinkin jälkikäteen hampaankoloista kaivettiin tikun nokkaan tekojen motiiveja. Alkuinnoituksen lähdettä ja alkuasetelmaa sillä tikulla ei sorkittu. Tässä asiassa historia todella toistaa itseään. Sosiaalisen luokituksen mukaan lahtarin nimi on nyt hyväveli. Kuten rakkailla lapsilla yleensä , sodalla oli monta nimeä , kapina , veljessota , sisällissota tai vapaussota. No kyllä se sota sisälsikin kaikki nämä määritteet. Säilyneisiin ja tuhottuihin arkistoihin perustuvaa historiankirjoitusta välteltiin pitkään ja ansiokkaasti.  Väinö Linna aukaisi hieman lisää tiputtavaa hanaa ja dokumentteihin perustuva tutkimus on edistynyt huomattavasti.

Isoontaloon Anttien torpparien lisäksi muitakin pieniä mökkejä oli olemassa ,  ne muodostivat käsitteen itsellinen. Se tarkoitti torppaa joka ei ollut taksvärkki järjestelmän alainen , siitä huolimatta se ei lyhentänyt työpäivää.

Isäni Taavetti joutui osalliseksi 18 kevään tapahtumiin koska hän diggasi sos. dem. aatetta. Punaväri näkyi hyvin hallitsevan luokan sinistä taustaa vasten , tarttui se vauhtiviivana Ilmari Turjan romaaniinkin. Kari Suomalaisen kypäräpäinen kirkkoherra kuvaa hyvin asenteita , uskon sotureita ollahan valtion panssarin suojassa ja me olemme valtio. Tämä piirre on säilynyt myyntituoreena aivan tähän päivään saakka.

Sarjatuleen kykenemättömästä suusta ladattavasta luodikostaan huolimatta Taavetti vastusti aseellista kapinaa. Siitä huolimatta , tai sen johdosta , hän joutui Varkauden kautta Hennalaan. Luultavasti Taavetti joutui niihin satunnaisesti teloitettavien rivistöihin , mutta säästyi arpomisessa. Entten tentten oli taikasana siinä laskennassa. Sinisen tai mustan mullan värin toivomuksesta hänet haettiin takaisin kotikuntaan koska oli ”liian hyvä kivityömies”. Kanavia ja kirkkoja kivittämällä kivenvierittäjien kylässä voi säilyttää henkensä kiveä hakkaamalla. Näistä päivistä ja oikeista tapahtumista uskalletaan kirjoitella oikeilla nimityksillä vasta nyt.

Kaheksantoista kevvään ja isonsodan välillä värikartta oli vaisu , vallitsi jyrkkä puna/sininen jakolinja. Alkiolainen vihreäkin peittyi politiikan sineen. Se raja aukesi railona. Presidenttiäkin kyydittiin IKL’län virka-autolla ja Mäntsälässä kapinoitiin. Nämä erimielisyydet haudattiin usein aselevon neuvottelujen ja voitonjuhlan jälkeisen aamun muistamattomuuteen , puolin ja toisin. Samaa jakolinjaa riitti vielä pitkään jälkeenpäinkin. Jos isistä tai äideistä , isoistakin , löytyi yleisnimike punikki , periytyi nimike punikinpentuna. Nykyisinkin aatteet on vaatteet , kirjavalta kuulostaa ja näyttää. Maalikaupan värikartta ei riitä aikuisten värityskirjoissa. Mekaanisen puunjalostuksen sorvaamien luudan tai harjanvarsien kauppaa edistää yhteiskunnan hämäristä ponnahtanut pirteä keppihevos harrastus. Mitä isot edellä ………..

Taavetti kuoli 48 , joten tuskin häneltä siirtyi perimätietoa tai rasitetta minulle ylen määrin. Siihen aikaan isät olivat vain isiä ja lapset vain lapsia , polvella ei paljoa könytty. Oman äitini teitittelin hautaan saakka , tiedän että hän ansaitsi sen.

Omassa nuoruudessani 50-60 luvulla en jostain syystä innostunut isonsodan avaamista kylmän sodan rintamista. Taisimpa kiistellä , jopa pilkata avoimesti neukku /  usa aktivisteja. Taisimpa olla vapaa , tai joidenkin mielestä  vajaa-ajattelija. Hyvin nuorena eräällä raksalla , eräs äärilaidan antifasismin edustaja ehdotti minulle antifasistista ratkaisua: ”Kyllä mielipide muuttuu kun katsot kiväärin piippuun”. Aatteet ja tunteet olivat vahvoja. Ehkä olin paitsiossa rautaesiripun erottamien pukareiden mielestä. Rautaesirippu pysyy hyvin pystyssä jos siihen nojataan molemmin puolin raskaasti.

Trolliarmeijoita ei vielä ollut , mutta aivan vapaaehtoisesti , kuten sotessa nytkin , kansan tuntoja tutkivaa tiedustelua avusti kieli ja juorukellot , vain kielet vielä osasivat lentää , monikielisestikin. Heitä kuuntelemalla hallinnot pystyi laskemaan kansan syvien rivien pulssin sykettä. Moskova ja valvontakomissio kiitti omista kertymistään silläkin rintamalla. Ajatelkaapa alkeellisuutta verrattuna Snowdenin paljastamiin mahdollisuuksiin. Ankarasta itsesensuurista huolimatta , kylän ullakoiden kätköistä löytyi 50 luvullakin lehtiä joista olin päätynyt tulokseen , pata kattilaa soimaa , musta kylki kummallakin. 50-60 luvuilla mustat kyljet paistoi jopa hyvinkin sädehtivästi rautaisen ripun molemmin puolin ja ympäri maailman taivaalta satoi aatteen nokihiukkasia.

Paljon enne ruokarinkejä 50 luvulla tunnettiin käsite hellan rinki. Johtui puulämmitteisen kylän yleisesti käytetystä puuhun kätketyn lämpöenergian hiukkasen hiukkasia päästävästä lämmön lähteestä ruuan valmistamiseksi. Millähän ihmeellä ne sai liedet lämpiämään kun ei kaupoissa ollut edes sytytyspaloja , tai ameriikan kiehisiä , tuskin aina edes tikkujakaan. Sytytyspalojen puutteessa valopetroolin roiskeissa onnistuttiin kyllä sytyttämään monta mökkiäkin. Jos taas onnistui sytyttämään tulen hellaan , samapa tuo oli tulos jos siihen rinkireikään pisti pataa tai kattilaa , aivan yhtä hyvin pata tai kattila nokeentui lämmönlähteen nokipäästöissä. Padan ja kattilan ero niihin aikoihin oli valmistustapa. Pata valurautaa ja kattila kansineen pellistä mankeloitu , tai prässissä venytelty. Täysin valurautaisessa padassa muhii muuten makoisat murkinat , olipa ainekset melkein mitä tahansa. Oikeaoppinen piisi ja pihkavapaa puukansi parantaa vieläkin makua. Padan ulkopintaa hyväilevät luomuliekit ja polttopuiden kitkut ja katkut antoi lisää aromia.

Karsinogeenit olivat vasta työn alla. Onnistuneesta tuotekehityksestä kertoo se , että kyllä niitä sitten löytyikin. Ihmetellä täytyy miten ihmiskunta on yleensä selvinnyt tähän päivään tullessa , nuotioiden savu ja hiukkaspäästöt tukki keuhkot ja karsinogeenit räjähti lihaa nuotiossa noetessa ja kärvennettäessä. Ehkä selviytymisen syy löytyy silkasta köyhyydestä. Aiemmin ei ollut vielä varaa ostaa lisäaineita , niitä kymmeniä tuhansia eeuun nyt yllättäen löytämiä kemikaaleja.

Uuniruuasta on ihan omakohtaista kokemusta. Yksinhuoltajana äitee joutui lähtemään ennen kaamosajan tai lyhyenyön kukonlaulua päivän askareisiin. Ruokahuolto pelasi uunin ja piisin lämmöllä. Varsinkin piisin lämmönhallinta vaati hieman enemmän kokemusta kuin lieden nappulan vääntöä ja ajastimen asettelua. Hiilloksella , kytemisellä ja ilmiliekillä on eroa varsinkin alkulähteen ympärille suuntautuvassa lämmöntuotannossa. Yliyön uuniin , tai aikaisin  aamuisin laittoi padan muhimaan ja päivällä sitten penskat onki annoksensa padasta. On muuten kokojyvä puuro nam nam , yli yön haudutettuna. Voi voi kun oli hyvää jos siihen sai vielä voisilmänkin lisätä. Kullervon kakun ruumenet ja siikasetkin siinä pehmenee kuten kunnon kalakukossa ruodot.

Hellan kuumanringin tuotosten nautiskelu johti vääjäämättä talvellakin kylmän ringin päälle. Kun takapuoli kohtasi ilman styroxin vaimennusta -40 celsiusta asteisen lautatason , tätä toimitusta yritettiin lyhentää pitkällä pidättelyllä ennen puuceehen menoa. Huussi oli tämän kopperon toinen nimitys. Sen ajan some noteerasi herkästi erään huussin oven yläpuolelle maalatut huusi kirjaimet. Ehkä se sana oli muisto pakkasherran puraisusta peräpeiliin. Hellävaraista peräpeilin pyyhettä saatiin kun mullikan lehteä ehti pehmittää käsin rutistelemalla alkutoimituksen ajan. Vähemmän hätäiseen kyykkyyn iki-ihanassa suomen suvessa tuomen kukkien tuoksussa täysin steriilillä , aidolla ikivihreällä ja täysin luomutuote sammalella pyyhittiin perää. Lämpimästä huolimatta itikka aikaan kyykky voi olla kirvelevä kokemus. 

Yksinhuoltajana äitee joutui tosiaankin käymään töissä pitkiä päiviä. Lypsyrobotteina oli ohjelmassa aamu ja iltalypsyt , päivemmällä yleispiikana. Siinä sivussa piti huoltaa seitsemän elossa olevaa aivan omaa lasta. Pekkaspäivien sijaan oli talvisin paljon pakkaspäiviä. Pakkaspäiviin sisältyi usein pyykkipäiviä , saippuat ja höyryävän muuripadan lipeäntuoksut päätyi huuhteluavantoon. Elon hankaluuksien päivittelykään ei auttanut , sossun luukkuja ei ollut olemassakaan. Helppoa ei ollut , kotoaskareet mukaan lukien työpäivät melkein 24/7 luokkaa. Ei siinä ehtinyt paljon penskoja paijailemaan ja joka pipiin puhaltelemaan. Muistan monia järkyttäviä yksityiskohtia hänen kestokyvystään. Kova oli ollut kolaus myös vanhimman sisareni palokuolema ja kantaminen Pielaveden kunnanlääkärille.

Suomen some kulki siihen aikaan aika lailla suusta suuhun kulkevan hyvinkin laajan kaistan välityksellä. Bittitiheys korvattiin kestoaikaa venyttämällä. Vaikka kaista ja yksityiskohtaisuus oli usein laaja , bittien siirto riippui välittäjän puhenopeudesta ja kuullun ymmärtämisestä. Kuten nytkin , viestejä väritti hyvin usein pahansuopaisuus ja kostonhimoinen perimätieto. Kielikello oli harmittomampi muunnos juorukellosta. Niitä kelloja ei voi kalibroida , nykyinen somekin on sen todistanut. Kylän tapahtumiin sen sijaan oli paljonkin tekemistä ja vaikutusta. Kirkonherrat saarnastuolin korkeuksista myötäilivät herkästi sopivia sointuja , valtion ja kansallisen edun nimissä. Jos siihen aikaan erosit kirkosta , uskon sotureiden saatanalliset säkeet seurasi mukana. Sallitun ja sallimattoman ero ei ollut veteen piirretty viiva , vahvasti noudatti luokkarajoja. Silti väittävät että poliittinen terrori palasi mukamas vasta  nykyisen somen mukana.

Välskärin tarinoista , suoneniskuista ja kuppaamisesta alettiin siirtyä kohti uutta uljasta suoneniskua ja kuppaamista. Jos sen ajan sekoomukselliset olisivat visioineet erään pääministerinsä , olisi ehtoollisastioiden lisäksi kypärätkin lentäneet lepikkoon ja sanoman saattaja hirtetty kerettiläisenä. Näihin aikoihin sanavarastossa nuoruuden kuvaajana femiinisempi muoto oli läkärä , maskuliinisempi nulkki , ahkeraan olivat käytettyjä ajan sanoja. Nykykieli sisältää paljon värikkäämpiäkin ilmaisuja , vaikka ikä ja muista rasismeista varoitetaan kaikkialla.

Ennen kouluikää leikin naapuruston Vehkaluodon lasten kanssa , Leenan , Joukon ja Osmon kanssa. Nuorin porukasta Osmo oli airuita tulevasta , ilmiselvä rokkari , vyötärölle ulottuvat vaaleat luonnonkihara hiukset. Sisko Leena käytti enimmäkseen lettejä. Tähän yhteisöön iski demokraattisen kansan oikeudentaju kaikessa ankaruudessaan. Orastavan oikeusvaltion kasvavien kansalaisten moraalin säilyttämisen yleiset periaatteet toteutui joukkoselkäsaunalla ylemmän määräysvallan taholta. Syvältä kansasta kumpuavasta rikos ja rangaistus oikeustajusta johtuva kollektiivinen rangaistusmääräys pakotti ilman lievitystä äiteen antamaan selkäsaunan ryhmänä tupakoinnin yrityksen johdosta , vaikka en ehtinyt omaa pilliklubia edes sytyttää. Koivuniemen herra se korvasi niihin aikoihin Nokian nuoriso ohjaajan. Valkosen maalin puutteessa ja rangaistusvaatimuksen riittävän ankaruuden täyttymisen johdosta , käytöstä aiheutui punaisia viivoja. Useimmiten äitee joutui taipumaan sen käyttöön ympäristön painostuksesta. Virtahepo ei ollut savupirtin kätköissä eikä olohuoneessakaan , vaan julkisella paikalla julkinähtävänä. Virtahevon paksuun nahkaan oli tatuoitu , joka vitsaa säästää , se lastaan vihaa. Käytännössä toteutuksissa tippa tuli useimmiten silmään molemmille osapuolille.

A mingä älägäm siitä some nyt kehittäisi.

Elintaipaleen alun virikkeiden lisäämiseksi härnäsin myös naapurin Villelän kahan ärhäkkää pässiä. Kokoeron huomioiden se oli extreme urheilun esiastetta. Siinä kisassa askelen piti osua pisteaidan riukupuulle ja käsi pystytukeen. Härnäysliikkeiden ja pakoetäisyyden väli oli usein aika kriittinen , ei tiennyt millä sorkalla pässi oli päivän aloittanut. Kumi ei vinkunut eikä savunnut mutta sorkka kaapaisi kiihdytyksessä. Useimmiten pässi pamautti aitaan , joskus sain minäkin säärilleni. Onneksi oli nutipää , sarven sattuman pistekuormituksen vauriot vältettiin.

Samasta kohteesta lainasin aivan oikeaoppisesti viljeltyjä kaskinauriita , tai nimismiehen pellosta kauran kera kasvaneita herneitä. Kun naapurit ystävällisesti huomauttivat herneiden luvattomasta vatsaan otosta , kysyin asianomistajalta , ”mittees se mimismies , suapko niitä herneen halakoja syyvvä”. Hymyilevä esivallan edustaja heltyi ja lupa myönnettiin anottuna. Tuhkan keralla kasvanut kaskinauris on hyvää puukolla soseeksi jältettynä , tai nuotion tuhkassa haudutettuna. Nauriin jälttämisessä ja pajupillien vuoleskelussa sain ensituntuman puukon käsittelyyn , kuin myös haavojen parantamiseen. Itseopiskelun kirveskausikin alkoi osumalla omaan sääreen. Isompiin jotain rättiä joskus löytyi. Laastareista tai antibiooteista ei ollut vielä hajuakaan , verenvuoto taltutti useimmat pöpöt. Puukon liikeratojen ja muodon ääriviivojen hallinnassa sain opastusta naapurin puusepältä. Tuulimyllyjäkin tehtiin , ei kuitenkaan taisteltu niiden kanssa kuin tekovaiheessa. Leluluettelo käsitti käpylehmät ja puusta kaserretut mielikuvituksella maalatut kalut.

Uskalsin mennä jopa metsäänkin hieman syvemmälle. Gepsittömän kauden suunnistuksessa täytyi kehittää suuntavaistoa , erehdyksen ja onnistumisen kautta. Sattui tilanteita että ynnikkien äänistä piti päätellä kylän suunta. Liikenteen melu tai muut pohjakohinat ei haitanneet tai opastaneet niinä aikoina , kolukärrien kolinatkin harvinaistui.  Rohkeuden lisääntyessä kävin puolenkymmenen kilometrin päässä Onkivettäkin vilkaisemassa. Onkiveden nuottamiehet myivät usein veneestään muaninkalaesille kaloja. Sen muistan että vene oli joskus laitojaan myöten täynnä kaloja. Haukea , lahnaa , kuhaa , ahventa , säynettä , jne. Muitakin kalamuistoja kertyi lähistön isomman pojan kanssa , mutta mahdollisen hajujäljen johdosta jätän ne mainitsematta. Eräs niistä tuoksui vahvasti mädäntyneelle kalalle , kalat kun ovat mätiä ennen ja jälkeen vetistä vaellustaan.

Erään papparaisen muistan hyvin kylän pyykinpesupaikan , eli Pönttöniemen kärjessä tarkkailtuani. Hän antoi tuulen painaa venettä pitkin ruohikon ulkoreunaa ja nosteli haavilla lahnoja veneeseen. Isoilla lahnoilla on kummallisia kyhmyjä päässään , on kyllä uunilahnaa syödessä hiusruotojakin lihassa.

Matkalla Onkivedelle jäi mieleen järeitäkin puita ja komeita männiköitä. Kaskeamisen ja tervanpolton jäljet olivat jo enimmäkseen kadonneet. Harsimalla haettiin metsästä hirsimökin ja sitä ympäröivän aidankin tarpeet. Rentun ruusun massiivinen viljely oli vasta orastamassa , vaikka paikoin jo pienimuotoisesti aloitettu puutarhassa. Korea kasvi , liiallinen esiintyminen tuhosi eksoottisuuden ja statusarvon. Samoin kävi alppiruusulle , kysykääpä scoteilta tai briteiltä. Kaski ja huhtaviljelyn jälkijättöisiä lepikoita kierrättämällä moni mökki pysyi sulana talviajan.

Kolmannen vuosituhannen alun säillä ja seisovalla kellolla on yhteistä , että joskus ne näyttää hetkittäin jopa aivan oikeaa aikaa , vuoden tai vuorokauden. Silloin kun vuodenaikoja oli vielä neljä , esiintymisajat oli paremmin hallussa ja markettien kausitarjoukset löytyi ympäriltä. Ahot , mesimarjat ja mansikat olivat vielä hyvin yleisiä , sarkaojien pientareiltakin niitä löytyi. Empä vaihtaisi niitä vieläkään etelän hedelmiin. Siellä pesi kiurut ja muut Suomen suloisuutta ylistävät. Heinänkorteen niitä kerättiin syömisen ohessa. Alkukesät oli täynnä linnunlaulua. Taisimpa niinä vuosina kiivetä ensimmäiset kerrat puuhun linnunpesälle. Pisto nuppineulalla ja puhallus. Jos pakoreikä tukkeentui , kyse oli yli ikäisestä munasta. Jos taas räksän munat oli suussa ja putosi puusta , makuelämys oli hyvin luonnonläheinen. Kokemuksesta viisastuneena munat pistettiin pipoon ja vasta pipo hampaisiin. Piti siinä siirrossa muistaa pitää ainakin toisella kädellä puusta kiinni. Munarosvous retkien johdannaisena piti usein pipoa tai päätä , paitaa tai housuja  huuhtaista lähimmässä jorpakossa , räksät kun osaa syöksypommituksen taidon. Lintulunssaa ei vielä siihen aikaan sairastettu , muita laatuja ja valikoimia oli kylläkin viljalti varastoissa. Rokotuksilla valikoimia vähennettiin , mutta rokottamattomina ne sitten taitaa vielä palatakin.

Nyt munistakin voi jäädä kiinni. Joillekin keräilijöille on kerääntynyt kakkua tai sakkoja sievoinen summa.

Peltoja ei raaskittu tuhlata paljoa heinän kasvuun. Heinät koottiin sieltä sun täältä ja suosarat ja jäkkiheinää sisältävät paikat jältettiin viitakkeella tarkasti talteen. Harvemmissa heinikoissa laidunnettiin , kaski , aho ja Mansikki olivat syy ja seuraus. Myös äiteeni oli aloittanut työuransa karjapaimenena alta kymmenvuotiaana. Kulttuurin köyhyydestä johtuen tässä paimennuksessa eivät kannukset kilisseet eikä hevot hirnuneet. Suureksi helpotukseksi Martti Kituset olivat hoitaneet suurpeto asiat kohdalleen , tapporahat oli tietenkin vielä voimassa joka rajoitti suuresti petojen reviiriä. Mansikkia sai vapaasti laiduntaa , eipä tullut mesikämmen aholla vastaan mesimarjoja tai Mansikkia syödäkseen. Nämä ahot olivat olleet jo kauan osa suomalaisuutta. 

Petopuolelta muistan myöhemmän viiskyt luvun ajalta kun ahma saapui talvella Savoon. Sankoin joukoin sitä hiihdettiin aseet olalla kuin hiiden hirveä , kylästä kylään karkoitettiin. Otsalamppujen puutteessa pimeyden aiheuttamista katkoista huolimatta ahma parka tuskin ehti tirsoja vedellä. En muista miten kävi , säilyttikö kortto henkensä , vai joutuiko nahkurin orsille.

Muistoksi menneiltä ajoilta eräs itäsuomesta kotoisin oleva mies kertoi paljon myöhemmin entisajan metsästyksestä. Vaikka nykyisin metsästys on kortilla , silloin ei ollut vielä kovin kortilla Tapion karjakaan. Ei ollut kuitenkaan tarjolla kuin kynimätön ja suolistamaton patapaistin aihio erämarketin hyllyllä tai joskus tiukasti tiskin alta. Pakkaskaudella pistettiin mies tai poikonen paimentamaan teerikarjaa , seurattiin minne teeret sukeltaa yöksi kieppiin. Pehmeään lumeen lennosta sukelsi koko teerikarja. Yöllä sitten hiihdettiin näille paikoille. Varustuksena oli toisessa kädessä sauva , toisessa tuohuksilla ja päreillä varustettu soihtu. Soihduilla yritettiin sokaista kiepistä karkaava teeri , jota sivallettiin sauvalla. Teeri piti tietenkin teloa hengettömäksi ettei se karkaa , innokkaimmat oikaisi niskanivelten kierrossa ja puraisi pään irti. On minultakin karannut teeri kiepistä suksien välistä. Kyllä siinä pölläyksessä ja räpinässä ihan säikähti.

Eli siis metsästyskin voi olla kortitonta ja pyssytöntä luomua. Jos tällainen metsästys vielä olisi mahdollista , millaisen direktiivin EU murjaisisi hygienian ja lintulunssan , sekä metsästystavan eettisyyden ja laillisuuden hallitsemiseksi. Nykyään teerikarjaan ei ylety enää pitkälläkään kepillä.   

Olen kuitenkin kuullut ihan luonnossa luomukarhun ääntä Sälevällä , muinoisen patoon hukutetun Itäkosken rannalla. Ensin Mansikin hätäistä ammuntaa ja kellon kalkatusta , joukossa epämääräistä mölinää. Äänet tuli kenties kilometrin päästä. Vielä paljon myöhemmin yritin nähdä luomukarhun Kuhmon Viiksimossa , yllätyksen varalta aseistautuneena , ei onnistunut. Ainut karhuksi luokiteltava havainto oli metsäautotiellä nähty puskan heilunta. Auton kolhaisema karhu ottaa jäljittäjästään kopin kovilla kynsillä ja hampailla.

Savon varhaisnuoruuden äänimaailmaa kartutti kiertävän sirkuksen leijonan yöllinen karjunta. Tarzan kirjat sai lisää jännitystä , melkein luomuinen ääninäyte savannilta oli saatu , vaikka ääni kantautui perisuomalaisen harjun männikön läpi. Häkkiin ahdettuja raivokkaita petoja oli helppo härnätä. Niiden raivo oli vain näyte sivistyksen ja käytöstapojen puutteesta.

Alkuinnostus mekaniikkaan suuntautui äiteen poljettavaan Singeriin. Umpirehtiä ja suoraa oli ommel , ziczakista tai muista harha askeleista ei ollut tietoakaan. Toinen oli herätyskello , ne olivat huushollin ainoat  mekaniikan edustajat. Voivarantojen parantamiseksi tuli myöhemmin mukaan separaattori ja sen myötä join kurria huomattavia määriä. Siniseksi maidoksi sitä nykyään sanotaan. Pääsimpä siinä sivussa ilman nesteitäkin vinguttamaan tyhjää lautaspakkaa ja ihmettelemään keskipakoisvoiman ja ominaispainon riippuvuutta , miten maidosta erotellaan kurrit ja kermat.  

Singerillä en onnistunut tekemään muodikkaita lävistyksiä sormeen , läheltä kuitenkin piti. Sukkulan ja neulan liikeratoja seuraten selvisi vempautuksen idea , miten kiertää ylälanka. Sormiystävällisempänä osapuolena siirryin tutustumaan ajan mittaukseen. Isompana luin hupaisan ammoajan hengestä kertovan kertomuksen Brittiakatemian ja puuseppä Harrisin kissanhännän vedosta kellojen kehityksessä. Britit hallitsi maailman meriä ja merenkulkijat kaipasi tarkkaa aikaa paikanmääritykseen. Harris kuitenkin teki kellon jota Isaac Newtonkin piti mahdottomana. Tarun mukaan omena putosi Newtonin päähän , mutta samaan päähän ei aluksi mahtunut että painovoiman vaikutuksen voi kiertää ja korvata pienellä eestaas massalla ja jousivoimalla , joka ei tunne hirveästi asentovirhettä. Heilurikello ja laivan keinunta ei suju kovin hyvin synkronissa. Vaikka ankkurit nostettiin , Harrisin ajan ankkurit jatkoi keskeytyksettä omaa liikettään. Tarvitsijat osti tuotetta kun akatemia yritti vieläkin estää. Monissa muissakin asioissa historia todella toistaa itseään. 

Päivisin kun äiti oli töissä , kerta kerralta enemmän purin herätyskellosta kuoria , kuoriin piilotetut asiat kiinnosti. Piti kuitenkin muistaa , että äitee tarttee aamulla oikea aikaista herätystä , kellon käyntiä ei saanut hirveästi häiritä. Ration aikamerkit ja neiti Aika olivat aika kuulumattomissa. Siihen aikaan oli vielä voimassa käsite , ihmisen tekemän täytyy ihmisen pystyä purkamaan ja korjaamaan. Hajoita ja hallitse , oli muuttunut muotoon , parempi hallita myös entiselleen saattaminen. Isommissa ympyröissä se on jo mahdotonta. Omakohtaisesti se tarkoitti että purkamansa täytyi pystyä kokoamaan , muutoin äitee olisi saattanut ulottumattomiin harjoituksen kohteen.

Nakukellon tekemisessä tarkkuustyökaluina oli puukonkärki ruuveihin , isot hohtimet muttereihin , ja parsinneula muihin hienosäätöihin. Kuorten sisältä rakenne selvisi , käyttövoimana vieteriveto. Vetovieterin voimalla spiraalivieteriin ladattiin voima joka ylitti kitkat ja aiheutti ankkuriin liikettä. Silloin minulle vielä tyystin tuntemattoman Harrisin mukaan ajan laskimena oli ankkurin eestaas liike , välissä liipotin ja hakaratas. Ankkurin liikkeen vähennysrattailla liikuteltiin viisareita , siinä olivat toiminnan keskeiset osat. Aikamerkki oli siihen aikaan aika tiukassa , ankkurin liikettä ei voinut paljoa pysäyttää. Sama on periaate vielä viisari kvartsikiteessäkin , ankkurin eestaas liikkeen korvaa kvartsikiteen värähtelyn laskentapiiri. Ehkä se koneisto oli jopa atomikellonkin esiaste , atomithan siinä ankkurissa liikkui. Jos joku olisi silloin ehdotellut älykelloa , ajatusta olisi pidetty aika älyttömänä. Kyllä sen äly pitäisi edelleenkin säilyttää korvien välissä. 

Muinainen maatalous oli aikaansa edellä suorastaan historiallisella tavalla. Kaikki tuotanto oli tippaakaan tinkimättä täyttä luomua. Tuottipa tippansa ihmiskäden ja heinä ja kauramoottorin voimilla. Syömisen sivutuotteet kierrätettiin lannoitteina takaisin peltoon navetan kautta. Huussin alusetkin tyhjeni pakkaskaudella lapion ja rautakangen avulla ilman enempiä yökötyksiä samaan kasaan. Jopa niin ammoaikaan valmistauduttiin hajutelevision tuloon ja eroteltiin tarkoin tuoksuja , haisitko sille itelleen , vai navetalle. Ravinnekierron ihmisten ja karjatalouden pakoputken päästöt ajettiin kevättalvella pellolle pattereiksi. Tulivoimaakin näissä pattereissa oli , ”palanut” tai palamaton lanta oli kasvukauden tuloksen merkittävyys. Näiden pattereiden hajotuksessa talikon sivuliike ja ravistelu heitossa oli ratkaisevaa. Äitee oli ajan lypsyrobotteja. Nojasi päällä Mansikin kylkeen ja sai kärpäsaikaan hännän huiskauksen naamallekin. Olin minäkin kesälaidunten lehmisavuilla ripsujana ehkäisemässä täysosumia. Tästä on olemassa vitsi piiasta kun sitoi tiiliskiven häntään heilumisen hillitsemiseksi , lopputuloksen selostamisessa en kuitenkaan halua kirjoituksilleni ikärajaa.

Maanviljelys oli eniten hevosvoimaan perustuvaa hevosvetoista , edelläkävijän ekologista. Hevosvoiman kehittämisen jälkeiset munkit palasi peltoon seuraavaa kierrosta varten. Nyt kinataan siitä , saako niitä munkkeja polttaa. Tarkkojenkaan valvontakomissioiden katse ei yllä Saharan dyyneille , kamelin kakat uhrataan päästöinä ruuan valmistamisen kulinarismin ja valon alttarilla. Vaikka kamelin kakan lisäksi nykyisin valoa suo halogeenit ja ledit , päreitä poltetaan isoissakin taajamissa enemmän kuin ennen vanhaan.

Parkkipaikalla , eli siis hevospuomilla , hyvin hoidetun Pollen varusteena oli kaulaan ripustettu kaurapussi josta polle huulilla höpötteli ja hampailla rouskutti kotimatkan kavionpontta. Hakkapeliittain henki oli ehtinyt haihtua , satulan sijaan lisävarusteena oli talvella arkinen reki , pankko tai liiste. Heinähäkki reen päällä ei ollut leikkikehä , vaan oli osoituksena karjatalouden harjoittajista , joilta haettiin ns. ”tinkimaitoa”. Mistä muusta kuin maidon hinnasta sitten tingittiin kun maitoa taloista noudettiin , sitä en enää muista. Liiste oli se kotoinen kaikkien tuntema vakireki.  Herrasväellä oli joillakin hyvinkin kippurasarvinen kirkko sellainen. Kesällä kolurattaat tai jopa kumipyörät , jotka olivat enimmäkseen peräisin elinkaaren loppuvaiheen harvoista autoista. Paremmalla väellä kiesitkin , ei ihan Pullman tasoa mutta keikutti kuitenkin vieterien varassa. Vastakkaiset , eli tupla lehtijouset antoi varaa huomattavaan huojuntaan , tai painavamman puolelle kallisteluun. Olis ne muuten käyttökelpoista vieläkin , mitähän toiset kirkossa kävijät tuumaisi. Kumpikohan nyt häpiää , kiesit vai kitymaasturi.

Muutama autokin pöllyytteli ani harvoin , kuitenkin silloin tällöin kylän raittia. Höyrylaivat seilasivat Kuopijoon ja nokkamallin linjurit maantietä pitkin. Pahimmissa mäkipaikoissa matkustajat joutui kyydin kiirehtimiseksi työntämään kulkuvälinettä. Myös kelirikko aiheutti katkoja matkantekoon ja vetelimmissä paikoissa hakemaan riukuja metsästä. Silloin yhteisvoimin aktiivisesti ja kollektiivisesti autettiin kapitalistista kulkuneuvoa muuallakin kuin mäessä. Logiikka kulki jotenkin rataa , jos ei rattaat , emme mekään jalkaisin ehdi torille ajoissa. Eli siis ajoneuvo oli kuitenkin nopeampi vaihtoehto apostolinkyydille. Postia kun piti kuljettaa , kustannuspaineissa kuljetettiin myös matkustajia. Yhteinen etu oli yhdistävä tekijä myös yhteisomistuksessa olevilla kulkuvälineillä. Puijolle nousukaan busseilla ei sujunut kovin suurella lastilla. Vaikka raudalla ei ole sielua , senajan vaihdelaatikot osasivat valittaa kohtaloaan. Tekivät sen hyvin äänekkäästi , voe voe , voe. Suorahampainen ei kieroile tai viistoile , kertoo vaan suoraan vaivansa.

Elämäni alkutaipaleella puhuttiin myös laukkuryssistä ja olen itsekin nähnyt näitä laukkumiehiä levittelemässä valikoimiaan pirtin pöydälle. Korttiaikaa elettiin pitkään sodan jälkeen. Mustanpörssin valikoimat riippui tietenkin vain markkojen määrästä , mutta monen mökin akan monien mukuloiden määrän mukainen kortillinen kahviannos oli muutettavissa markoiksi , tai muiksi hyödykkeiksi. Suomalainen rehellisyys oli vielä käsite ainakin suomessa. Varpuluuta oven pönkkänä lukitsi oven , eipä siellä oven takana ollutkaan mitään arvokasta anastettavaksi. Kun sitten tavaraa kertyi , lukot ja ajantasa kameratkaan eivät suojelleet niitä yhtään enempää.   

Laukkuryssien jalanjälkiä seurasi torien markkinahenkiset Helppo Heikit. Heidän erikoistarjouksensa ylitti nykyistenkin heikkien ja jopa trollienkin lupaukset. Partahöylät markkinoitiin todella ihmeitä tekevinä monitoimisina tuotteina , kun näitä käytät , vesi tulee silmistä ja vaahto suusta. Nämä aivan omatoimisesti prosessin sivutuotteina tuotetut oheiskemikaalit olivat ehdottoman ympäristö ystävällisiä. Tähän päivää siirrettynä , aivan samoilla väittämillä takeena on kansainvälisesti tunnetun ja luotettavaksi luokitellun luokituslaitoksen , ja sen toispualpalloo sisarlaitoksen kansainvälisesti huippuluokkaan luokitellun sertifioinnin mukaisesti , joten luokituksen kansainvälisesti tunnustetulla arvovallalla taattiin niiden luomun vaatimukset täydellisesti  täytetyksi.     

Ekaluokan kävin Maaningan puukirkollisen kylän keraamisessa kansakoulussa. Aakkosten ja ääkkösten lisäksi sivistyksen vaatimien luku ja kirjoitus alkeiden oppimisessa on jäänyt mieleen ajan kouluterveyden huolto ja koulukuri. Karttakeppi näpeille oli vielä sallittujen kurinpito menetelmien listalla. Näpit piti asettaa somasti haralleen pulpetin kannelle. Opettajan näpäys karttakepillä näille levitetyille näpeille edisti muistia ja oppimista , pillittämään herkeäminen taas edisti kiusaamista. Oman luokkani opettaja oli sangen hellävarainen näissä toiminnoissa , nimimerkillä kokemusta on. Sallittua oli tukkapöllykin , aivan kuin Jukolan veljesten lukkarinkoulussa. Jos jouduit tuhmana poikana nurkkaan , ei kannattanut kuikuilla sieltä nurkasta. Opettajan tarkka silmä havaitsi sen , ja nurkan tarkkailu piseni. Kun nyt keskustellaan itkupotkuraivoavan lapsen hillitsemisestä jäähyllä , siihen aikaan jarruna käytettiin tukkapöllyä , eli siis käsijarrua. Käsijarru käännös useimmiten jopa onnistui. Harvoin tilanne kärjistyi , rumasanoja ja haistattelua opettajalle hillitsi kielenpesu mäntysuovalla. Kurinpito keskustelua käydään vielä pitkään…..  Voipi olla että ikuisuuksiin , voi , jospa se olisikin mahdollista.

Puulämmitteisen kylän punatiilisessä puulämmitteisessä koulussa oppilaat ryntäsivät välitunnilla puuliiteriin hakemaan polttopuita. Ulkoportaita taisi olla muutama , ja niiden yläosassa tasanne. Tasan tasanteella jalkani meni ristiin jonkun toisen jalan kanssa ja vauhdikkaassa mahalaskussa kieli jäi hampaiden väliin. Hampaiden uudistumisen aukkojen johdosta yläpuolen kaksi keskimmäistä oravanhammasta lävisti kielen. Verta tuli paljon leuasta ja suusta , mutta rauhoittuihan se lopulta. Akuuttina apuna opettaja antoi pumpulia suun täydeltä eikä puhuminen oikein sujunut. Puuvillan karvoja kakistellessa liemi dieetillä kului muutama päivä , jatkohoidon ja lihasten liimaamisen huolehti luonnonmenetelmä. Puhelimien ja hälykeskusten puutteessa siihen aikaan lääkäriin mentiin vasta kun pää oli irronnut tai roikkui enää nahkasuikaleen varassa. Samasta syystä sain vasempaan poskeen elinikäisen merkin. Kerinkakkona alas ullakon portaita ja poski kohtasi Marshall avun puukon kärjellä avatun maitojauhepurkin ruosteisen reunan. Ei sitä parsittu arvauskeskuksessa , eikä useimpia diagnooseja tohtorin tarvinnut arvailla , hyvin olivat näkyviä. Nyt näkymät soten putkessa ovat aivan toisenlaisia , eikä se putki ole kuin 70v pitkä.

Viiskyt vuonna muutimme Varpaisjärven kookoohon. Puulla lämmitettävän kivikirkon lisäksi sekin kylä oli puulämmitteinen ja sosiaalista tihkua tuottava. Kokopuisessa hirsikoulussa pellava tai muunkin värisiä puupäitä ja isänmaan toivoja autettiin opintiellä. Siellä kului loput varhaislapsuudesta ja murkkuikä. Tokaluokalla polion runtelema jo edesmennyt Heikki Pitkänen oli pitkään myöhemminkin kaverina. Siihenkin aikaan osattiin koulukiusaaminen , ilman että sen opetus sisältyi lukujärjestykseen. Vaikka olin oppositiossa , en sietänyt Heikin aiheetonta kohtelua ja pilkkaamista. Heikki oli sairastanut pienenä polion ,  jonka johdosta vasen käsi ja jalka toimivat hieman holtittomasti. Tanssitaudiksi se oli diagnosoitu aikoinaan. Väkivalta pelien ja muiden ylevien esimerkkien puutteessa siihen aikaan koulutappelut olivat lähinnä pystypainia , joskus maassakin. Moraalin kehittymättömyyttä tai jälkeenjääneisyyttä kuvaa se , että polkupyörän suuntaviitalla huitominen ja potkiminen oli vielä täysin raukkamaista , josta saattoi seurata sakinhivutusta.

Jatkossa Heikin kanssa rustailtiin kaikenlaisia nuoleen perustuvia pyssyköitä , varsi ja kaari , varsinkin kaari. Erään päretöitä harrastavan papparaisen rantaveteen liotukseen pantujen aihioiden löytyminen edesauttoi kovasti pitkien kaarijousen nuolien valmistusta. Hyvin oli pappa valinnut pärepuut , iloisesti irtosi nuolen aihiot kosteasta ja suorasta puusta. Oletan , ainakin toivon , että rikos on jo vanhentunut ja nuoruuden hairahdus annettu anteeksi tai unohdettu.

Sattuneesta syystä suomen ilmavoimat oli heikossa hapessa ja tilanteen korjaamiseksi päätimme siirtyä jousivoimista ilmavoimiin. IK oli kielletty kokonaan ja ilmakiväärit kortilla , joten tilanteen tukaluus piti kiertää. Kun sodansyömien siviili fillareiden pumput valui rintamilta siviilikäyttöön , aukesi  ilmakiväärin tekomahdollisuudet. Toinen keskeinen komponentti oli kauppiaan tilaama kahdeksan millin messinkiputki. Rälläköiden ja rautasahojen puutteessa pumpun poistopää fiilalla poikki. Tähän askareeseen sopii ajan henkeä ja olosuhteita kuvaava vitsi. ”Vaikk oli isäni köyhä mies , hänell oli liukkaat viilat”. Seuraavaksi piti aikaansaada pumpun putken sisään sopiva puutappi. Puutappiin täytyi saada istutettua keskelle hieman tyvestä hohtimilla supistettu messinkiputki. Akkuporakoneiden puutteessa käsin koskien , fiilan ruodolla ja palaneiden talojen raunioilta löytyneillä rautanauloilla pyörittelemällä reikä viimein saatiin kaserrettua tappiin. Syntyneeseen reikään kun sitten sopivan tiukalla sovitteella tunki hieman litistetyn messinkiputken , ilmakiväärin peruspalikat , 6 millin hauleja ampuva ilmakivääri oli koossa. Sopiva litistys vangitsi haulin ja esti sen tippumisen piipusta , tai valumisen paineenkehitys puolelle. Pikaliimojen puutteessa tappi naulattiin muutamalla nupilla paikoilleen. Runko ja liipaisinrakenne periytyi ikiaikaisesta jalkajousesta. Kaari oli aina hankalasti tiellä , joten se korvattiin kumilla. Ajoaineen likistävän kumitavaran saanti oli ongelma. Valikoimat olivat vähissä , sisärenkaiden musta synteettinen kumi oli laiskaa ja haurasta. Punainen luonnonkumi sisärengas oli ajan hypetystä. Saatiin niihin silloin tehoakin , toistasenttinen lauta tuli monta kertaa lävistettyä. Räksän ja variksen henki oli vaarassa. Tarkkuutus tai kohdistus suoritettiin piippua vääntämällä. Variksen varpaista valtesmanni jopa maksoi jotain , hintaa en muista. Ei norkoillut varikset niihin aikoihin pihoilla , niin olivat opetettu kiertämään pyssyt että metsokin oli helpompi ampua. Vielä viime vuosisadan jälkipuolella korpit teki lennossa äkkivinkkelin kun nostit nopeasti vain käden. Eli elekieltä ja langatonta viestintää ympäristön kanssa. Kyllä niitä pihavariksiakin oli kasvattina , yksi niistä nuokahteli nokilleen stongalta kun fillarilla jarrutteli. Variksenpojan ruokkiminen on äänekästä puuhaa , sieltäköhän se some on saanut vaikutteita.

Nykyisessä petopelossa ja keskustelussa olisi hyvä muistaa kuinka vähän on aikaa kun tapporahoja lakattiin maksamasta. Tietysti aikoinaan suurpedot söi monen mökin Mansikin tai Pollen , joten silloinen pyrkimys oli hävittää tapporahoilla kaikki kilpailevat lihansyöjät viimeiseen karvaan saakka. Vähemmän vaarallinen nykyinen kansallislintukin oli hilkulla hävitä kokonaan. Hilkulla tai kintaalla on muitakin lajeja , eikä kokonaan hävinneitä ihan hilkulla ja kintaalla viittaamalla palauteta. Nykyisessä petokeskustelussa täytyisi verrata petojen ja muiden nykymenon aiheuttamien uhrien tai vahinkojen määrää , minne ne kiellot ja harvennukset täytyisi suunnata.

Pojankoltiaiset ja tytöntylleröt saivat kesällä usein jalkoihin ihottuman muotoja joita kutsuttiin myös variksenvarpaiksi. Vaikka kengät ovat kulutustavaraa , niiden kulutusta rajoitettiin. Nyt niitä kenkiä seilaa maapallon merillä konttikaupalla konttialuksista pudonneina. Urheilukenkiä kun ovat , muutama miljoonaa niistä on kiertänyt pallon ympäri ja rantautuneet rannoille jopa ruuhkaksi saakka. Tuohivirsu ja tuohikontti ovat vaihtuneet merikuljetuskonttiin ja lenkkareihin , hyvällä onnella voi löytää rannalta ihan sopivan kenkäparin.

Koululaitoksen seksivalistuksen alkeellisuutta ja jälkeenjääneisyyttä kuvaa seuraava ote. Sen ajan somen pornojutut oli aika kesyjä , todella kainoja. Ajan tasoa ei voi todellakaan verrata netin ja nykypäivän tarjontaan. Koska nykyiseen verrattuna suuria ikäluokkia syntyi edelleen , aihe ei kuitenkaan tainnut olla tuiki tuntematon , salaa sorruttiin seksiin. Joku taiteellista taipumusta omaava pojankolli näverteli puukolla koulun paraatipaikalle , eli poikien huussin seinähirteen hämähäkin kuvan. Alkukielisen adjektiivin ääneen sanominen olisi johtanut kiukkuiseen tukkapöllyyn ja kielen pesuun mäntysuovalla. Näin kieltä kehitettiin vieraantumaan kielletyistä ilmaisuista.

Jos tämä huippuhygieeninen siveyssäännön rikkomuksen seuraamus olisi edelleen voimassa , koko suomi nousisi biotalouden aallonharjalla huimiin korkeuksiin pelkästään maailmanlaajuisella mäntysuovan menekillä. Mäntysuopa olisi yhtaikaa metsäteollisuuden timantti ja maailman moraalin raikastuoksuinen pelastaja. Hyvä suomi huudot kiirisi kaikkialta ympäri maailman. Dronen kuvakulmasta , eli taivaalta päin tähystellessä hämähäkki muistuttaa suuresti myös kirkkovenettä. Martin Lutherin puhdistamassa sen ajan luterilaisessa kirkossa moinen vertaus ja ääneen lausuminen olisi kyllä polttanut alttarikynttilöiden lisäksi papiston hihatkin.

Joka tapauksessa meidän miesopettaja , jonka lempinimi oli Peku , päätti selvittää pojankollien aatosten ytimeen osuneen symbolin nävertäjän henkilöllisyyden yhteis-seisonnalla. Koska DNA’n rakenne oli vasta aivan äskettäin selvitetty , yksilöivien testien puutteessa täytyi käyttää muita menetelmiä. Ei aivan asennossa , mutta tiukasti paikoillaan piti seisoa. Tilaisuudessa seisojat ja valvoja silmäilivät alta kulmain toisiaan , aivan kuin Jukolan härjät. Parin tunnin jonossa seisomisen jälkeen alkoi kuulua kopsahduksia kun osallistujia pyörtyi. Peku keskeytti harjoituksen , ja yhteisvastuullisesti ainakin oman yhteiskunnan pelastamiseksi moraalin romahtamiselta höyläsimme hämähäkin näkymättömiin huussin hirsiseinästä. Onneksi nävertäjällä oli ollut aika tylsä puukko , paljon pintaa syvemmälle ei tarvinnut edetä. Vaaleampi alue hirsiseinässä muistutti pitkään käden ja mielikuvituksen harharetkistä. Nyt tämä kulttuurin kukkanen ja sivistyksen muoto on saavuttanut aivan uusia ulottuvuuksia , jopa teollista mittakaavaa.

Jokapäiväinen arkinen elonmeno muistutti vielä edelleen sitä ennen isosotaa vallinnutta mallia. Valvontakomission pelossa paremmissa piireissä Finlandiaa soitettiin vain hiljaa heinätukko peräkammarin rammarin torvessa. Autoistuminen ja koneellistuminen kuitenkin alkoi niihin aikoihin. Asiassa auttoi kun armeijoiden ylijäämät myytiin siviilikäyttöön. Niin oltiin tympääntyneitä sotiin että sodat piti tyystin hävittää , siispä sotien hävittämiseksi täytyi yhä ylläpitää armeijaa.

Markkinatalous ja kilpajuoksu sen saavutuksilla kukoisti rautaesiripun molemmin puolin kommunistisessa ja kapitalistisessa järjestelmässä. Valmiiksi varustautunut usan sotateollisuus käänsi kelkkaa vain muutaman piirun siviilien suuntaan , GM ja Kodak kukoisti. Tähän aikaan ihastunut usan ainakin väliaikainen presidentti haluaisi palauttaa usan yhtä suureksi. Valtioiden taseita tarkastellessa taitaa sittenkin rahapula auttaa rauhan rakastamista. Rauhaa kyllä rakastettiin , koska Kekkosen lisäksi Moskovassa kuuluu käyneen Rauhaa tai Rahaa hieromassa muitakin presidenttejä.

Vuosisadan puolivälissä vuonna 50 suomessa oli 50.000 autoa , tai nykykielellä enimmäkseen raatoa. Nekin ripoteltuina ympäri maata , verratkaapa sitä tiheyttä nykyiseen määrään. Vielä 60 luvun alussakin ensimmäiselle työpaikalle ruuhka suomessa sai ajaa aamuisin lyhdyt sammutettuina , silmätkin puolivaloilla. Runskin , Mannerheimin , Hesarin , Eläintarhantien , Kumpulantien ja Mäkelänkadun liikennettä ei juuri tarvinnut kuin toisella silmällä huomioida matkalla Käpylän Essolle. Aikanaan pääsin nauttimaan autottomista teistä ja nopeuden rajoittamattomuudesta toistakymmentä vuotta. Ensimmäinen autoni oli piikkinokan jälkeinen sivuventtiili Mosse. Sen pehmenneitä helmapalkkeja oli kovetettu betonilla. Vain kylien kohdalla oli 50’n rajoitus.  Bugattin Veyron olisi ollut aika onneton ajopeli niihin aikoihin , onneksi Bugattit olivat toimeenpanovallan tiukan säännöstelyn alaisia. Kitymaasturitkin olisivat olleet onnettomia onnenpelelejä kityjen ulkopuolella , maavara olisi loppunut monessa kityssäkin. Luonnonlaki tuntuu olevan , huonot tiet , ajan autot. Hyvät tiet , se siitä sitten. Saabi nähdä koska hyvin hyvillä autoilla joudutaan vaihteeksi hyvin huonoille teille. Aivan tuuliajolla ei kuitenkaan olla , nykyteillä kuskien huonoille teille eksymistä vahtii sentään monta peltipoliisia.

Murkkuiässä kuuluin ensimmäiseen mannermaalta suomeen kantautuneeseen lättähattu sukupolveen. Sarka ja pellavakaudesta irroteltiin puuvillaisilla , James oli päällä joka säällä. Brylcreem tai Suave piti hapsottavat haivenet kurissa. Poikien ja tyttöjen tukan pituudella oli jokseenkin tarkka raja , jotta säästyi toiseksi sukupuoleksi nimittelyltä. Rasvaletti näyttää tulleen taas muotiin myrskynkestäväksi terästettynä. Itse en kylläkään käyttänyt lätsää , mutta pillifarkut ja nahkarotsi olivat ulkoiset tunnukset. Niillä pilleillä pääsi karkuun tiukassa paikassa , haarat eivät roikkuneet polvissa. Oma ikäni , yhdistettynä ajan henkeen , veti tikanpojan puuhun , tyttöihin tutustuttiin. Olen ollut huomaavinani että kullekin ikäluokalle tyttöihin tutustuminen on aina huikaisevaa. Ajatus vilkastuu ja siihen sekoittuu jotain dopingiin viittaavaa. Evvvk lyhenne on silkkaa ropakantaa ja täysin katteetonta moraalinvartijoiden sumutusta. 

Lättähattu kaudella meillekin änkesi suuren maailman vvv’tä. Vtu , Viina ja Väkivalta. Tästä veevalikoimasta puuttuu vielä kenties tärkein v, eli viihde. Meilläpäin ei kuitenkaan oltu kovin kesyttämättömiä , aika kesyjä oltiin , vielä. Monen nahkatakin taskussa oli kyllä nyrkkirauta ja kainalossa kumikaapelista tehty pamppu. Niitä sitten nurkan takana näytettiin kaverille itsetunnon kohottamiseksi. Nujakointia on aina ollut ja tulee olemaan , mutta kyllä se piittaamaton väkivalta yleistyi vasta sen jälkeen kun sitä tuli pelien lisäksi tuutin täydeltä kaikista mahdollisista kanavista.   

Lättähattu kauden lisäksi olen joutunut olemaan muutoinkin uuden ajan airueina. Maaningalla ekaluokan aloitusta varten äitee ompeli ainoasta käyttöön löydetystä ja mahdollisesta , vanhasta olkisen matrassin verhoukseen käytetystä patjakankaasta olkanauhalla varustetun pussukan , johon oppivelvollisuuden aiheuttamat kirjat sijoitettiin. Koska ajan hype oli selkäreppu , sain runsaasti palautetta pussukasta. Paljon myöhemmin eräs ulkoministeri kanniskeli aivan samanlaista pussukkaa , tosin enemmän yksiväristä. Erään pääministeri tason värikirjoon haalistunut pussukka ei yltänyt , kuten ei myöskään pystytty ajan matonkuteissa. Kuten muistakin kuteista , matonkuteistakin oli pulaa. Räsymatot olivat oikeasti haalistuneita , juuriharjalla jyystetyistä oikeista räsyistä kudottuja mattoja. Nyt tämä epäkohta on korjattu ruhtinaallisella kertoimella , kalevalainen kirjokansikin himmenee pelkäksi harmaudeksi. Markkinavoimat sitten lisäsi kankaiden laatua , määrää ja värejä. Kansalaiset saatiin verhottua kutimiin kaulasta varpaisiin , mutta matonkuteita kukaan ei enää kaivannut. Mitähän pulaa se ennustaa että suuresta tarjonnasta huolimatta varsinkin naisten asusteissa kankaan niukkuus näkyy usein jo kauas.  

Toinen edellä käynti oli mulipää joka on jatkojalostettu myös nahkatukaksi. Kaikissa kouluissa oli oppilaissa siihen aikaan täitä. Kun koulu keväällä loppui , vähennettiin täiden piilopaikat minimiin saksilla tai lippuukonneella. Pipoon kätkeytyneet täit hukutettiin pesussa , tai desinfioitiin täioikeuksista välittämättä epäeettisesti kiehuvassa vedessä , sai siinä saivaritkin lähdön. Sitäpä täivapaata pipoa sitten pidin päässä ensimmäisen kesäkuukauden. Ainakin kaksi futuurin tavoitetta täyttyi , sänkikalju ja pipo. Paljon myöhemmin molemmat yleistyi runsaasti , sikäli muunneltuna että runsashiuksiset pitävät sitä pipoa. Ihastuivat niin paljon että pitävät pipoa sisällä ja ulkona , luultavasti nukkuessakin , eikä se saunomistakaan estä. Vaakakupin toisessa laidassa nahkatukkaiset eivät pyri kovassakaan kelissä peittelemään omaansa millään katteella , kiillotus riittää. Oman lapsuuteni aikakaudella myöhemmät ilmiöt olisivat olleet ehtymättömiä ilon aiheita ympäristölle. Paluusta juurille ja nostalgisuuden osoituksena kierrätetään taas täi ja lutikkakulttuuria.

Kulutushysteriasta osattomaksi jääneellä elonpolun alulla olen joutunut olosuhteiden pakosta olemaan edelläkävijä noissa farkuissakin. Teepaidatkin olivat vielä silloin flanellia , rikoo ei ollut vielä riskilläkään rumaa. Teenjuonti alkaneella kahvikaudella oli aikamoista niuhotusta ja tosimiehen leimaamista , tee sallittiin vain nirsoille iäkkäille vanhoille piioille. Nyt teeliike leviää vauhdilla usassa tosimiestenkin keskuudessa. Tulotason huomioiden farkut olivat kalliita , siitäkin huolimatta vanhat käytössä vetristyneet olivat mielestäni uusia parempia. Kun äitee ei enää suostunut paikkamaan Singerillä pöksyjäni , kursin niitä itse kokoon parsinneulalla. Ensin ristipistoja ympäri ja sitten zikzakkia , langan yli ja ali. Siitä se syntyi ainakin osittainen näköeste ihon ja ulkoilman välille. Viktoriaanisen aikakauden iltaruskossa vieroksuttiin paljasta ihoa tai kalsaria reiän läpi nähtynä , esiripuksi riitti paikka tai parsiminen. Nyt nuoriso repii niitä itse , eivätkä takuulla kursi kokoon.

Hiekkapuhalluksen ja kivipesun lisäksi eksoottisuutta ja luomua lisätään antamalla tiikereiden ja muiden hyvähampaisten pureskella ja raadella tirkistysaukkoja farkkuihin. Vaikka maapallon parilla navalla ilmasto joskus haittaakin näkyvyyttä , ei enää yhdennavan nykyneitojen. Nykymuodin tyttöjen napanäkyvyys ja minimiin leikatut farkku sortsit olisivat herättäneet syvää paheksuntaa sen ajan hengessä , eihän niissä ole jäljellä kuin ompelusaumat. Me pojat emme olisi paheksuneet , reikiäkin olisi saanut olla lähes rajaton määrä. Minihameet lisäsi suuresti ajatusten vilkkautta , siinäkin suhteessa vähempi on enempi. Viktoriaanisen kauden iltaruskon viimeisten säteiden sammuessa narubikinit oheni vielä ompelusaumoja ohuemmiksi , nakukulttuuri luopui vielä niistäkin.

Kierrätyksen satuillaan startannen tavarataivaan purkuoppaasta. Ehei , elinkeinoelämän hevosvetoisuuden aikana niiden elinkaari umpeutui kierrätykseksi enimmäkseen Kyrön makkaraan ja metrilenkkiin. Toinen nimi oli jätkänmakkara. Luokkarajojen säilymisen vahvistamiseksi kylän eliitti osti jätkänmakkaraa koiralle , realistisempi jätkäpoika koiranmakkaraa jätkälle. Samoista tarpeista tehty Kyrökin jäi usein haaveeksi niihin aikoihin , vaikka niin oli pitkää kuin leveätäkin. Näillä eväillä urbaanin elintavan aamunkoitossa suomi kilvoitteli irti raakalaisuudesta kohti sivistysmaata , lihamyllyssä häipyi Hietasen akanpojan mainitsemat ruoskanjäljet hevon kinkuista. Hiukka naurattaa nykyinen hevonliha keskustelu. Kunnon meetvursti on edelleen hevosvetoinen. Kauhistunut keskustelu kirvoitti kylläkin hevonlihan kysyntää. Ymmärrän kyllä että parinkymmenen vuoden työkumppanin , tai lempiponi pihvin nauttiminen on työlästä. Tai että Tessun nahka päätyisi rukkasiksi. Harvoja minipossuja päätyy minikinkuksi joulupöytään , kanipaisteista puhumattakaan. Karannut tai karkuutettu kani muuttuu kyllä riistaksi , kunhan on aikansa puistoissa pomppinut. 

Talouden kasvussa omatkin ajatukset vaihtoi katajakaaret ja nuolipyssyt ruutiin , äänen nopeus ylitettiin , pammaus kuului. Suomen ilmavoimien lentokoneilla pammausnoppeus ylitettiin hiuksenhienosti hieman myöhemmin. Vampiret siihen ei pystyneet , tai kukaan ei uskaltanut kunnolla kokeilla , mutta hyttynen eli Gnat siihen pystyi. Toisen tosisodan muisteloissa on kyllä mainintoja , että jotkut onnistui pammauttamaan potkurikoneillakin ihan kunnolla , ennen virallista rekisteröintiä ja juuri hieman ennen maahansyöksyään.

Suojeluskunnan ansiosta varsinkin maamiesseuran talon ullakon sahanpuruista löytyi ylijääneitä kiväärin , kuin myös muiden tuliaseiden patruunoita. Oli sinne unohtunut asekätkennän ja suojeluskunnan suojelemia muitakin jäämiä. Pienareita , sot.kiv. , ym. sot. as. Pamoksia sitten heiteltiin nuotioon , hylsy lensi useimmiten pidemmälle kuin luoti. Hohtimilla pitkää veneenperä luotia kitkuttaen purettiin ruudit parempaan käyttöön. Pammauksia esiintyi eripuolilla kylää. Älkää kokeilko kotona varoitukset eivät vielä silloin kaikuneet korvissa , eikä hupiohjelmissa. Maaseudullakin viihtyvällä järjellä ja hyvällä tuurilla silmät ja näpit säilyi.

Lisävalaistusta kaamoskauden harrastuksiin antoi valokuvaaja vainaan ullakolta löytynyt magnesium jauhe pussi. Sillä valaistiin aikoinaan palkki tai paljekameran mustaan kaapuun verhotun tarkennus ja tarkkailupään näkymiä. Aiemmista sytytys menetelmistä tietämättöminä , kokeellisesti se syttyi aika kehnosti tulitikulla , mutta kun keksittiin lisätä ruutia sytykkeeksi , jo vain käyttökohde kirkastui. Kylänraitti oli siihen aikaan aika valoton kaamoksen koittaessa. Pimeänäköön virittäytynyt silmä oli helppo häikäistä. Ojanpenkalle pahvin päälle kasa photoshop seosta. Kun ohikulkija tuli lähelle , huikattiin huomio ja tulitikku kasaan. Silmien kiinnipanemisesta huolimatta omasta kokemuksesta tiedän , että meni melkein puoli tuntia ennen kuin tunnustelevasta käsikopelosta siirtyi optisempaan etenemiseen. Kadun vilpittömästi ja valitan syvästi tapahtumia.

Metsästäjän ura alkoi 14v lainahaulikolla , jota nimismiehen antamalla luvalla kannoin ahkeraan ympäristön metsissä. Metsäkanat oli säikytelty pysymään turvallisesti haulikon kantomatkan ulkopuolella. Myöhäsyksyn latvalintua olisi saanut runsaasti nykyisillä kiikarikivääreillä. Metsot nousi puunlatvaan sulattelemaan hakomiaan neulasia ja ennakoimaan rauhan häiritsijää. Teeret taas napsi koivujen silmuja. Sängelle ampuminen oli vielä sallittua , mutta kuvilta kovasti kiellettyä. Jotenkin kehitys näyttää kulkevan , hyvät metsät ja huonot pyssyt = paljon lintuja. Huonot metsät ja hyvät aseet = vähän lintuja. Sama vertailu taitaa päteä kalapuolellakin. Kateuden lisäksi nylon verkko se vei kalat vedestä. Tyhjiä verkkoja selatessa ja tyhjiä katiskoita nostellessa herättiin huomaamaan että isot kalat ne kutee ja laskee paljon mätiä.

Liitereiden ja ullakoiden kätköistä löysin vanhan suustaladattavan rihlakon piipun ja rakensin siitä tussarin. Rakensin siitä suusta ladattavan , perästä nallitettavan. Luodit valoin itse. Ruudit kyllä varisteltiin piipunsuusta , mutta nallin pulttilukko oli aito pultti , kierre sulkuisen pultin päässä oli haulikon nalli tulireikineen. Nalli sytytti ruudin puikon välityksellä kun autokauden aamunkoiton konepeltiä paikallaan pitäneestä jousisalvasta kehittyi iskuri. Haulikon hätäisellä savuttomalla ruudilla ampuessa paukkuahneus kostaantui , ja piippu halkesi keskeltä ruutuässän ääriviivojen muotoon. Tapahtuman aiheuttaman tussarinmuutoksen ja käden kirvelyn kokemuksesta viisastuneena loppui tussarien keston kokeilut siihen. Mustaruudilla , savuttomalla kivääriruudilla ja haulikkoruudilla on eroa palamisen hätäisyydessä. Jatkossa haulikon patruunat kylläkin latasin itse , ruutimittana oli tehdaspatruunasta katkaistu hylsyntynkä. Tietysti täyteistäkin kokeiltiin. Kun sillä rysäytti lepikkoon , aliäänisestäkin etenemisnopeudesta huolimatta kuului rytinää kauan. Ilman pilkkaan ampumistakin syntyi pilkkoja lepikon puiden kylkiin. Varista jos naakimalla onnistui pammauttammaan , haaskalinnusta ei jäänyt juuri haaskaa , vain pilvi sulkia ja höyheniä. Onneksi meillä ei ole hyeenoja jotka tykkää vain haaskoista. Hyeenojen räkätys on tosiasiassa niiden ruokarukous joka suomennettuna kuuluu että aina haaskaa olla pittää.

Ennalta asetettuun pilkkaan ampumista pilkattiin säälittävänä panosten tuhlaamisena , mutta jos pilkaksi otti ja jonkun onnettoman linnun tai muun elävän onnistuit tappamaan , tulos oli jo hyväksyttävä. Siihen aikaan havukka , eli haukka oli pyssynkantomatkalle eksyessään enimmäkseen entinen. Yleisen käytännön ja nuoruuden innoittamana minäkin ammuin , mutta vain yhden. Lähempi laskutelineiden tutkimus paljasti sen käeksi. Häpeästä toivuttuani ajattelin lohdutukseksi ettei ainakaan se käki enää muni toisten pesiin , jatkossa keskityin vain varsinaiseen riistaan. Isommalla iällä tussarikauden jälkeen siirryttiin jo luodeissa vaakoihin ja grammoihin , ruudissa jyväjemmareilta lainattuihin graineihin. 

Kalastuskausi alkoi kun kohtalaisen kokoisena nassikkana pystyin puukolla nirhaamaan vavan aihion rantavitikosta. Vavan jatkona oli karhulankaa , kaarnakorkki , lyijynnokare ja koukku. Herkemmin hahmoteltavaa lyijylevyä löytyi joskus kun viinipullojen ja konjamiinin henkien karkaamista pulloista estettiin peräti säteilynkestävällä sinetillä. Sittemmin naisten nailonit ja paremmat siimat syrjäytti vanhat värkit siimana. Haukia saatiin messinkilangan silmukalla hirttämällä , tai syöttikalalla härnäämällä. Heittokalastus taas alkoi lieriön ympärille kiehittävällä siimalla. Heitossa parimetristä siimaa ja uistinta pyöritettiin pään yläpuolella , sitten irroitus , ja siima purkaantui lieriöltä , aivan kuin avokelassa. Jonkunlaisten rissojen ja lyhyiden teräsvapojen haltijoillakin heittotekniikka oli aivan samanlainen. Hyrräkelalla pääskynpesien puute loppui. Ne eivät kuitenkaan kelvanneet kiinalaisille , eikä niistä saanut aikaan kalakeittoa edes rannalla kiroilemallakaan , kalakeiton tarpeiden haalinnan estossa ne pesät kyllä kunnostautui. Teollisen tarjonnan ja ostokyvyn parantumisen myötä parani myös kalavehkeet , umpilasikuitu vapoja ja erilaisia keloja oli jo saatavilla. ABU oli kova sana. Nyt nappaat säilöttiin visusti suurina kalastuksen ja Mörrum joen epistoloina. Kotoisissa kaislikoissa Puustjärven yksikoukkuinen ruohouistin oli kunkku. Joskus hauki yritti matkia lentokalaa kun tavoitteli uistinta joka killui ilmassa sakeassa kaislikossa. Kylmätilojen raivauksen puukankien jatkovartena käytettyjen kantopommien aikaan moni käytti sotien siunauksena opittua ankarasti kiellettyä pioneerionkea.

Puhelinkeskus ja sen hoitaja tuli tutuksi kun pienentelin hänelle halkoja paremmin hellaan sopiviksi. Keskuksen hoitaja tunnettiin nimeltä Armiita. Puhelinsalaisuutta en ryhdy pohtimaan , viittaan muualta tulleisiin Sentraali Santroja koskeviin tietoihin. Snowdenin jälkijättöisten paljastusten jälkeenkin , ei mitään uutta auringon alla , vain etäisyydet valvonnassa ovat ylittäneet valtioiden rajat maapallon pienenemisen myötä. Kyllä sen ajan Gestapokin oli yhtä tiedonjanoinen , eikä tarvinnut nousta pylvääseen , kuten desantin. En myöskään ryhdy moralisoimaan keskuksenhoitajan elintapoja , mukava mummo. Muutaman pienpanimon mukin kumoamisen jälkeen bitit lipuivat eloisan vilkkaasti. 

Tietysti pojilla ja tytöillä polvet paranee , katsokaapa tarkemmin niitä polvista revittyjen housujen paljastamia polvia. Nykypolvien nykyisessä somessa ei edes tarvitse vakoilla , aivan vapaaehtoisesti siellä kailotetaan omia ja muidenkin salaisuuksia. Sukukalleuksiakin siellä paljastetaan ja esitellään kehujen kera , eikä pelätä kilpailua. Kikkelikortit punastuu häpeästä kun kohtaa täysin realistisen esikuvan.   

Omavaraisuus oli ajan henki , tai välttämättömyys. Etenkin kieltolain jälkeen välttämättömässä Turmiolan Tommin torjunnassa valistus ja yleinen mielenkiinto keskittyi kilpailun rajoittamiseen pienpanimoiden ja Alkon välillä. Pienpanimoiden suosio oli taattu. Lähin viinakauppa oli Kuopiossa , eikä yksi päivä oikein riittänyt siellä käyntiin. Ropsinteossa urakka kyllä kusee varmasti sillä aikataululla. Niin kallis ja työläs pullo täytyy kyllä kumota kurkkuun hyvin pikaisesti.  Jos sen ajan myyjä joutuisi nyt Alkoon utelemaan , miten voin palvella , olisi nöyryytys kenties liian suuri. Astua alas tiskin korkeuksista ja alistua aivan rahvaan tasolle , rasismivapaaksi rustatun perustuslain perusteella palvelemaan jopa selvänä esiintyvää spurgua. Sen ajan asiakas taas ei uskoisi korviaan , eikä sitä että saa viinaa ilman korttia. Alennusmyyntien sijaan erikoistarjouksena holhoavasta katseesta saa edelleenkin nauttia hyvin usein.  

Pienpanimoiden tuotteiden makuhaarukka oli todella lavea , tuskin sitä pystyy ylittämää nykyiset ja tulevatkaan hifistit. Kaljalla , sahdilla , kiljulla ja niiden tisleillä on makueroa. Slivovitsit ja tequilat ovat vai eräiden yksittäisten aromien tiivistymiä. Aivan Tommin kintereillä , lähituntumassa ja välittömässä torjunnassa kiinnitettiin huomiota kauraryynien , hiivan ja sokerin kertaostoksiin. Kaikki ne olivat raastuvassa ilmiselvinä tuomiokelpoisina aikeina aikoinaan kortilla. Itsenäisen prosessiteollisuuden ja kotilaboratorioiden torjunnassa poliisit rei’itti kirveillä joskus hyvinkin suurella vaivalla ja suurin uhrauksin rakennetut tislausvehkeet. Muinaisen sahdinteon sisäkaarteen olkipatjojen ohi tapahtuvassa oikaisussa , ns. kiljun aromit olivat nautiskelijoiden naamailmeistä päätellen joskus mieleenpainuvia , kuin myös jälkivaikutuksetkin. Seuraavana päivänä kiljua ei kärsinyt potilaan eikä kanssakärsijän kuullen. Maku ja muut vaikutukset eivät unohtuneet aivan hetkessä ensimmäisestä  kokeilusta. Oikein onnistuneen juhlinnan jälkeen ylivuotoja esiintyi ruokaputken molemmissa päissä. Promille mittarina oli yökötys. Ennen ryyppyä yökötys kertoi matalasta pitoisuudesta , yökötys ryyppyjen jälkeen toleranssien täyttymisestä. Nyt näitä elon ja talouden muitakin holhouksia ainakin yritetään purkaa , veikkaan että vieläkin pitkään. Pussikaljat ei tarvitse enää korpikuusien suojelua valmistuksessaan. Koska Espanjasta löytyy edelleenkin eläviä suomalaisia eläkeläisiä , Turmiolan Tommi ei ole heitä nähtävästi löytänyt.

Puhelimissa yhden sormen kosketusnäytön esiaste oli puhelimen kyljessä oleva kahden sormen kampi. Jos operaattorin sisäpiiriin kuuluva jäsen pyöritti tätä kampea , aiheutunut induktiovirta avasi läpän keskuspöydässä. Sukupuoli neutraalisti keskuspöydän poikapuolinen plugijohdin yhdistettiin läpän paljastamaan tyttö puoliseen plugihylsyyn. Pyydettiin sitten se ja se numero , siinä ja siinä kylässä. Kylän ulkopuoliset puhelut piti tilata ja odottaa jopa tuntikausia keskuksen hakemaa yhteyttä. Monta keskusta ja monta piuhaa piti matkan varrella kytkeä ennen kuin Savosta tilattu puhelu pirahti Helsinkiläisessä puhelimessa. Montakohan bittiä oli senajan piuhakaista. Jos joku olisi silloin puhunut megabiteistä tai skypestä , luultavasti keskuksesta olisi tilattu inhottavaa hyttysen ininää pitävä ajoneuvo. Kylän poppamies sitten päätti mennäänkö Niuvanniemeen vai Tarinaharjuun. Paineilma ja piipaa tuli sirroihin vasta paljon myöhemmin , ui-ui vielä sitäkin myöhemmin.

Tilaisuus tekee varkaan , pitää paikkansa. Kerran kun hain sirran Hernesaaresta , en Hietalahden torin ruuhkassa malttanut olla käyttämättä puupäätä. Latu aukeni , mutta pillit hiljeni hyvin pian nurkan takana ja yritin näyttää tavalliselta asentajalta joka vain siirtää sirraa. 

Kun keskusneidon kädet eivät enää riittäneet , pyöritettävä numerokiekko poisti heidät. Äänet eivät vaimentuneet , hillitön releiden räpätys tuli keskuksiin tilalle. Diodit , transistorit ja tyristorit vasta hiljensi niiden räpätystä. Siinä sivussa tarkkailukin siirtyi solmukohtiin.

Tätä taustaa vasten tarkasteluna , olikohan kännylle sosiaalinen tilaus. Haluatko puhelimen joka toimii vain kotona , tai lähes kaikkialla. Nykyajan teini varustettuna sen ajan puhelimella kirkuisi kauhusta ja morsettaisi taukoamatta OMG. Ajatelkaapa alkeellisuutta , naapurikylä olisi voinut sijaita vaikka kuun pimeällä puolella. Nettiraivon purkauskanavan puutteessa piti vain hakata nyrkkiä tai päätä seinään , eikä senkään tarkoitusta olisi edes tiennyt. Hyvin turhauttavaa olisi ollut sekin , ettei olisi ollut harmaintakaan aavistustakaan mistä juuri sillä hetkellä pitäisi raivota. Huxley ja moni muukin yritti arvata tulevaisuutta , muttei osannut aavistaa kuinka helppoa isoveljen urkinta on kansalaisten auliilla myötävaikutuksella. Bell’stä kiertää vitsi , että hän kehitti puhelimen siksi , että kyllästyi vaimon ulosantiin. Halusi siirtää sen vaimon ystäville. Siitä puhelimesta kuitenkin somen kehitys suorastaan hypähti. Piuhapuhelinkin kantoi jo paljon huutoetäisyyttä pidemmälle.

Vaikka radio yleistyi toisessa sodassa vallan vietävästi , känny oli vielä kaukana. Vasta kun komponentteja syntyi muihin tarpeisiin suuria määriä ja niiden hinnat romahti , herätti markkinamiehet kokoamaan palapeliä ja tekemään matkalaukun kokoisia puhelimia. Satojen miljoonien kännyjen tuotannossa puhetta välittävät lähetys ja vastaanotto komponentit ovat enää todellakin rihka-kaman arvoisia. Samaan aikaan Kalevalaisen kulttuurin syrjäytti pysyvästi kertakäyttö kulttuuri. Sinänsä kehitykseen kuuluu että kaluja ja aatteita uudistetaan aika ajoin , mutta tavaroiden massatuotannolla on seurauksensa.

50 luvulla IBM’n pääjohtaja arveli että maailmassa tarvitaan kaksi tietokonetta. Nyt kun niitä on muutama miljardi enemmän , hakukoneet muistaa kaikki hakusi. IP osoite ”pannaan korvan taakse”. Samalla tämä kokonaisuus on kuin tehty Snowdenin esille tuomaan varsinaiseen vakoiluun. Jos sitten juolahtaa mieleen se valtava aineisto josta tärkeydet tai törkeydet pitäisi erotella , huomaa kuinka lapsellisen helppoa on neulan löytyminen heinäsuovasta ilman magneettejakin.

Osama Bin Laden pääsi takavuosina melkein kaikkien huulille. Kun isonveljen kujeet paljastui suurelle yleisölle , häirintä mielessä moni avasi asioinnin , tai käytti välillä , Asama , tai Osama sanaa. Kuinkahan monta bittiä siinä savotassa kertyi muistiin.     

50 luvun muinaisuudessa media oli mullikka ja yle , hetkittäin jopa muukin lehdistö. Some kellot kailottivat sanomiaan  suusta suuhun , joukossa jopa huulenheittoa. Ääntähän saatiin siirrettyä puhelimella , mutta kuvat olivat melkoisen työläitä. Selfien levittely olisi vaatinut hyvin pitkän polun ja vaatinut koko valtakunnan levitys verkoston. Eikä sekään olisi riittänyt , maailmanlaajuisten   porttien avaaminen olisi vaatinut täysin mahdottomuuksia. Kuva syntyi kun ensin kamerassa valotettiin filmiä ,  joka sitten kehitettiin negaksi , joka sitten kehitettiin positiiviksi. Sitten jäljellä oli enää lehdistön kaappaus tai miljoonia ja miljoonia kirjeitä. Jos ajattelee niin monien postimerkkien nuoleskelua , ei ihme että laajasti levinneet selfiet olivat aika harvinaisia.

Eikä osat ole vieläkään vaihtuneet , edelleenkin pinnalle pyrkijät joutuu nuoleskelemaan miljoonia ja miljoonia asiakkaita ennen kuin miljoonahanat aukeaa. Kansankin käsi on karttuisa , youtubessa ja kansan kanavissa on jo katsottavaa varmaankin muutama miljardi tuntia.

50 luvulla telkkarikin oli viivojen ja pikselien suttuinen yhdistelmä , sekin oli meillä vasta joidenkin harrastajien kypsyttelyssä. HD laatu oli siihen aikaan Hellan Duudeli , jos edes henkilön kuvasta tunnisti. Vuotta en muista mutta ajan ihmeellisyyksiä oli kun kuvaa siirrettiin piste pisteeltä puhelinpiuhaa pitkin , no tietysti musta-valkoista. Kakskyt luvulla alkanut kehitys kehittyi ja Faxihan siitä viimein tuli. On ihmeteltävää miten tiedonjanoon nääntyvät kansalaiset pystyi yleensä selviytymään hengissä näistä karujen koettelemusten pitkistä ja tiedonjanon pimeistä vuosista yöttömän yönkin keskellä.

Bellin laboratorion myöhempi tuote ehti silloin jo Suomeenkin , Tasku Matti yksitransistorisen radion rakennussarjan pahvirasian sisällä. Itse ostin vain hieman aiemmin alan harrastajilta ensimmäisen radioni , eli kidekoneen. Sillä saattoi kuulokkeilla kuulla lähetyksiä ilman ulkopuolista sähköä , jos piikin onnistui kohdentamaan sopivasti kiteeseen. Edullisissa olosuhteissa jopa YLE’ä Lahden taajuudella. Suuren ja mahtavan Moskovan radio kuului yleensä hyvin , poweria riitti. Pitkät oli aallot ja pitkät antennit , kuparijohdinta kidekoneen antenniin tarvittiin toistasataa metriä että aaltoja saatiin riittävästi vangittua , Äänisen aallot olivat enää pelkkää pintaviriä. Revontulet muuttui ympärivuotisiksi , niiden näkymättömyys kautenakin kuului niiden ritinää ja suhahduksia. Hyvin oli kaukaista silloin EU ja Eurooppa €uroineen sotaselostusten hiljennyttyä. Vain toisen isonsodan railot halkoi yhtenäisyyttä , juhlittiin tai murjotettiin omissa oloissa.

Hyvillä radiokeleillä pitkillä aalloilla kuului London , Hilversum , Berlin. Paremmat radiot tarvitsivat akut hehkutukseen ja anodiparistot enempiin jännitteisiin , akut oli kenkälaatikon kokoisia eikä mahtuneet radion sisään.

Kieli on muuten oiva tarkkuusinstrumentti , sillä voi tunnistaa lieviäkin sähköisiä jännitteitä. Ns. litteiden taskulampun pattereiden aikaan kun kielen pisti patterin viiksien väliin , sai uudesta patterista aika sätkyn. Kieli reagoi vielä niinkin alhaisiin jännitteisiin ettei hehkulanka polttimossa enää jaksanut hiukkaakaan lämmetä. 

Kuukkelia ja revontulia pidettiin taannoin aivan mykkinä tai äänettöminä. Tämän tiedon kumoan täysin molempien osalta. Siitä en kinaa syntyykö revontulten ääni ilmakehän alussa , vaiko vasta kun purkaus tavoittaa maanpinnan. Kuukkelin ääni syntyy varmuudella sen kurkussa , ja valikoima on laaja.  

TM lehteä pääsin lukemaan kavereilta lainaamalla , ihan ekanumerosta alkaen. Ammoisten aikojen ulat ja telkkarit oli helpot korjata. Härpäkkeitä oli vähemmän , hilavitkuttimia enemmän. Virta päälle ja sormella kokeiltiin mikä putki jäi kylmäksi. Kun vastaavan onnistui hankkimaan , vika tuli korjattua. Niitä voi todellakin nimittää hilavitkuttimiksi. Yrittäkääpä samaa nykyisillä dingeltangeleilla , härpäkkeillä ja hilavitkuttimilla. Sormella kokeiltaessa , varokaa niitä isompia jännitteitä , eli älkää kokeilko kotona. Varoitan myös volttimittarin korvaamisesta kielikokeella. Varoitukset koskee eniten niitä vanhojen syvyys-suunnassa mittavien televisioiden korjaajia ja kokeilijoita , huimat jännitteet voi yllättää. Kunnon sätkyt saa kyllä sähkösalamoidenkin kondensaattoreista.

Ula aallot ja verkkovirta sitten räjäytti verkkovirralla hehkuvat hilavitkutin putkiradiot jokaiseen mökkiin. Lauantain toivotut olivat ajan hypetystä. YLE oli neitseellisen viatonta Markus setää , tai yhtä ylevää puhetta tai musiikkia. 

Silloiset autot nyt kylläkin olivat , mitä olivat. Alkuperäisen tarkoituksen ne kuitenkin täyttivät maisemanvaihdossa. Kun hevosmiesten pilkkalaulut olivat hiljenneet , autojen , ja niiden ajajien eräiden elimien fyysisiä mittoja alettiin pitää yhtenevinä eräiden merkkien osalta , aivan kuin ennenkin hevoskaudella. Keulivan orhin paikka edessä muuttui vain logoksi.

Nykykorit ovat menneet äärimmäisyyksiin , jopa naurettavuuksiin. Pääasia on , että pitää erottua pakuista. Omistajan ego ei kestä erehdystä edes täyspimeässäkään , ei saa , eikä ikinä voi olla edes pienintäkään erehdyksen mahdollisuutta. Yön pimeydessäkin sileän pinnan sijaan käsin tunnustelemalla kurttua ja kaarta ,  lippaa ja läppää täytyy löytyä joka puolella. Ei auta enää huoltoasemalla tilata pesua ja silitystä. Kyllä se ulkokurttu tai kaari heijastuu sisätiloihin , viis niistä , tilat tuhlataan asiakkaiden toivomuksesta surutta. Luottokortti ja hammasharja matkaajat ei tarvitse takakonttia , coupekaudella pieni patti kuljettajan kohdalla riittää. Laatikot ovat edelleen suorakaiteen muunnoksia , mutta ei korit joihin niitä lastataan , laatikoiden muotoilulle löytyy varmaan rakoa markkinoilla. Eipä hätää , muovista muotoilemalla ne syntyy. 

Allergian alkuperä johtui ajatuksesta että pakupiilin näköisellä henkilöautolla ei voi ajaa kuin känsäkourat , tai hyvällä itsetunnolla varustetut henkilöt. Siinä sivussa turvatestien betonipölkyn vaikutuksessa , tai sivusta saapujan varalta sivuikkunat muuttui lähes horisontin suuntaisiksi kapeiksi viiruiksi entisten räystäiden korkeudella. Ajoelämys muistuttaa kirnua tai ylisyvää kylpyammetta jonka reunan yli kurkitaan. Arvonmuutoksesta kertoo se , että aikoinaan kylpyammeella ja itäautolla oli se yhteinen piirre , ettei kummassakaan iljennyt istua yleisellä paikalla.  Nyt hyvinkin kaukaa idästä saapuneissa luomuksissa istutaan häpeilemättä , jopa kehutaan niitä kuin rahaton lehmänostaja. THL varmaan iloitsee ikkunakorkeudesta , luu ulkona ajo on hankalaa , reuma ja kihtivaara vähenee. No tietysti niissä on coolerit , ajajatkin kun ovat niin cooleja. Minkä nyt silloin tällöin päreitä tai pilveä poltellessa ammuskelee toisiaan. R&R merkin harvinaisuudesta huolimatta Ratti&Raivo yleistyy.

Tänä päivänä kun ostat kitymaasturin , niin sillä pääset pilvipalvelun keralla heti ajelemaan aivan omia polkuja pitkin aivan ehtaan ja neitseelliseen erämaahan. En suosittele kuitenkaan käytettäväksi niitä virtuaalilaseja yleisessä liikenteessä , tuskin trafikaan.

Voi olla että Henry Ford pyörii levottomasti haudassaan , tai nousee peräti toteamaan , että povataan , ettei 2017 syntyneille enää myönnetä , tai eivät tarvitse ajokorttia. Kunhan katselee noita ruuhkia ympäri maailman , ymmärtää että ajonautinnosta ei enää kannata puhua. Toivottavasti myös R&R’ltä säästyy jos kaikki hallintanippelitkin riisutaan. 

Rengasraudat olivat aikoinaan vakiovaruste ainakin pidemmillä matkoilla. Tuon toisen kotoisen R&R’n , eli rengasratsian kehitys kulki jotenkin tätä rataa. Ensin ei saanut näkyä sisärengas. Tätä säädöstä oli helppo valvoa , laittomuuteen syyllistyneet tapasi yleensä renkaan paikkauspuuhissa tienvarsilla. Sisärenkaaseen riitti useimmiten kumipaikka , ja suurimpaan ulkorenkaan reikään laitettiin tossuksi nimetty teollinen tuote. Intiimejäkin vaatekappaleita reikiin varmaan tungettiin , jopa katkennut laturinhihna korvattiin rintaliiveillä. Tossu nimityksen alkuperä juontaa tossun varresta leikatusta reiäntäytteestä , uskon että moni kumiteräsaapas ja huopatossukin uhrattiin etenemisen edistämiseksi. Jos rättirenkaan kudokset olivat mustuneet , eivätkä paljastaneet kulumisen astetta , keinogummisesta mustasta sisärenkaasta oli hyötyä. Seuraava vaihe oli ettei rättirenkaan ristikudelma saanut enää osua polliisin silmään. Vesiliirto soratiellä on jokseenkin tuntematon ilmiö , mutta kurakaaret kahtapuolta voi sateella esiintyä. Saviliirto savetulla tiellä voi kosteana olla yllättävä.

Niiden kaljujen , eli sliksien vesiliirto ominaisuuksiin tai lumipitoon minäkin tutustuin kesät talvet useita vuosia. Eikä vielä ollut kiistaa tai trollaavia virallisia tutkimuksia niiden pitokyvyn paremmuudesta. Etelässäkin sliksit piti pakkaskeleillä riittävästi kiireisiin nähden. Siihen aikaan renkaat ei syöny talvella teitä , kukkaroa kylläkin. Vielä 80 luvulla sallittiin sekarengastus , vetävissä wintergummit ja muissa suvikumit. Olihan sorateilläkin toki siihen aikaan suuria rapakoita ja lammikoita , jos niihin ajoi vauhdilla , liirtoja syntyi. Nykyään puhutaan paljon vesiliirrosta , kiire on pitokykyä suurempi. Renkaiden myyjät väittää että vain tuliterät viimeisimmät uudet uutuudet säilyttää hengen. Ajonvakautukset nostaa itseluottamusta niin kauan kuin vastaan tulee nykyteiden spoorit tai muu yllätys. Jos sohjo tai vesiliirto yllättää ,  sitten ei enää auta automaatiot , ei nurkkajarrut eikä ratti. Pitäisikö kävelijän spoorien ylittämiseksi hankkia kumisaappaat vai vesisukset. 

Ammoajan käyttöautoilla nollasta sataseen minuutissa ei alitettu kovin usein , eihän ne useimmat edes kulkeneet satasta kuin alamäen avustamana. Moottorin jarruttavan vaikutuksen kumoamiseksi piti vielä vaihdekin heittää vapaalle. Minullakin oli Anglia vm.50 jonka huippunopeus moottorin avulla oli reilusti alle 80 , jyrkissä mäkipaikoissa päälle 120. Vasta kun tiet ruuhkautuivat umpeen , poweria pantiin pannuun ylen määrin , ihampa ahdettiin. Autopitoisemmissa maissa kaikki autot ei edes mahdu yhtaikaa kulkuväylille. Naapurikateuden lisäksi nokkapokka liikenteessä lisääntyy. Tehoissa 1000 kw. on jo reippaasti rikottu , 3k lähenee. Kitypiili miehiltä piilossa salakavalasti pakupiiliin lisätään penkkejä tavaratilaan ja muissakin muotoiluissa pyritään jo palaamaan lähes entisiin ajatuksiin , ehdotan paluuta ainakin puoliväliin.

Umpipuuta vai kiveä oli ensimmäinen pyörä , siitä kiistellään edelleen. Näin tylsän näköisiä pyöriä korvattiin puupinna pyörillä jotka ovat nyt arvossaan , niitä jäljitellään tosiraskailla ns. kevytmetalli vanteilla. Vannekossakin lähestytään vanhoja puupyöriä. Jopa autoja alhaisemmat kolukärrin pyörätkin koristaa monia portinpieliä. Sitäkin rakennetta ja disainia hiottiin muutaman tuhatta vuotta.

Ennen autoilla lentäviä suomalaisia kovasti oli kortilla kaikki , kovasti kaivattiin markkoja korttiannosten ostamiseen. Käyttöautot olivat sodasta säästyneitä rintama karkureita  , tai ostettu toisen sodan pulleista ylijäämä varastoista. Muistan kolmiakselisen ylijäämä Kempsun , oli kovan pelin maineessa , vasta -50 luvun Big Job syrjäytti sen kokorautaisen maineen. Köllinvoorti , eli vajaatahtinen Ford Köln saavutti ainakin paikallisen nopeusennätyksen jääteillä puuta ajettaessa. Kyllähän kylältä löytyi piikkinokka Mersun diesel kuorma-auto , mutta katsi , eli Gaz aherteli pienoisen sorakasan keralla mäkeä ylös vinguttaen , alamäkeen kulki huomattavasti paremmin. Niitä lastaavat vaijerikoneet syrjäyttivät lapiomiehet soramontulla. Näitä oli traktoripohjaisia kotomaisia vaijeriviritelmiä tai jenkeistä tulleita , yleisnimeltään ”hullujusseja”. Google löytää vieläkin kuvia niistä. Hydrauliikka ja kauhakuormaajat väijyivät jo nurkan takana , mehumaijat teki tuloaan. Marjamehun sijaan ne tiputti öljyä joka tilkkeestä.

Vaijeriviritelmien kytkimistä , rumpu ja vannejarruista sitten sikisi ja kaukaa saapuivat kauhakuormaajat ja ympäripyörivät kaivinkoneet. Hydrauliikan läpimurron lisäksi tässä murroskaudessa muutti paljon erilaisia populaatioita rajojen sisällä tai ulos , ja siinä sivussa muutti moni maisemakin muotoaan. 

50 luvulla ei tunnettu päästörajoituksia , sai syödä ja sauhutella ilman holhousta. Iliman pilluu aloteltiin ja kyllä ne jotkut sauhuttelikin , nokisavujen lisäksi jotkut poltteli tai hiillosti jopa puumännän yläosaa. Peltipeitteellä mäntää yritettiin estää hiilestymästä. Sodankäyneet veteraanit  lähetti savumerkkejä hengissä säilyneille rintamatovereille. Kiertokangen kampiakselin valulaakeri kaudella laakerivaurion voi korjata tienpäällä huopatossun varresta otetulla palasella. Tämän jutun omista kokemuksistaan kertoi Wanhan Wiipurin pirssikuski. Öljypohja pois ja kiertokangen sulaneen laakerimetallin jämät puukolla pois. Jo ennen terän tylsistymistä samalla puukolla leikattiin tilalle palanen huopatossun vartta. Kyseistä sylinteriä ei lepuutettu , vaan kotimatkalla huopa hioi myös kampiraudan kaulan sopivaksi uudelle laakerille. Pajassa sitten valettiin uusi laakeripinta joka skaavarilla sovitettiin sopivaksi. Kansipahvit kärähti kiusallisen usein , nyt niitä nimitetään sylinterinkannen tiivisteiksi.  On niistä tilkkeistä jotkut luopuneet kokonaankin.

Ilmaa lämmittävät koneet intoutuu joskus ihan iliman ilokaasua. Ei nyt sentään ihan iliman aekojaan , vaan juuri sopivasta ilmasta. Ensimmäisillä Jäämeren reissuilla sattui olemaan sopiva ilman kosteus ja lämpötila. Niin vaan intoutui ritsatkin kulkemaan että epäilytti Urpon piiloutuneen pellin alle. Tosin horisontin epämääräinen kaltevuuskin pisti välistä pohtimaan mennäänkö ylä vai alamäkeen. Enempikö oli intoa vai hyytymistä. Vasta merenpinta ja laaksojen joet ja järvet oikaisi horisontin , vaikka välistä näytti että joet virtaa iloisesti kuohuten ylämäkeen.

Ammoajan katsastuksen hoitivat Kuopion konttorin kiertävät katsastusmiehet. Kylän kärryt kokoontuivat jonoon tähän toimitukseen , ilmassa oli Suuren Näytöksen tuntua. Eurodirektiivejä enemmän vaati kyllä katsastajalta kykyä puntaroida liikenneturvallisuuden , varaosien saatavuuden , kotteron käyttötarpeen , ja omistajan maksukyvyn riippuvuutta. Leipääkin niillä ritsoilla oli hankittava , joka tarkoitti verotuloja valtiolle. Eihän ne kotterot munineet kultamunia valtion kukkaroon , mutta tavallinen munakin on parempi kuin ei munia ollenkaan.

Hyvästä yrityksestä huolimatta aivan ei ollut vielä ehtinyt ruuhkasuomeksi 60 luvun Helsinki. Hernesaaressa katsastusmies paiskasi rukkaset täyttömaahan , asetti sitten polvet niiden päälle ja kurkisteli alustan kuntoa. Tikkana naputteli enimmäkseen reikiä ritsa raukkoihin. Hitsi pillillä ruosteista peltiä paikkaillessa pilli paukkui usein ja paukkeen roiskeet poltti naamalla. Taisipa joskus ohjaavia pyöriäkin heilua liikaa katsastusmiehen ravistelussa. Jarrudynamometrin korvasi mustilla epämääräisillä viiruilla koristeltu kadunpätkä. Sade tai pakkanen suosi monta kertaa monen kotteron leiman saantia. Mitähän nykyiset katsastajat tuumaisivat sen ajan työpaikka oloista ja katsastettavista. Taitaisi myös EU direktiivitkin paukkua kuin hitsipillit ruosteisessa pellissä. 

Eivätkä silloiset pajatkaan pystyneet ihan ihmeisiin , ainakaan ilmaiseksi. Liikenneturvallisuutta tai tietosuojaa vaarantamatta kerron erään esimerkin , sitä ei voi muistaa kuin silloin eläneet. Eräässä nimeltä mainitsemattomassa kylässä oli nimeltä mainitsematon pirssin kuljettaja , jolla oli työvälineenä jostain eksynyt , jonkun luvun luiskaperä V8 Mercyry. Siitä olivat ratkenneet moottorin ripustus tyynyt , eikä niitä saanut mistään. Merculla piti kuitenkin ansaita leipää. Pistipä hamppuköyden moninkertaisena zikzakkina öljypohjan ali runkopalkista toiseen , reivakalikoiden avustamana köysi piti etupalkin ja öljypohjan erillään toisistaan.

Kun nimeltä mainitsematon pirssikuski kävi erään kerran kahvilla nimeltä mainitsemattoman Annan baarissa , kylän isotpojat kyttäsi tilaisuutta ja nostivat takapuskurista Mercun perän irti maasta. Kuski ehti vaihtaa kolmesta keskimmäiseen vaihtoehtoon kun pojjaat tippautti perän maahan , komea pomppuhan siitä seurasi. Pompun seurauksena oli että hinkatut manillaköydet katkesivat , etupalkki ja öljypohja kohtasivat. Noin pieneen vaivaan toki löytyi varaosat vastapäisestä nimeltä mainitsemattomasta osuuskaupasta.

Kova onni kohteli Mercua jatkossakin , ja se paloi. Kotimaisemiin hinattaessa pirssikuski ohjasi ratinpuutteessa Mercua ohjausakselin yläpään mutterista jakarilla.  

Ajan henkeä , paljon myöhempää , koskee muualta kantautuneena tietona tullut havainto eräästä tunnistamattomasta Popedasta. Reissussa ollessa Voiton Päivän symbolin alusta pyrki venymään alapuolelta ja kardaanin pelättiin luiskahtavan ulos spooreistaan. Oli niinku enimmät palkit alakerrasta ruostuneet.  Läheiseltä nippujen uittolaiturilta löytyi apu. Miehissä ropsia kankena käyttäen sepuoli ylös pölkkyjen varaan ja enstex surrattiin alakerta lähemmäs alkuperäisiä mittoja. Toisex surrattiin ohkanen ropsinpätkä nippulangalla ovien alapuolen helmapalkkiin , sinne alustan puolelle. Ja eikun ajamaan. Pajassa hitsipillin paukkuessa ja sädetikkujen roiskeessa ropsi korvattiin pellillä kovimpiin kohtiin heftaamalla. Paljon myöhemmin minäkin opin lisää näitä tee se itse kikkoja , asentajana ollessani paljon yksityiskohtaisempiakin. Afrikkalaisen korjaamokäsikirjan konsteilla pääsee usein pois korvesta korjaamolle tai kotipajaan. Liikenneturvallisuuden johdosta ja rikokseen yllyttämisen välttämiseksi jätän ne silti mainitsematta. Nykyautojen mustat laatikot ei aukea afrikkalaisen korjaamokäsikirjan konsteilla , ei edes mustilla ajatuksilla tai mustalla magialla. 

Näin oli näreet ammoaikaan. Nyt puhutaan jo avoimesti siitä että polttomoottori autot kielletään kokonaan. Eli olen elänyt suomen enimmän autokauden. Täytyy myöntää että monin paikoin maailmalla meni överiksi. Hinkua on vielä överin överiksikin , 53 kaistainen tie täysin tukossa. Ihmisiä on aina kehuttu sopeutuviksi , nyt pitäisi sopeutua itse aiheutettuihin ongelmiin. On jo esitetty arviota ettei öljynkulutus vähene vaikka olisi pyssypiippu ohimolla. On se ainakin osoitus syvästä intohimosta , tai ainakin syvältä.

Nimeltä mainitsemattomassa nimetyssä kylässä tunnettiin Annan baarin lisäksi myös Lyytin tuutu. Sinne konstaapelit saatteli pahimmat pukarit välillä jäähylle. Samassa talossa asustelevan kyläpolliisin satunnaisena avustajana korjasin hatut ja muut varisseet tavarat matkalla tuutuun. Eräs jäähylle saatettavista oli niin ihastunut saatto konstaapeliin ettei hennonnut päästää irti. Seurasi seuraava vuoropuhelu. Päästä irti. Enkä päästä. Päästä irti tai minä lyön. Enkä päästä. Sitten seurasi mäjäys. Heti perään hyvin hämmästyneellä äänellä , perkele se löi. Sellaisia oli tositapahtumat ja kotikadun aiheet aikanaan , aivan ilman televisiota.  

Sanan saattajat oli jo aiemmin jopa hyvinkin hallussa , mutta kuvan ei. Kamerat ja kuvaus ovat käyneet läpi suuremman muutoksen kuin olisin koskaan uskaltanut uneksia. Aevan mahottoman muutoksen. Olen sairastunut myös alan muutosten kamerakohtaiseen keräämiseen ja seuraamiseen. ICA,sta Felicaan. Lasinegasta kinoon ja digikuvaan , kehitys oli hyvin vaiheikasta. Felica oli ensimmäinen lainakamera jolla otin kuvia. Pinnakkaisvedoksina kuvatkin olivat 6x6 senttiä. Pimeässä negaa kierukkaan tungettaessa ja liemien kanssa läträtessä ei osannut kuvitella valokuvauksen nykytilaa. Suurennuskoneella voi hieman kikkailla , mutta kompjuuterin mahdollisuuksista ei ollut tietoakaan. On turha selostaa sitä , se elää jatkuvasti vieläkin.

Tuhat kuvaa sekunnissa ei ole enää ylettömän kallista. Hupaa olisi ollut aikanaan , monta rullaa paperiin käärittyä 6x6’tosta siihen olisi mennyt. Kiire olisi ollut uusien rullien lataamisessakin. Eikä sekään enää hetkauta , että otetaan hyvin monta kuvaa ja tiivistetään ne yhdeksi kuvaksi , tai kuvasta skarpataan mikä tahansa yksityiskohta lasin ja äärettömän välillä. Tavalliseenkin kuvaan pikseleitä saadaan lisää kun päräytetään kerralla monta aihiota , ja niistä yhdistellään monta megaa tai gigaa. Neulanreikä kameran neulanreiästä tungetaan nyt piuha jonka päässä on objektiivi ja katsellaan sen kuvaa monitorista. Tähtitieteilijät sen digin aloitti , mutta aikansa monopolin , kuningas Kodakin kehitystyö jatkoi digitaalisen kuvan taltiointia. Entten tentten vaiheessa he eivät uskoneet sen mahdollisuuksiin , kuitenkin kävi päinvastoin. Filmi häviää ja digit leviää , minullakin on kokoelmassa muutama Kodakin digi. Ei Kodak saanut enää kiinni karkuuttamaansa hevosta. Samoin kävi Polaroid pilkille. Se johti kinaan Polaroidin kanssa ja kalliiseen kotiinkutsuun maailmalta. Näistäkin tapahtumista voisi olla jotain opittavaa. Ohi mennyt juna jättää vain pölyt tai savut jälkeensä.

Nyt ihmetellään miksi vanhoissa jalkapallon liikkuvissa kuvissa oli niin vähän maaleja. Nokun filmi oli niin kallista että kamera pyöri vain ajoittain , ei edes ehtinyt startata uhkaavan maalin kohdalla. Vastapainoksi vähemmän oli jalkapallo huligaaneja , enemmän oli aitoa urheiluhenkeä.

Kompjuutereiden ja muiden digi välineiden runsastakin runsaampi nykyinen tarjonta johtuu hyvin yksinkertaisesta syystä , digiajan alussa muistamattomuus johtui hinnasta. Mooren laki pelasti ihmiskunnan muistin , nyt on varaa vaikka mille viritelmille. Pilvipalvelun pilven veikotkin tarjoaa apuaan pilvestä. Ongelma on vieläkin mihin sitä muistettavaa säilöö , pitääkö se vieläkin hakata kiveen.  

Nykyisinhän mahdollisuudet ovat rajattomat. Ei väri , ei valotusongelmia , ei läträystä liemillä. Laihatetaan tuota ja lihavoitetaan tuota , yhdistellään mitä vain ja pistetään liikkumaan miten vain. Muutos jota Kodak ei ennakoinut , piti kehittää ja levitellä kompjuuterit , niiden ohjelmat ja tulostimet. Pienelle tikulle saa jo ahdettua elinaikaiset runsaatkin otokset , vieläpä liikkuvatkin. Onneksi vanhan kaluston filmiä on edelleen saatavissa , samoin vanhat negat voi skannata biteiksi. Elävien dinosaurusten puutteessa simulointimallitkin jo melkein elää. Kunhan alkukankeudesta päästiin , nyt ne iskee silmää ja flirttaa katsojalle samalla kun esittelee hammastarhaansa. Pelottavien pellejen hyvät hampaat myy edelleen hyvin ympäri maailman. Lukuisten pelien avulla levitetään myös sivistyksen saavutuksia ympäri maailmaa. Ennen oltiin sitä mieltä että leikkivät lapset ovat terveitä , nyt aikuisetkin ovat liittyneet mukaan tervehtymään. Ompa löytynyt intoa aivan presidentilliselläkin tasolla. Niin on intoisaa että poliittisen satiirin esittäjiltä loppuu eväät niiden ylittämisessä. On todellakin totta että todellisuus on usein tarua ihmeellisempi , vaikka tarinanikkarit yrittäisi vaihtoehtoisiakin totuuksia.

Retostelu etsinkuvan pikseleillä on jo hieman haalennut , silti senkin voi vääntää rautalangasta. Kokoelmiini kuuluu laatikkokamera jossa nurkikkaisten optisten tähtäimien lisäksi objektiivin puolella on ulosvedettävä rautalankakehys ja tähtäinpuolella diopterin rengas , ns. urheilu tai pikatähtäin. Montakohan pikseliä on etsinkuva , no ainakin yhtä monta pikseliä kuin on tähtäilijän silmässä.

Tavarataivaasta on ehtinyt pudota jokaiseen taskuun känny ja siinä kamera. Myös tavarataivaalta on pudonnut jo monia pikkupörrääjiä jopa veden alle kuvaamaan täytettä omiin arkistoihin tai tubeen. Kansan käsi on karttuisa , tarvittaisiin monta pitkää inkarnaatiota edes selata tuubiin kertynyttä tavaraa. On kantautunut tietoa että nämä tavarataivaan siunaukset ovat tuottaneet häiriötäkin.

Halkojen tuottamalla höyryllä pihisi ja puhisi ensimmäiset irtipäästetyt lämpökonevoimat kansakunnan historiassa , höyrypurresta vesillä , ja maalla rautatiestä ja Samperin savotasta taisi kausi alkaa. Kun hiilivetyjen pitkissä ketjuissa päästiin bensaan , ei ihan itsekseen , vaan konevoimalla kulkevien erilaisten ajoneuvojen ihmeelliseen maailmaan tutustumisen aloitin epävirallisena tarkkailijana koulukaverin isän omistamalla pajalla. Tapahtumia oli monenlaisia. Eräs muistikuva on kun Vanaja kuorma-auto ”tuli hulluksi”. Tankatessa Leylandin tyhjäkäynnillä olleen moottorin Simms ruiskupumpun säädin alkoi ahkeroida ja sai aikaan pakoputken päästä puolimetrisen tulenlieskan kohti naftamittaria. Moottori ei totellut stop vaijeria ja kierrokset nousivat jytisten vähintään kaakon kulmalle.

Varpusparvea paniikissa muistuttaneen toimintaketjun jälkeen pajasta ilmestyi kaverin isän isä pikkuleka kädessään. Tällä pajavasaralla pisti ruiskuputket yksi kerrallaan poikki pumpun puolelta , johan Vanaja rauhoittui , vaikka vielä yhdellä yritti pitää menoa yllä. Remonttiin meni se moottori , ei kuitenkaan mäntä lyönyt päätään katteeseen , tai kurkannut veivi plokin läpi.

Näistä Vanajista on olemassa ikinuori vitsi. Aatteellisesti suuntautunut papparainen tutustui näyttelyautoon. Jälkeenpäin esitti arvionsa , edessä luki Venäjä ja takana luki Venäjä , mahtaa olla kova peli.

Tällä pajalla alkoi kuitenkin tutustumiset kulkuneuvojen korjaamiseen. Etupäässä nikotteleviin ajan prätkiin. Katkojan kärkien viilausta , kärjet vaihdettiin jos saatiin vasta sitten kun kontaktiosat oli viilattu loppuun. Kärkivälin säädön rajoitus rakojakin jouduttiin viilaamaan. Tippa öljyä epäkeskoon ei tapa , vaan vähensi fiiberin kulutusta ja oikosulun mahdollisuutta. Sytytyksen ja kärkivälin säätöä , kaasarin putsausta ja säätöä , siihen aikaan mömmöä kertyi. Ennen stroboskooppeja sytytys säädettiin merkkilampulla ja tai paperiliuskalla kärkien välissä. Ennakko täytyi viimeistellä useimmiten ”korvakuulolla”. Kuuloaistin kertomusten vahvistamiseksi sitten koeajolla vedätettiin isolla vaihteella , ettei jää kilisemään.  Pulttia sinne , rautalankaa tänne , ihanku nykyajan Afrikassa. T Fordin maailmanlaajuisen suosion seurauksena rautalankaa nimiteltiin ford osaksi , mutta kyllä sillä korjattiin muunkin merkkisiä ajoneuvoja. Suvikumien lisäksi talviliukkauden varalta oli moottoripyörissä alas laskeutuvat tukisukset. Peilijäätä esiintyi suvikumien talvikaudellakin kevään korvilla , eikä teitä tai meitä paljoa suolailtu tai hiekoiteltu. Mäkipaikkojen hiekkalaatikot eivät olleet leikkejä varten , vaan mäkipaikan ohituksen kitkakertoimen edistämiseksi.

Korttiin oli vielä matkaa vuosia , mutta ei ollut vielä nippanuukaa säädösten vartiointi. MoPo’n , eli moottori polkupyörän tulosta enteili putkirunkoinen Pappa Tunturin edeltäjä joka  pörräsi kylän raitilla , omistajan nimi taisi olla Nikulainen.

Atron voimalaitosta rakenteli tiheistä sähkökatkoista tunnettu savon välkky , eli Savon Voima. Sinne matkaavat Euclid dumpperit kohahdutti kylää kun ajoivat kylän raitilla. Isoja olivat silloin pienten poikien mielestä. Nyt nämä koneet ovat ehtineet kasvaa jo korttelin kokoisiksi satojen tonnien kantokyky luokkaan.

Kylmän sodan railot ja hajuraot suorastaan räjähti levälleen kun jenkkien järkytykseksi neukut laukaisi Sputnikin radalleen , alla venäläisen kuun mualima kohahti. Ne onnettomat hapankaalille haisevat tunarit häpäisi usan kunniaa. Myöhemmin JFK vannoi kostoa menetetyssä arvovallassa vaikka kalliiksi kävi. Hyppyrimäen tornista sitä sitten tiirailtiin ja kuunneltiin ratiosta sen piipitystä. Saksasta vietiin viimeiset aatun koston V2 ohjukset rautaripun molemmille puolille , ja niiden pohjalta alkoi kilpajuoksu avaruuteen. Avaruusromun kehittely aloitettiin , jostain se alkoi nykyinen runsauskin. Nyt saapi varoa ettei päähän kopsahda. Aatteen innostamana omia rakettejakin väsättiin. Ajoaineina oli alussa tulitikkupuntin verran tikun sytykkeitä. Alumiini oksidista jäi laukaisualustalle näkyvä laikku.

Melkein aseveli Aatun monista kostoista eräs V2 käväisi aikoinaan kurkkaamassa avaruuden rajamailla. Takavarikoiduilla ylijäämillä jenkit jopa kuvasi lennollaan niitä rajamaita. Aivan samassa tarkoituksessa nyt yritetään turisteilta rahastaa äyrejä. Käydään kurkkaamassa pimeää taivasta , hommaan sisältyy vielä aivan aitoa extreme henkeä , vielä on arpapeliä hengenmenosta.

Kaikenlaista konstia avaruuteen pääsemiseksi on kehitelty. Jules Vernen tykinammus osui kuu-ukon silmään , eikä sisällä saapuneet matkaajatkaan pystyneet sitä parantamaan , arpi jäi. Baabelin tornin modernimpana versiona on kaavailtu pitkää vaijeria jonka päässä sijaitsee paino , jonka vaijerin kiristää maapallon pyörimisliikkeen keskipakoisvoima , ja sitä pitkin kiivetään kuin marakatit haukkomaan henkeä avaruudessa. 

Saapui se kulttuuri Ähtäriinkin. Lain pitkä koura tavoitti kun 14 kesäisenä kokeilin uutta satapiikki MZ’taa ja sattumalta vastaan tullut paikallinen polliisi tunsi ikäni , ja haastoi Nilsiän käräjille. En tiedä avautuiko rikosrekisteri , ainakin tuloksena oli varattomalle pienet sakot ja lain kunnioituksen lisäämiseksi kaksi vuotta lykkäystä kortin saamiseen.

Koska asuin noin 0,3 sekunnissa paloaseman sireenin äänen saavutettavissa , ehdin juosta , tai jopa kävellä sinne ennen VPK’n lähtöä , ja eikun lavalle. Paloauto oli tempsi , eli Ford Thames. Lättäpää sivuventtiili veekasi kehitti melkein 90 heppaa. Kulki se täydessä varustuksessa kuuttakymppiä , alamäessä joskus yli kahdeksaakin. Mökkejä ja metsää paloi silloinkin. Jos nimeltä mainitsematon palopäällikkö tiesi että vettä kohteessa on saatavilla , avattiin vesisäiliön venttiilit lähdössä. 1500 litraa vettä on 1500 kiloa. Vesi sitten kasteli kylän raitin lisäksi mummojen hameenhelmat. Siitä seurasi silmin havaittavaa viittomakieltä punaista kukkoa taltuttamaan kiirehtijöille. Hintelää ajokkia toimenpide kuitenkin suuresti auttoi.

Kansakoulun jälkeen innostuin opiskelemaan Kansavalistusseuran kirjeopistossa , joka oli senajan etäopetusta. Siihen ammoiseen aikaan kun postikin vielä kulki. Eräs opus oli Hermodin kirjeopiston kirja polttomoottoreista , jonka oli suomentanut O Kurki-Suonio ja painettu 57 täysin nuhteettomassa Raittiuskansan kirjapainossa Helsingissä. Kirjan mukana ei ollut kuitenkaan tositetta että painajat olivat painaessaan testattu ja takuuvarmasti selvin päin. Villaisella ei ollut kuitenkaan painettu , aivan oli asiallinen painojälki. Hallinnon ja talouden kabineteissa lehmäkauppakirjaa villasella painajat ovat lähes takuuvarmasti vaikutuksen alaisia , pitäähän toki voittoa juhlia. 

Ihmiskunnan aamujen hämärästä ikiaiheeksi yltänyt raittius se oli silloinkin kovasti tapetilla , vieläpä vielä nytkin. Aatteen siivittämänä kansakouluissa oli raittiuskilpakirjoitustakin. Kilpailtiin siitä kuka keksii parhaimman ja koskettavimman tarinan viinan kiroista raittiuden edistämiseksi. Turmiolan Tommin  paras torjuja sai palkinnoksi Hymypojan. Auttaiskohan yhtään nykyisessä keskustelussa , vai hymyilisikö tytöt ja pojat vähän vinosti. Vastaukset tulisivat varmaan nykyslangilla , sen tuntijat valistakoot miten. Evvvk lyhenne ei kuitenkaan pidä paikkaansa , kyllä se kiinnostaa jos kuuntelee poikien puheita , tai muistelee menneisyyttä.

Omat ensimmäiset ristiaskeleet Turmiolan Tommin mutkaisella polulla alkoi kytiksellä tanssipaikoissa. Polkan tahdin kiivastuksen doping pullot piilotettiin paikan ympäristön puskiin. Jopa klassisesti , pantiin pinon rakkoon. Pinoja ei kuitenkaan syttynyt palamaan vaikka ajoittain hyvin tulistuneita tilanteita esiintyi. Näitä piiloja sitten tarkkailimme ja maistelimme sisältöjä. Jos pullon omistaja sattui samaan aikaan kätkölle , seurasi juoksukilpailu. Syysöiden pimeys ja vähempi valosaaste edesauttoi eksytyksessä , eikä otsalamput ja heijastinpakkokaan olleet rasitteena. Etummainen määräsi suunnan ja jälkimmäinen vauhdin. Kielikulttuuria ja sivistyssanojen määrää nämä kohtaamiset edisti kovasti , perässätulija esitteli kuuluvasti oman valikoimansa.

Viinakortin sai vasta 21v , eli Wirallinen Tarkkailu Wiinan Kirojen Wälttämiseksi. Kieltolain käytännöt olivat vielä tuoreessa muistissa , pimeitä pulloja myytiin päivänvalossakin. Yösyönnä assan kauppiailta sai kyydin kotiinkin , varsinkin niin lähelle kuin Töölöön. Pimeän pullon kauppiaat eivät vaatineet nähtäväkseen tätä wirallista asiakirjaa. Tunnussana siihen kauppaan oli , onks tietoo , joka todistaa aivan aitoa tiedonjanoa. Alkossa asioidessa myyjä kääri pullon melkein valkoiseen paperiin , ei ollut kuitenkaan harmaata taloutta. Maksuhäiriöt vältettiin kun ennen pullon luovutusta vielä kassan kautta , juoksupullotkin näin estyi. Kuinkahan paljon olisi kauhistunut ajan Alkon tai tullin mies jos olisi onnistunut uittamaan lahden yli nykyisiä Viron tuliaisia. Verokarhun ja siveyspoliisin ohitus yrityksestä Kullervon kakkuakin karumpaa kakkua olisi seurannut useita vuosia. Vanha väylä on nyt avautunut ja pysyy pakkastalvinakin auki ilman jäänmurtajia. Putkea nyt vanhojen kauppakumppaneiden välille kaavaillaan. Tehokkaat ledvalot molempiin päihin , aina kun lähdetään asialle , näkyy putkenpäässä valoa. 

Näihin aikoihin aikoi myös muovikausi. Olihan se toki aikanaan suuri uudistus. Päästiin eroon villasukkaan säilötyistä särkyvistä eväspulloista , saatiin taskuun mahtuvia sadetakkeja ja vedenpitäviä pakkauksia. Muovikauden alussa Kassi Almakin aloitti uransa , jopa ulkoministeri toimi mannekiinina viralliselta valtiovierailulta palattaessa. Parempien onkisiimojen ohessa moni tyttö palellutti säärensä nailonsukissa , ei niistä ollut eristeeksi pohjan pakkasiin.

Muovin määrän runsastuminen on ollut niin ripeää , että Tyynen meren yli voi pian kävellä muovisiltaa pitkin. Onhan se todellista edistystä globaalissa kanssakäymisessä , Kaliforniasta Tokioon veden päällä. Aivan vielä ei tavallinen ihminen selviä kuivin jaloin , mutta kehitysvaraa ja resursseja on. Silta on todellista yhdistymistä , yhteistä ponnistelua ja aitoa globalismia. Merellä muovisilta kantaa paljon paremmin kuin aiempi kuunsilta. Kyse ei ole edes hetken huumasta , ei ole kertakäyttöinen  , tämän sillan käyttökaari voi ulottua vielä monen monien sukupolvien yli. Uhkiakin on , harmittavasti UV valo murentaa muovia ajan myötä , mutta onneksi vain aivan vedenpinnassa. Kehittynyt kertakäyttötalous on onnistunut kehittämään kertakäyttöisen kestotuotteen. Kehittyvät kehitysmaat lisää omia ponnistelujaan sillan rakentajina.

Muovia tuotetaan 90 miljardia kiloa vuodessa , ainakin 10 % siitä vuoden annoksesta päätyy meriin. Melkoinen kertymä 10 vuodessa. Tuskin tämäkään arvio anniskelusta riittää jos katselee aiempia saavutuksia Norjan pohjoisilla rannoilla jonne Golf virta on koonnut näytteitä. Huolimatta vaikuttavista ponnisteluista vasta 40 prosenttia valtamerten pinnasta kattaa muoviroskat. 2017 povailtiin että hyvin pian  merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Muovikauden saavutuksia edistää ohuet muovipussit joita merten isot ja pienet eläimet syö ja jotka tukkii suoliston. Hiukkasten herkullisuutta todistaa että kalanpoikaset syö pieniä muovisia pillereitä mieluummin kuin luomuruokaa. Onhan se edistystä , muovilla kasvaneita muovikaloja ei tarvitse suolata , parasta ennen päivämääräkin voi unohtaa. Sinänsä ei mitään uutta , muovikaloillahan luomukalojakin on pyydetty jo pitkään. Tämä muovin tarina toistuu turhan usein kaikkialla muuallakin markkinatalouden saavutuksissa.   

Aina autuaassa opin saunassa opiskelin konepiirustusta ja polttomoottoreita. Palautettakin opinnäytteisiin saatiin kirjeitse. Syvennyin hieman enemmän noihin höyrykauden syrjäyttäneisiin lämpövoima koneisiin. Ilmaa ne yrittää ahmia , sitä sitten lämmittää , ja joka sitten laajenee. Tehon mittauksessa dynamometrit ja pyörrevirta jarrut olivat vasta tulossa , indikoitu teho oli tavallisin , joka laskettiin moottorin sylinteripaineiden käppyrästä. Kynällä ja paperilla , injenöörit jopa laskutikulla.

Siihen aikaan BMW’tä herjattiin Baijerilaiseksi Miss Werkeniksi. Nykynimittelyissä sukupuoli ja vertailukohteen symboliikka on vaihtunut. BMW lisenssillä Rosenlewin Porin konepajan valmistama vajaatahtinen hehkukuula moottorit pyöritti puimakoneita , ja jotka tunnettiin yksinkertaisesti Porilaisina. Tehoa oli vähän , mutta teho/paino suhde korjattiin pistämällä painoa sitäkin enemmän. Se oli kaksitahtinen pöt - pöt , tonks - tonks ja hink - hink ääninen , jossa kampikammio toimi ilmapumppuna. Astmaa muistutti äänet jotka syntyi kaasua hellitettäessä , hink hink. Vähävoimaisuudesta huolimatta ei kannattanut jättää huomioimatta suureen vauhtipyörään varastoitunutta liike-energiaa. Osasi muuten puhallella renkaita omista savuistaan , ne renkaat ovat hehkukuulan tavaramerkki. Petroli tai nafta oli polttoaineena ja sytytys tapahtui kun puhalluslampulla kuumennettuun kuulaan ruiskaistiin epäkeskon likistämä polttoaine. Kävi ne vaikka ameriikan laardillakin jos kuula ja ajoaine oli riittävän kuuma. Jäähdytys ei ollut suljettu kierto , aivan oli avonainen. Keskeisenä komponenttina päädystä kirveellä uusiokäyttöön avattu öljytynnyri toimi jäähdyttimenä. Yksinkertainen toimivuus oli ajan henki , jäähdytysveden virtaus perustui termiseen kiertoon. Veden ominaispainoon perustuen pöntön pohjasta ylös moottoriin , ja kastelukannun sihdin kautta sataen takaisin pönttöön. Aivan samoin kuin kahvinkeittimessä. Kuta kuumempi , sen kiivaampi kierto , jajos ei riittänyt , kaivosta kylmää tynnyriin. Voimansiirrossa käyttöpyörien säteillä hoidettiin välityssuhde. Lattahihnassa oli myös eräs erinomainen ominaisuus , pyörimissuuntaa pyöritettävässä voi valita vapaasti. Kahdeksikko kyljellään , tai venytetty nolla.

Käynnistys kuorma päällä oli lähes mahdotonta. Ensin säilöttiin huimamassaan alkulähtöön tarvittavaa energiaa , sitten lattahihna syötettiin päälle välityssuhteesta riippuen , veto tai vauhtipyörän sivusta pyörivään moottoriin. Näppejä piti  varoa , monta peukaloa kuitenkin vieroitettiin vauhdilla kädestä näissä konevoiman kytkemisissä. Ennakko rihtauksesta huolimatta lattahihnan kimpoilun lisäksi monta kelettä lensi näissä toimituksissa.

Sirkkeleissä petroliperusteisena voimanlähteenä toimi bensalla käynnistettävä piikkipyörä voortinpoika  , eli Fordson. Hiukka oli hentoinen mutta selvisi kuitenkin kun hana käännettiin bensalle ja sahurin kikkailuilla useimmista pölleistä. Voortinpojassa oli sentään jo kytkin jolla kiihdyteltiin näppejä vaarantamatta sirkkelin terän kierroksia. Mutta kyllä se pyörivä sirkkelin terä on hyvin vaarallinen. 

Paikallis tai venemoottoreissa saattoi olla valurautaisen sylinterin sisällä iso valurauta mäntä renkaineen ja kiertokanki messinkiä valulaakereineen. Ennen urpoilua tärkeämpää oli se , että messinkiin tarttui hyvin laakerivalu. Kampiraudan kaulat olivat leveitä ja pieniä halkaisijaltaan. Paineeton roiskevoitelu liukasti ansiokkaasti koko koneiston , sivuventtiileineen päivineen. Turhia öljynpaineita eivät silloin ottaneet ainakaan moottorit , vasta paljon myöhemmin. Kiertokangen kauhalla hyvin roiskevoidellun männän ja sylinterin valurauta valurautaa vasten kesti kulutusta ja yksinkertainen laakerointi oli helppo uusia. Enimmäkseen vajaatahtisia olivat nämä elintason ensiairuet , paljonkaan pitkiä ketjuja hiilivetyjä näillä vehkeillä ei vielä polteltu.

Tänäpänä rankassa käytössä ovat alumiini männät taas korvautumassa raudalla. Taotut männät ovat ilman Ilmarisenkin takomista lujempia ja vähemmän elää lämmössä. Mukimuotokin on muuttunut enemmän U väärinpäin suuntaan.

Ennen ja jälkeen ison sodan näitä paikallismoottoreita valmisti hyvin moni maa ja tehdas , maalle ja merelle. Näin vaatimattomista alkuasetelmista kehityksessä jälkeenjääneessä suloisessa suomenmaassakin autoilla terästettynä alkoi fossiilisten varantojen purku. Vanhaa aurinkoenergiaa on ne fossiiliset varannotkin , ja fossiilisiksi mainitaan myös tahoja jotka eivät ole vielä ehtineet kypsyä kovin energisiksi kuluttamaan vanhoja varastoja.

Toisessa isommassa sodassa kairattiin maaperään lukuisia reikiä , joista pulppuavasta tai pumpatusta öljystä ei ollut pulaa kulutushuipun ohituksen jälkeen. Tislaamoiden rakentaminenkin meni varusteluteollisuuden sotaponnistelujen piikkiin , hintakaan ei hirvittänyt. Jos sodassa yksi höökivaunu poltteli viikossa 30.000 litraa bensaa , ei siviilissä hätkähdetty pienestä häränsilmästä autonkaan bensatankissa. Suomessakin monessa mökissä löpö korvasi puun , niin oli halpaa ettei metsään kannattanut mennä. Öljykamiinan raikkaat tuoksut häivytti ikivanhat hirren ja savun hajut.

Autotehtaat teki omat enempi paineiset venttiili versiot moottoreihin ja kehitys alkoi pikkuhiljaa muuttaa rakenteita. Sivuventtiilit vaihtui kanteen. Vajaatahtisen sätkytys muuttui nelitahtiseksi. Vaikka magneetosta siirryttiin akkusytytykseen ja sähköstarttiin jo paljon aiemmin , käynnistyskammet säilyivät pitkälle yli 60 luvun , monta peukaloa onnistuttiin niilläkin nyrjäyttämään. Kaasarit tulivat yhä monimutkaisemmiksi ja niiden annostelu ja säätövara suureni. Alaimu vaihtui ylä ja vaakaimuksi ja niitä oli parhaimmillaan yksi per sylinteri. Näillä eväillä pärjättiin autoteollisuudessakin 60 luvulle ja pitkälle sen ohikin. Sitä mukaa kuin elintaso nousi , nousi myös autojen myynti ja niiden varustetaso laajeni. Ei vielä osattu edes uneksia nykyvimpaimista , eikä etenkään siitä mihin kehitys johtaa. Ja niin lyhyessä ajassa.

Pientä pintaviriä oli aiemminkin havaittavissa , mutta toinen sota aloitti varsinaisen teollisen vaiheen. Minkä sodassa oppii , sen siviilissä taitaa. Koneiden sarjavalmistusta sodan ahneelle näyttämölle harjoiteltiin jo hyvinkin huonoissa olosuhteissa hyvin perusteellisesti. Tähän kun ynnättiin käyttöliemen suoranainen ylitarjonta , tavarataivaan portit aukeni hyvin öljytyillä saranoilla. 

Nyt tulokset tunnetaan. Öljy ja muovi , kertakäyttökulttuurin kestäviä kukkasia. Totta se on aineen häviämättömyys. 

Viihdepuolelta oli aikoinaan näytös kikkailua potku T Fordin puskuriin tai pyörään. Perimätiedon mukaan ensin kierrettiin kammesta seokset sisään ja sitten T Hopan ihmeellisen katkoja laatikon monista kärjistä viittä vaille ja ihan hilikulle katkomaan. Jos asento oli oikea , potkulla eturenkaaseen se sitten käynnistyi , jos oli vaihde vapaalla. Voipi olla että joskus Hoppa karkasikin kun vaihteetkin olivat hiukka sekavat ja aiheutti juoksukilpailun. Nyt auto voidaan käynnistää lämpiämään kauko-ohjaimella koto sohvalta. Tilastonikkarit eivät ole vielä kertoneet montako niitä on karannut.

Ensimmäiset käytännön termodynamiikan kokeet hiilivedyillä koski puh ilmiötä. Tilkka bensaa pulloon ja tikku suulle , pullo sanoi puh hiukan vihellellen. Koe todisti ainakin sen , että ilma laajenee lämmetessään. Myöhemmät kokeilut sai aikaan niin dramaattisia vaikutuksia etten paljasta niitä , paitsi sen että pullistunut ja päädytön tynnyri kävi korkealla. Varsinkin hiekkamontulta löytyneistä talven roudan särkemisen dynamiitti jäämistä oli leikki kaukana.

Tekoälyn nimitys tuntuu vähän teennäisen älyttömältä. Jo pitkälti toistasataa vuotta sitä älytöntä ainetta on yritetty älyttää , eikä tuo vieläkään kovin pitkälle ole kerennyt , ei ainakaan karkuun. Tekoälyksi nimetyllä toteutuksella itsekseen parkkeeraava auto ja itsekseen ajeleva auto ovat kyllä nykyajan hypetystä. Sokeakin voi opastaa sokeata , jos taluttaja on varustettu sensoreilla ja reitti kaiverrettu korvien väliin , tai ylhäältä opastettu. On menny hiukka sekasin tuo älyn väläyttely. Jossain härvelissä oli aiemmin kaksikymmentä vipua ja yhtä vipua liikuttamalla ohjattiin yhtä toimintaa. Jos nyt sitten voidaankin prosessoreilla ohjata näitä vipuja yhdellä joystickillä joustavasti , ei se ole älykästä. Se on vaan elektroniikan ja mekaniikan yhdistämistä ja koodaamista vielä tankero tasolla. Reikiä ohjelmoinnissa löytyy ihan idioottimaisista paikoista. Ei ne pelitkään karkaa mihinkään niistä pelibokseista. 

Jos tekoäly karkaa ihmisiltä ja pyrkii päsmäriksi , en minä ainakaan pyöri haudassani. Horsman kärjestä katselen kauanko konheet pärjää pallolla. 

Oliskohan tuossa autojen ajelussa jotain erikoista , parempi oli ennen palvelu. Aidolla oppimisella ja koodaamisella on eroa. Kyllä luomuäly Polle toi ennen vanhaan rekeen tai kärryihin nukahtaneen kuljettajan kotiin ilman GPS’ää , reitti kotitalliin oli opittu , eikä koodattu Pollen korvien väliin. Eikä niillä teillä olisi riittänyt citymaasturitkaan , ei edes oikiat. Aurattu ei ainakaan mökki ja sivuteitä , polanteita pitkin kävi kansan kulku. Varsinkin keväisin maastoajon harrastajia olivat kaikki teillä liikkujat. Siihen aikaan elimme muutoinkin vielä lähellä luontoa. Pollen pullat sai mummon ruusutkin kukkimaan ja kevättalven kylänraitin piskiparven niitä järsimään. Vitamiini täydennykset ja muut lisäpöpöt nautittiin luonnollisesta kierrosta. Kokeilkaapa nykyhevon jätöksiä kukkapenkissä tai ruukussa. Piskiparkakin kaikkoaa jos ei jää sitä ennen pyörän alle. Prosessori ohjaus sitten mahdollisti inhimillisiä toimintoja matkivat liikehdinnät. Tavarataivaassa kehitys näkyi pai-pai leluista , jotka paijattaessa antoi palautetta paijaajalle. Vaikka koiroja on kosolti , paipaista tuli monen ihmisen paras kaveri. Moraaliset ja inhimilliset ulottuvuudet tulee esille kun paipai koiraa ei pysty , eikä tarvitse enää edes kusettaa. Eli siis melkein täydellisen auvoinen tasa-arvoinen suhde , vaikka sen toisen tartteekin käydä vessassa. 

Kuten nämä pai-pai koirat , monet luu ja lihapitoisemmatkaan koirot eivät ole allergisia pöriseville rakkineille. Ei varsinkaan jos antaa aihetta kimmariin ja velanmaksuun. Karkeakarvainen foxterrierini Terri , paremminkin Pörri , suivaantui siitä , että moottori porolla kiritin sitä kotiinpäin. Kyllähän Terri pinttelikin korvat luimussa aivan ansiokkaasti. Satokauden ulkopuolisesta talvisäästä huolimatta veti kuitenkin herneen kuonoon ja syvälle. Jutun jälkeen Terri yritti haukata palan kaikista pyörivistä ja pörisevistä , myös auton renkaista. Pysähdyksen jälkeen hävisi mielenkiinto täysin , joka heräsi uudelleen salaman nopeudella kohteen millinkin liikahduksesta tai inahduksesta. Hupaisa , tai vähemmän hupaisa oli ruohonleikkurin pakoputkeen haukutut terveiset. Meillä oli hiukka vanha B&S moottorilla varustettu ruohikon giljotiini , se pölläytteli startissa tummia savuja. Kun ruohon korkeutta vähennettiin , oli pakko panna Pörri liekaan , ettei partakarvat tummene liikaa. Hyvinkin lähietäisyydeltä suoritetut haukut olisivat keränneet keuhkoihin enemmän päästöjä kuin happea.  

Hyvin itsenäiseen toimintaan pystyvään luomuälyllä varustettuun Pikuun perehdyin 50 luvun puolivälissä. Parina kesänä olin päätoiminen hevosenkuljettaja maalaistalossa. Piku niminen rippikoulu ikäinen tamma otti nokkiinsa jos sitä yritti liikaa ohjailla. Turpaan ottamista pidetään kielteisenä kunnialle , antajaa taas väkivaltaisena. Piku ei kuitenkaan pillastunut , mutta osoitti mieltään iukumalla ja takimmaista sääriparia nostamalla jos sitä yritti ohjastaa liikaa. Yritti se muuttaa hampaillaan ja luimukorvilla komentosuhdetta minunkin kanssa , mutta siitä selvittiin pienellä välikohtauksella. Tallin takaseinä kuitenkin kumahti.

Aamuisilla maidonvienti matkoilla olin usein torkun ja tajunnan rajamailla. Matkalla maantien varteen oli seitsemän veräjää. Piku pysähtyi ennen veräjää ja kun avasin veräjän , se veti kärryt ohi ja odotti minut kyytiin. Ihmisystävällisyys tai paikallistuntemus esti sen omintakeiset matkat , kertaakaan ei jättänyt minua. Sanaakaan ei vaihdettu. Piku kylläkin kommentoi tarvittaessa , jos olin välillä nukahtanut kokonaan , se ravisti kärryjä , hirnahti ja herätti minut. Ilman enempiä ohjeistuksia heinänkorjuussa se veti kärryt seipäältä toiselle komennolla , noh. Samoin kynnettäessä se osasi kääntyä saranpäässä omatoimisesti , vieläpä parivaljakolla veti mukaan kaverinkin. Itse veivasin Fiskarsin kympin sopivaan asentoon. Veisi liikaa tilaa selostaa kaikkia Pikun osaamisia , kuitenkaan ei mitään uutta auringon alla. Omat on erikoisuudet ja yksityiskohdat kullakin ajalla , ei niitä voi verrata. Uskon että moni muukin pillastuu jos Pikua vertaa robottiin. 

Ennen itse ohjautuvaa kyntörobottia piti kehittää prosessorit , ohjelmat ja paikannukseen GPS.  Välivaiheessa tosin turvauduttiin peltoja ympäröivään ohjaslankaan , aivan kuin pollellekin. Tuskin sellainen polle säikähtää sähköaitaa jos menee pasmat sekaisin. Kauan saa maataloustöihin robottia viilailla ennen kuin se pystyy samaan kuin Piku. Piku kävi kotopellon tuotteilla , samaan voi nyt jo pystyä robottikin jos osaa ruohoa syödä kotihakaan saatettuna. Vaikka ne robot söisi ja kävisi ruoholla , en usko että ne saavuttaa yhtä suurta menestystä plikkojen keskuudessa vaikka olisivat kuinka karvaisia tahansa.

Tämän Pikupaikan vanha isäntä oli nimeltään Paavo. Ammoajan muistoihin sisältyi juttuja silmänkääntäjä Kuikka Koposesta. Kuikka nimitys johtui hänen kuikannahka repustaan. Tämä Kuikka osasi kadota hevosen peräreikään , ainakin häntää kannatelleen ja Kuikan paluuta odotelleen todistajan lausunnon mukaan. Paavo kertoi myös muinaisista shamaaneista. Hänen nuoruudessaan kaskeaminen oli vielä yleistä. Kun kylän poppa ukko kiersi kasken ennen polttoa , eivät reunakuusten neulaset syttyneet , vaikka hiiltyivät. Pidän muistelusta luotettavana , Paavo oli ns. ”tolokun mies”. Jos hän kertoo kuulemiaan ja huomioimiaan , ei minulla ole mitään syytä asettaa sitä kyseenalaiseksi. Hän myös puhui vanhaa savoa , eikä ”lättyyttäny” Kuopion torin malliin.  Aakee laake oli vain niitty tai suo. 

Suo kuokka ja Jussi. Saarijärven Paavon suoviljelmien lisäksi kuivemmillekin kankaille rintamamiehet raivasivat asutusta ja kylvöalaa , kantoja piti kankaalta kammeta kasoihin. Rautakanki , puukanki , kirves ja saha auttoi jo Jukolan veljeksiä Impivaaran piilopaikan viljelykuntoon saattamisessa. Toisen sodan jälkeen kylmiä korpia raivattaessa kantopommit olivat joskus lähelle sattuessaan tienvarsipommeja. Nuhveja ja Majoreita kun ilmaantui kylille yx tai kax , joku keksi tehdä niistä kannonkiskonta koneita. Tomera koukku nostolaitteeseen ja eikun nuorison suosimaa keulimista harjoittamaan. Ympärikin ilman kaatorautoja onnistuttiin rattoreita kääntämään. Hupaa oli sekin ilo kytkinlevylle ja laatikolle. Vahvasti raivausmieleen suuntautunut onnistui katkaisemaan vetoakselinkin , tai peräti laatikon hammaskadon lisäksi hajottamaan perän. Sikäli ihmisten ja laatikoiden hampailla on yhtäläisyyttä , että kummankaan rautahampaat ei kasva katkennen tilalle. Nyt ne kannot nyppää nykyvehje tost’vaan yhellä nykäsyllä hydraulivoimalla , ilman hammaskatoa. Routainen maakaan ei enää tarvitse rautakankea. Eli jostain se konekauden ylivoima alkoi taisteltaessa raivoavaa luontoa vastaan. Onkohan se luonto jostain syystä pillastunut tästä härnäämisestä , kovin on muuttunut äkkipikaiseksi. 

Twin camit ja neliventtiilit kehitettiin jo edellisen vuosisadan vaihteessa , ja erilaiset suorat ja epäsuorat polttoaineen ruiskuttelut myös. Ahaa elämysten alkuvaiheessa itsekin kaavailin imusarjaan ruiskuttelua kaasarin korvaajaksi , piirustukset ovat vieläkin jäljellä. Aivoituksen ikävänä jäännöksenä ruiskuttelun määrän säätö tosin jäi ajan puutteessa ratkaisematta , kaasarissa se hoituu ohivirtauksella ja kaasuläpällä.

Polttomoottorin matkan varrella kehittyi monia rakenteita , mäntiä ja kampia sinne ja tänne. Viistoiltiin jopa pinnoillakin. Felix Wankell horjutti mäntämarkkinoita pistämällä männän kiertämään , NSU sen toteutti. Sekin on mennyt uusiksi , soikio mäntä ja kolmiulotteinen somasti nuljahteleva sylinteri tila. Puristussuhteen hallinta on edelleenkin ongelma.

Samaan kysymykseen vastauksena ja kiertotarkoitukseen ajattelin lamellipumppua muistuttavaa nelitahti moottoria , eli keskiviivan kahtapuolta olevia tiloja. Ilman ja ajoaineen ahdinkoa voitiin jo säätää. Kaksitahtiseen verrattavaa lamellimoottoria kokeiltiin jenkeissä 50 luvulla. Ulkopuolelta huuhdellun , ilmaisen ämpärin kokoisesta koneesta irtosi 500 kaakkia , uutisessa ei mainittu olivatko Mustangeja vai muodikkaita minihevosia. Miinus puolelle jäi jäähdytyksen riittämättömyys , eikä lamellien lämpö ja tiivistysongelmia ratkaistu. Oman versioni markkinoinnissa , eka kerralla Suureen Maailmaan tutustumisessani vuonna 56 , Valmet Kaivotalo ja Linnavuori , eikä Ford Dagenham  lämmenneet ajatuksilleni. Wankell sakkasi sittemmin säätämättömyyteen päästöissä. Männät ne vaan heiluu eestaas vieläkin. Kampikoneistossa on se hyväpuoli että kuolon kohtien välissä mäntää kiihdytetään ja hidastetaan hallitusti , puolivälissä nopeus on suurimmillaan. Sillä puolivälin puhdilla savutetaan ja vingutetaan kumeja.

Urboton 40 litran suoravetoinen Fiat oli kieltämättä aikamoinen monsteri. Melkoinen malmikasa sellainen moottori on. Tarvittiin vain kaasujalkaa , tuskin muuta kuin moottorijarrua oli olemassakaan. Hätäjarruna varmaankin kipinän katkaisu tai kanki pyörän puolien väliin. Paljonkohan irtoaisi polleja nykyään jos dragsterin hännälle pistettäisiin 40 litrainen nitrometaania polttava mylly , jopa ilman ilmaa etukäteen ahdistamatta. 

Kun vauhtiin päästiin , kehitystä ei jarruteltu. Ajoneuvoissa kenkää maahan menetelmällä on jarruteltu monen laitteen menoa. Paremman puutteessa puuta ja toisen perälautaa on käytetty myös menestyksellä vauhdin hillitsemiseen. Sitku autojenkin nopeudet vaati hieman enempää hillintää kuin mononkulutusta ja jarrukenkää , tietenkin ajauduttiin oppiriitoihin. Kenkäkö vai vanneko  on parempi. Nyt ne kengät oli kylläkin sijoitettu jo sisäsiististi rummun sisään , lyhytjalkaisellakin ylettyi omakenkä polkimelle jarruttamaan. Jatkoriitaa oli aiheesta onko jarrut etupyörissä edes tarpeen. Tieteen suurena saavutuksena nestevälitteinen jarru viimein syrjäytti vaijerit.

Nykyisiä ja entisiä tarramatkoja täytyy verrata tosimiesten autoilun aikaan. Kilpailujen säännöissäkään ei turhia jarruteltu. Kilpurissa kuljettajan kutrit tai nahkahuuva oli puoli metriä korkeammalla kuin korkeinkaan kilpurin muu osa. Kalevalan kuvittajan autoilu aiheisessa kuvassakin vapauden viimassa kasvoja hiveli ilmavirran lisäksi huivi , mutta montakohan kuljettajaa kuristui kuoliaaksi kun kaulasta hulmuava huivi sotkeentui pinnojen väliin. Parrasvaloista huolimatta , paljon matalampaa profiilia nykyiset vormulan kuljettajat noudattaa , ainakin ajaessaan. Ovat suorastaan rähmällään turvallisempaan suuntaan.    

Pitkään pärjättiin tavallisissa autoissa vapaasti hengittävillä koneilla. Kun kiire elintason ylläpitämiseksi yllätti , keskipainetta nostettiin ahtimilla.

Urpoilu alkoi mekaanisilla ahtimilla jo autoajan aamunkoitossa. Kiljuvilla kierroksilla ja pakkotoimisilla venttiileillä löytyi tehoja , mutta hintelä oli vääntö. Ahtamalla sitä moottorin keuhkojen ongelmaa ratkaistiin , samalla saatiin tehopainosuhde paljon alemmaksi. Kun kaksilitrainen korvataan yksilitraisella , kysymys on tietenkin polttoaineen kulutuksesta , ja sitämyötä hyötysuhteen nostamisesta. Eli siis kuormitetaan pientä enemmän kokoaikaisesti. Pyttyjä myös pimennetään , kun pelätään että päästömittaajat puuttuu peliin. Päästömittauksissa ja tutkimuksissa pimennettyjä paikkoja löytyy pyttykaupalla.

Muutkin kuin kainuulaiset ovat kyselleet , mitteepä se hyvejää. Polttomoottori puolella kyse on hyötysuhteesta. Isoilla laivadieseleillä ollaan jo 50% paremmalla puolella. Auton konehuoneen kokoisten diesel moottoreiden hyötysuhteen nostaminen 40’stä on aika työlästä. Bensapuolella jäädään paljon alemmalle tasolle. Saabi nähdä mitä lukemia lyö pöytään bensadieselit , eli litistämällä melkein kynttilät korvaavat koneet. Ilmanvastus nousee nopeuden neliössä , jos hiukka hillitään menoa , siellä säästetään menovettä. Saksan baanojen lumouskin on haihtunut jonoihin , Kiinan 52 kaistaisella moottoritiellä nopeusrajoituksia tuskin tarvitaan. Eipä ole enää meilläkään mahdollista kelata mittari täyteen , omaa tai muiden turvallisuutta vaarantamatta. Ne muut kun eivät osaisi varoa sitä yleisen käytännön ylittäjää.   

Analoginen säätö oli kauan aikaa ainut mahdollisuus. Se on aika rajoitettu mahdollisuus , kukin anturi ohjasi jotain toimintaa , mutta kokonaisuuden vuorovaikutuksen sovittaminen oli vaikeaa , tai mahdotonta. Paljon pukareita lähtökohtana on huono , aivan samoin kuin politiikassa. Vaikka mekaniikkaa ja vipuviritelmiä oli harjoiteltu vuosisatoja , rakenne johti usein ratkaisemattomaan. Aivan samoin kuin politiikassa. Kodin rakkain kapine kaukosäädin , olisi ollut mahdoton , ainakin hinnaltaan. Toki karvalakkimalli olisi ollut mahdollista naruviritelmillä , ohikulusta olisi sitten tullut sanomista. Egoismin kasvua se olisi ruokkinut , kenellä on ohjat käsissä. Aivan samoin kuin politiikassa ja varsinkin suurvaltojen osalta. 

Digitaalinen pakkaaminen alkoi sekin toisen sodan liepeillä. Syynä hätäisyyteen oli se , että radiosanomat piti pakata lyhyiksi purskeiksi , ettei tiitata käsi väsy eikä sanomien suuntiminen olisi helppoa. Analogista verkkoa yritettiin venyttää digitaaliseen suuntaan , ääni aalloista äänen pätkimiseen ja kasaan tunkemiseen. Inhottu ja ihasteltu matematiikka tunkeutui viestinkin välitykseen. Vasta transistoreiden kehitys , integroidut ja mikropiirit mahdollistivat prosessoreiden tulon , ja silloin digitaalisuus oli selviö. Edes GSM ei olisi mahdollista ilman digitaalisuutta , analogisia kanavia ei yksinkertaisesti mahtuisi verkkoon riittävästi. 

Sinänsä toisesta sodasta alkanut elektroniikan varsinainen läpimurto ja massatuotanto räjähti vasta 90 luvulla. Alkunäpertelyn jälkeen satojen miljoonien sarjat koottiin lähes robottilinjoilla. Kyllä sitten kaikki kääntyikin , peräsimen puutteesta voisi kyllä narista , aivan kuin Bismarckilla aikoinaan. Bismarckin peräsin ei narissut , mutta eipä laivakaan kääntynyt. Uusilla pelivälineillä kansa löysi oman navan ja siinä sivussa jopa muidenkin. Haittoihin on havahduttu. Viihdemaailma ja muotijutut ovat niin iso avanto että sinne riittää pilkkijöitä , markkinoiden oikuissa kunkut voi pudota korkealta. Rajansa kaikella , etenkin massatuotannolla pielet jo paukkuu.

Saastesumun alkuaikoina kaksitahtiset päästeli omat kärynsä yhteiseen pilveen , savutti ja hukkasi polttoainetta kampikammion humputtelu huuhtelussaan. Sitten siirryttiin mekaaniseen suoraruiskutukseen ja suutin ruiskaisi vasta palotilaan ketunhännän kynttelin lähelle. Vajaatahtinen sivistyi , kulutus putosi nelitahtisen tasolle. Sitten kun öljyä ei enää läträtty bensan sekaan , vaan pumpattiin kohteeseen , kärytkin lähes katosi. Neliprosenttinen muuttui promilleiksi , tai vieläkin  pienemmäksi. 

Nelitahtisten laihaseos oli taas oma lukunsa. Ensin oli sivukammioon johdettua kipinästä syttyvää rikkaampaa seosta. Sivukammiosta sitten puhalsi liekki varsinaiseen palotilaan jonka laihaseos syttyi. Epäsuora ruiskutus imusarjaan korvasi kaasarin ja ratkaisi osaltaan alkuvaiheen seosten täsmällisyyttä ja osin tehopulmia , bensaa oli tarjolla sopivasti. Laihaseos toimi  paremmin jos suoraruiskutuksella palotilaan annosteltu aine paloi sytytystulpan viereisen riittävän rikkaan seoksen sytyttämänä , niin pitkälle kuin ainetta riitti. Nykyään tällä saralla päästiin lähemmäs maalia kun yhdistettiin lämpölikistäminen ja kynttilä , jopa ilman epäröintiä kaikki paloi kerralla. Kynttelikäsite johtui siitä , että sytytystulppa näyttää valoa , ettei mäntä hakkaa päätään kanteen. 

Nyt hätäisimmät dieselit ruiskauttaa seitsemänkin kertaa yhden palotapahtuman aikana. Palotapahtuman ja puristussuhteen jälkijättöjä yritetään hoitaa tekniikalla , pietzo venttiilit kerkiää moiseen. Teho riippuu vain siitä kuinka paljon ilmaa ahdetaan sylinteriin , ja joka lämmitetään polttoaineella. Ajan hengessä , tietystihän jotkut leikkii nitrometaanilla ja iloisilla kaasuilla , ja viilentää välineitä vesiruiskutuksella. Tätä vesiruiskutusta lanseerataan nyt taas vaihteeksi suurena uutuutena palotapahtuman parantajana. 

Hiukan enemmän kuin hiukan karkaa miljoonista pakoputkista hiukkasia , joista sitten kerääntyy yhteiseen  ilmaan hiukan enemmän kuin paljon. Yhteinen ilma on vasta todellista globalismia , se ei kierrä valtioiden eikä aatteiden rajoja. Kaasukäyttöisiä olivat ensimmäiset varsinaiset polttomoottorit ja hiukkaspäästöt lähes olemattomia. Paluulla kaasuun voidaan pitkittää mäntämoottori kautta.

Vai onko siinä vedessäkin jotain jekkua. Kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Vaikka punainen kukko lakkaa kiekumasta , H2O’han pitäisi olla oikeastaan polttoaine , eikä sammutusaine. Pirun nyrkkiin sitä oivallusta voi verrata. Jos vesi höyrystetään , sen tilavuus muuttuu 1700 kertaiseksi , kuitenkin vain vesimolekyyleiksi eli höyryksi. Ajatelkaapa jos sidoksen voisi purkaa kuin pirunnyrkin palikat hätäisesti hokkuspokkus avaimella , ja vety saataisiin palamaan pikku kikalla tai kynttelillä , tipalla pääsisi pitkälle. Sähköisesti ja kemiallisesti hajotus kyllä onnistuu mutta turhan kalliisti. Jos veden mysteerin palotapahtumassa joku joskus ratkaisee , on tulos vielä iloisempi kuin se , että ”Kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi”.  Silloin olisi ämpärikaupalla tarjolla todellista menovettä hyvin tiuhaan tienvarsilla. Taitaa olla yhtä työlästä veden hengen herättely , kuin on fuusiolle käynyt.

Saksasta ja muualtakin on kantautunut yritystä veden muuttamisesta viiniksi. Viinihän osattiin tislata alkoholiksi jo aikoja sitten. Nyt saksassa hajotetaan vettä sähköllä ja ympätään ilman hiiltä vedyn sekaan , eli tehdään hiilivetyjä. Saabi nähdä mikä on todellinen hyötysuhde verrattuna Huittisten mieheen. Mistähän johtuu että biometaania ei päästetty markkinoille aiemmin. Kaikin keinoin ja kikoin sitä kierrettiin ja verolla rangaistiin. Mediakin riehaantuu vain näistä kikkailuista ja veden muuttamisesta viiniksi. Lappeenrannassa puhutaan jo viinin lisäksi leivästäkin , joten tilanteesta puuttuu enää veden päällä kävely. Aiemmin harjoitettu veden päällä kävely taitaa harvinaistua kun jäät sulaa tai ei tuu ollenkaan pohjan perillekään. Metaani kun olisi halpaa valmistaa ja käypäinen polttoaine bensa ja diesel koneille jo nyt. Saataisiin vieläpä ravinteitakin siihen kiertoon lisättyä. Metaania tarvitaan vielä tulevassa auvoisen päästöttömässä taloudessakin , syy selviää myöhemmin.

Katalat syyttelyt johti siihen , että katalysaattorit ja muut vempaimet oli pakko kehittää kun käryjä kertyi liikaa ja päivä alkoi pimentyä. Autoteollisuuden mahdottomana pidetty , kuorman alla vaikertavien renkaiden ääniä lukuun ottamatta nykyiset kuorma autotkin kuiskaa kulkiessaan.

Kaikki kunnia kuitenkin Dieselille , hän kehitti itsesytytteisen prosessin käyttökelpoiseksi. Bensapuolellakin siihen on jo siirrytty. Säälittävästä nokivasarasta tuli ahtamalla Teiden kunkku. Tietystihän voi , ja  urpoillaan  bensapuolellakin. Jos halutaan tiikeri tankkiin , lirautetaan sinne nitrometaania. Jos pannaan tiikeri tankkiin , muistakaa lykätä häntäkin sinne , että saa korkin kiinni. Käyköhän tiikerillä karvakato tai jääkö kynnenjäljet imusarjaan kun se ahdetaan väkisin moottoriin , tai ruiskaistaan suuttimen ahtaasta reiästä palotilaan.

Palotapahtuma ei ole ihan yksioikoinen. Ei varsinkaan sitten kun pakoputkia on jo miljardikaupalla. Hiukkasen dieseleiden ja bensavehkeidenkin päästöistä kiistellään ja viimeistä tuomiota ollaan jo julistamassa dieseleille. Raskaat hiilivedyt tuottaa rankasti nokea ja tympeitä typpiä , metaani ei mustaa , miksi ei siis metaania.

Kyntteliaikaan synkronoitiin monikaasarisia tai muitakin moottoreita lasieriste kynttilöillä. Sinisen ja keltaisen valon väliltä löytyi sopiva seos. Hieman on palotapahtuman analysointi sen jälkeen kehittynyt. Muuttuva puristussuhde olisi oiva ratkaisu hyötysuhteen nostamiseen , ei vielä kuitenkaan kypsä. Laseriakin on kokeiltu kynttilän korvikkeena , Saabi nähdä , tai peräti Penta , mihin vielä päädytään. Männistä tuskin luovutaan männeenä osana vielä huomennakaan.

Silloin kun savusumu alkoi tosissaan haitata , Kaliforniasta kiiri ilouutinen. Pakoputken päästä saatiin puhtaampaa ilmaa kuin oli imusarjaan imetty. Jostain syystä pakoputkea ei kuitenkaan liitetty ilmastointiin tai kabiinin sisään virtaavaan ilmaan. Saksassa pillastutttiin aivan äskettäin kun tehtiinkin ihan keskitysleiri malliin typpi ja häkäkokeita apinoilla ja ihmisillä. Eli ei mitään uutta silläkään rintamalla. 

Vuosikymmenen vaihteessa muutimme Nilsiän Valkeiskylälle , hyvin lähelle nykyisen Tahkovuoren maisemia. Äitee toimi koulun keittäjä siivoojana , itse muina miehinä ja lämmön tuottajana. Sikäli sattumaa oli Tahkon tulevalle käytölle , että laskettelin siellä omatekoisilla koivusuksilla. Nipan Rinteen kohdalla oli sopiva suppo jota harjasin eestaas.

Muutama vuosi taaksepäin olin sammuttamassa Tahkon metsäpaloa Varpajärven VPK’n riveissä ja vähällä oli ettei tullut black outtia savun seassa. Tahkovuorella tiirasin teeriä rauta , kuin myös kiikari tähtäimillä. Syvärillä kalastin ja syksyisin metsästin sorsalintuja. Yhden yön kuuntelin hanhien muuttoparven pulinaa kaislikossa ja yritin päästä haulikkomatkalle. Aikomus ei onnistunut , tarkat on korvat. Äänekkään juhlava kuuleminen kuitenkin kun satoja hanhia karkaa kalkattaen muutaman kymmenen metrin päästä syysyöhön. Ympäristön saloja kolutessa tarttui muutamia vaikuttavia muistikuvia. On juhlava kokemus kun muutaman sadan teeren parvi lentää puiden latvoissa yli. Melkoinen kohina siinä syntyy kun tuhat siipeä synnyttää nostovoimaa. Sellasen junan yliajosta ei jää edes mustelmia , jäämänä vain hyviä muistoja. Ne teerijunat ovat menneet eikä ne tule koskaan takaisin. Onko Mikkeliin mänijöitä , juna män justiisa.

Kun tällainen suurparvi asettuu syönnökselle , reunoille asettavat puskiin ja pieniin puihin vartijansa. Vaikuttaa hieman sovinistiselta kun vain akkateerejä olen havainnut hälyttäjinä.  Onkohan oppi otettu suomalaisilta sisseiltä , vaikkona vaikka päinvastoin. Haulikolla on turha yrittää , ellei äkkää ensin niitä vartijoita. Siitä laakista sitten seuraakin kunnon rysähdys.

Erään kerran kaverina oli pienarilla varustettu henkilö , joka ampui lonkalta heti kun jotain karkasi edestä. Zen opinnot ampujalta olivat jääneet vähän vajaaksi ja katsoin parhaaksi pysyä pienarin puisevammalla puolella. Toisella kerralla mukana oli kaveri joka oli omaksunut paljon maltillisemman aseenkäsittelyn. Näytelmän pääosassa oli ahkerassa käytössä Sakon väljäksi kulunut pienari. Oravamallia paksumpi oli kuitenkin piippu , minulla yksipiippuinen Astra. Sumuisena syysaamuna teeretkin ovat kesyjä. Talsimisen tauolla huilailimme metsäladon heinissä ja kuulimme teeren räpsähtävän kuuseen vajaan sadan metrin päähän. Vaeltavan osumakuvion johdosta sovimme että ammutaan hirrenraosta vuorotellen. Pienari vaihtoi ampujaa puolenkymmentä kertaa , teeren pää liikkui suhahtelun suuntaan. Sitten osuin , teeri putosi mutta jäi räpistelemään maahan. Juoksimme kaverin kanssa paikalle ja kaveri potkaisi pippuroivaa lintua. Sattuipa sopivasti siiven alle ja teeri jatkoi lentäen saman tien metsän siimekseen. Niin yllättynyt olin tästä katapultti lähdöstä etten älynnyt ampua haulikolla heti perään. 22LR on hiukka hentonen , mutta hylsyä pidentämällä saatiin aikaiseksi siihenkin luokkaan magnum. Vierling ja Hornet olivat sitten juttu erikseen.

Kun pyy pyrähtää , maa ei järähdä. Kuusivitikossa näitä pyrähtelijöitä usein näki ja kuuli. Kun siellä vitikossa aikansa vihelteli ja leikki kuurupiiloa , ei sitten enää hennonnut ampua kun viimein äkkäsi piilokaverin uteliaana kurkkimassa kuusen rungon takaa. 

Nilsiän SP’llä aloitin verovelvollisen työuran autojen räpläämisellä ja bensan myynnillä. Palkka ei ollut päätä huimaava mutta etuihin kuului wienereitä ja leiwareita suodatinkahvin kera niin paljon kuin pakkiin mahtui. Baarin ja huoltamon omisti paakari SP. Työsuhteen alkukuukaudet elin melkein näillä tuotteilla ja äitee ihmetteli millä ihmeellä minä elän kun kotona ruokaa ei juuri kulunut.  Mutta sitten tyssäsi , tuli pitkä tauko leiwareiden mussuttamiseen. Makkaratehtaalla kuulemma käy samoin. Minusta kuitenkin paakarin toimitila on vähemmän raadollinen kuin makkaratehtaassa.

Huoltoasemat olivat siihen aikaan täyden palvelun taloja. Bensa oli melkeimpä sivutuote , kysyntää ja tarjontaa oli maalauksesta koneremppaan. Varaosina usein rautalanka ja kahvipurkin kylki , kyllä niitä varsinaisiakin alkoi jo tulla. Ennen harakiri ja muita tavarataloja tilkkeet piti tehdä itse , jopa joskus kansipahvitkin. Muodon kopiointi onnistui pikkuvasaran kuulapäällä naputtelemalla. Erään Commer pakutaxin Joosepin tasavirta laturin korjaus kesti pitkälle aamuyöhön ja tallentui hatarasti vain osittain muistikuviin.

Onneksi silloin ei vielä ollut Trafia ja kurittomien kundien kantakirjat eivät kantautuneet kovin kauas. Ei edes tuomion langettaneen käräjäpaikan korkeimmalle lainvalvojalle , vaan Waltesmannilta sain harjoitteluluvan. Siihen opettelulupaan sisältyi ehto , että joku vanhempi kortillinen piti toimia opettajana. Opettaja oli , en kuitenkaan liiemmin tarvinnut , liikennesääntöjä piti kuitenkin opetella. Sivistysvaltion perusteiden lujittamiseksi ja yleisen kielitaidon kohottamiseksi ajokokelaan oppaaseen oli salakavalasti sisällytetty polliisin viittomakielikin. Intoa tielle riitti , ei se ensipyörä , kolmepuolikas Jawa , ehtinyt yölläkään kunnolla jäähtyä ensimmäisenä kesänä. Nimitys prätkä juontaa kyllä niiden vajaatahtisten prätkätyksestä , eikä kantamuodosta moottoripyörä.

Olisihan se pitänyt tietää että sokkien paikoillaan oloa kannattaa tarkkailla , sen sekkauksen opin kantapään kautta. Hengenmeno oli hyvin lähellä kun tuuttasin ylämäkeen kolmosella , huipulla heitin nelosen silmään ja hapuilin takajarrua. Edessä oli jyrkkä alamäki ja tiukka kaarre oikealle. Takajarrun tanko oli irronnut aiemmin , eikä etupyörän käsijarrun lappeelleen menon ehkäisemiseksi asetettu rajoitus sallinut juuri mitään hidastuvuutta. Ehdin vain vaihtaa takaisin kolmoseen. Speedway kelpoisen rajun jalkamaassa kaarron jälkeen käden vapina alkoi vasta kun vauhti katosi. Koska kirjoitan tätä , siltä haaverilta ja särmäkiviin suistumiselta säästyin. Vaijeri tai tankokäyttöiset rumpujarrut oli ajan pyörissä hintelät hillitsimet. Liiasta innosta johtuvat jalkatappi käännökset pisti lappeelleen muutaman kertaa. Risteyksissä öljysoralle kantautunut hiekka on myös kavala laakeri ja sekin edisti lappeelleen menoa. Lasikuituiset kypärät alkoi jo korvata lentäjien huuvaa , eli siis selkeää eroa siviilisuuntaan sodanajan peltipipo varusteista.

Olemme jo kenties unohtaneet tämän muinaisen vaiheen , kun naureskelemme Afrikkaan vietyjen ylijäämä romujen ajajille ja heidän rautalanka virityksilleen. Sinänsä ajaisin itse vieläkin kaasari vehkeellä , sen voi korjata kulkukelpoiseksi korpitaipaleellakin. Mustaa laatikkoa ei avaa tai korjaa mustat ajatuksetkaan. Parilitrasella kaasarivehkeellä ajoin kerran Norjasta pitkälle suomeen niin pienillä lukemilla , ettei ne häppee nykyisiäkään tehtaiden ilmootuksia. Enkä usko että pelkkä alamäki oli aiheena lukemien pienuuteen , piti olla vain tarkkana. 

Myöhempien aikojen teema , turvallisuus ennen kaikkea , johti siihen että viidensadan kilon pikkuautokin alkoi pullistella ja sai painoa lisää tonnin. Ikuinen on riita siitä , kumpi on vaarallisempi , auto vai sen kuljettaja. Kun ruuhkat suureni ja niissä vietettävä aika piteni , autoista kehitettiin olohuoneita. Kuskia piti viihdyttää kaikin keinoin.  Taajama , tai jama käyttöön tarkoitetuilla UTV koriksi kutsutuilla olohuoneen kokoisilla malmikasoilla kuskataan Yhtä Tärkeää Henkilöä Tukkoisilla Teillä. Tai baanan auettua kohelletaan hermonsa menettäneenä ruuhkaliikenteessä. Unsafe at any speed , ketähän ja mitähän se koskee.

On esiintynyt povauksia että 2017 syntyneet ei enää tarvitse ajokorttia. Automaattinen auto tai robotti heidät kuskaa paikasta toiseen , ymmärrän jopa syynkin. Oi niitä aikoja……

Runsaalla raudalla saavutettua turvallisuutta yritetään nyt kiivaasti karistaa. Alumiinia lukuun ottamatta Porsche ottaa oppia Trabantin rakenteista. Vanhan korinrakennuksen kunniaksi puukin taas kelpaa. Ei nyt sentään pelkkää puuta heinää , vaan puuta ja muuta kuitua , kuin myös hiiltäkin yritetään sitoa laminaatteihin. 

Kehitystä on aina kavahdettu. Suurilla , vaan ei sentään suurensuurilla brittisaarilla aikoinaan herättiin konevoiman kielteisiin vaikutuksiin. Sen ajan filosofit eivät vielä sortuneet konevoiman fantasiaan , vaan aprikoivat ihan syvällisesti kestääkö ihminen yli neljänkympin maantiemailin haipakkaa , eli siis 60 km/ h. Yllätysten varalta ja varoitukseksi rahvaalle määrättiin ajopoluilla jalkaisin etenevä punaista lippua heiluttava mies ajoneuvon edellä. Taitaisi olla tarpeellista paikoin nykyäänkin ja se jalkamies lippuineen etenisi usein autoja nopeammin.

Autoilumaista suomeen saapuvat ihastelevat meidän autioita teitä. Aikansa teiden autiutta ihasteltuaan uskaltaa jotkut joskus nostaa katseen ja ihailla paikoin maisemiakin. Onneksi ne pohjoisen tiet ehdittiin rakentaa äveriäämpinä aikoina , mutta puskaan piiloutuu muinainen selkosten eräparatiisi. Sevettijärven lentohiekat on pietty ja Nuorgamiin pääsee pitkin pikitietä , aivan pian myös Nellimiin , aivan ilman porovaljakkoa ja kerralla poronkusemaa pidemmälle. Älkää naurako , ilman kusemaa poro menee kusiummelle , eli suutin tukkoon. Aivan samalla tavalla voi matka keskeytyä nykyvehkeilläkin suuttimen tukkoon.

Suhteellisuudentajun elvyttämiseksi , silloin kun suomi syntyi tieverkot oli toisenlaiset. Lapissa jalkapatikan lisäksi kuljettiin tavaraa kesäisin vesiteitä ja väyliä pitkin , sekä talvella porovaljakolla. Jopa härkä ja hevosvaljakollakin. Samperin savotan veturin kuljetus Sompioon oli ajan logistiikalle melkoinen haaste. On siitä savotasta varmaan jotain historiaa kertynyt ja kirjoiteltu. Suomi on sata ja minäkin siitä kolme neljäsosaa elänyt. Millähän mallilla on maa toisen satasen jälkeen.

Maaöljyn loppumista on povailtu muutaman kerran , mörkönä oli sen loppuminen. IEA arvioi että ns. peak oil , eli öljyntuotannon huippu ohitettiin 2006. Ainakin 2015-16 vuosina hinta romahti , öljyä tuotettiin enemmän kuin kulutettiin. Maapallon päiväkulutus on tällä hetkellä yli 100 miljoonaa barrelia. Eli siis 100.000.000x160 litraa/per. päivä. Toinen maailmansota jatkuu sotana ilmastoa vastaan. Kyllä näillä määrillä jatkuvasti käytettynä saa ilman saostumaan , eli aineen häviämättömyys on taas todistettu. Eräiden arvioiden mukaan kulutuksen kasvua ei hillitse edes pyssynpiippu ohimolla , eikä suodattimet suun edessä. 

50-60 luvulla muuttoliike oli kiivasta , maisemat muuttui ja maisemassa muutettiin. Talouden uudet tuulet puhaltelivat ja veivät minunkin kaarnapurren Nilsiästä Helsinkiin kuudennen vuosikymmenen taitteessa. Ihme paikka maalaistollolle , aivan kuin pojanpojalle Kaitsulle , joka julisti vierailulle Peritaloon saapuessaan , ”täältä tulee tolloja”. Vaikka tarkoitus oli julistaa Zorrojen saapumista.

Stadilaisuus ja landelaisuuus oli hyvinkin huomattavan selkeä jakolinja tatilaisten ja tollojen välillä. Tämä kynnys ei ollut minulle kovin ylittämätön ja huomasin jopa yhteisiä inhimillisiäkin piirteitä tollojen ja stadilaisten välillä.

Tatilaisuuten ja tollouten eroa en vielä silloin täysin tajunnut ja ymmärtänyt , kuinka syvällistä ja kestävää se onkaan. Ainakin yhtä syvää ja kestävää kuin Belfastin seuduilla.  Tosin tatilaisetkin ovat jo ehtineet langeta tollouten ansoihin , ehdin senkin nähdä aivan omakohtaisesti.   

Kuuskyt luvun alun Helsinki ja nykyinen Helsinki , paljon on eroa. 16 kesällä kävin 60 luku muistissa kaihokierroksella keskustassa ja totesin sen tukkoiseksi. Viiskolmatta poissaolovuoden jälkeen laitapuolilla tarvitsee opaskoiran , eli GPS’n.

Metropolia rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Kasvu voi rajoittua jos metropoli syö enemmän kuin duunarit tienaa , koskahan muuttovirta kääntyy susirajan taakse. Jotkut ovat jo ottaneet varaslähtöjä.