Vertaillaan vanhan ja uuden puunkorjuun logistiikan yksityiskohtia. On aika purkaa muttereiksi koneet ja työskentelyn tavat , sekä punnita aikuisen oikeita tosiasioita. Työskentelyä , kustannuksia ja niiden kokonaisvaikutuksia.

Ensimmäisenä leimikolle tulee harvesteri. Se kaataa ja karsii puut.

Tukkijätkien kansallisromanttiselta kaudelta on jäänyt jälkeen tietenkin myös paljon vitsejä. Erään yhtiön kymppi oli sitä mieltä erään jätkän ropsipinosta , että pöllit näyttää kuin jalkakampilla kaadetuilta ja repulla karsituilta 

Enää ei kaadeta , ei ainakaan myönnetä että jalkakampilla , vaikka menetelmän periaate muistuttaa juuri samaa. Tukeva on nykyinen kampe , painot lähenee kolmeakymmentä tonnia ja powerit neljääsataa kilowattia. Kilpailua käydään rivakasta liikkumisesta , kaadon ja karsinnan nopeudesta. Korotuslinjan johdosta hintakin nousee lähemmäs miljoonaa kuin puolta. Tehontarpeen selittää se , että kaadossa ja karsinnassa hetkittäinen tehontarve on huikea. Jos hakkuupäässä ja puomissa tarvitaan ajoittain 150-200 kilowatin nettoteho , siirtohäviöineen tarvitaan ne neljäsataa kilowattia. Hybridikäytölläkin parisataa kilowattinen kone hyrrää jatkuvasti ja pyörittää pumppujen lisäksi myös generaattoria joka lataa akkua tai kondensaattoria , ja joka muuttuu sähkömoottoriksi huipputehon tarpeessa. Tehontarve on aina sidoksissa polttoaineen kulutukseen , mylly ei pyöri hyrrävoimilla tai pyhällä hengellä.

Miksi sitten harvesteri painaa jopa 30 tonnia. Puomityöskentelyn suuret voimat vaatii suuren vastapainon puomin toiseen päähän. Puomityöskentelyn suuret voimat vaatii myös puomilta järeyttä , eli siis suurta painoa. Kaadon ja karsinnan voimien johdosta pelkkä hakkuupää painaa jo yli tonnin. Eipä näillä painoilla ja vipusuhteilla paljon sädettä suurennella jos joudutaan kaatamaan aiemmilta hakkuilta säästynyt varsinainen  tukkipuu. Mistään näistä tosiasioista ei voi joustaa tai keventää , ne ovat itsestään selviä nykykoneille , puun kaatamiseen ja karsimiseen tarvittavat voimat ovat suuria. Raskaan koneen liikehtiminen ei voi olla kuin kilpikonnalla , täytyy lähteä kuin hauki kaislikosta. Maastossa suuri massa vaatii  suurta hetkellistä tehontarvetta siirroissa.

Kaadossa puun tyvestä otetaan hakkuupäällä tukeva ote , karsintaterät ja vetopyörät sulkeutuu rungon ympärille. Runkoa täytyy nostaa ettei katkaisuterä juutu kiinni. Talvella kuusessa voi olla tonnikaupalla tykkylunta. Jos puomia ja hakkuupäätä on ulotettu koneesta kymmenen metriä , 30 tonnin painokaan ei riitä kuin pienen lumettoman puun kaatoon. Suuren puun kaadossa etäisyys voi olla vain muutama metri. Puomiin ja hakkuupäähän kohdistuva hetkellinen rasitus ja tehontarve on suorastaan tähtitieteellistä luokkaa. Tietysti vermeet on tehty rasitukset kestävästä riittävästä raudasta. Puun tyven poikkisahauksessa tarvitaan voimaa ja nopeutta , joka jatkuu välittömästi karsinnan aloittamisessa.   

Katkaisun jälkeen tyveä nostetaan ja kaatumissuunta valitaan poikkeuttamalla hakkuupäätä vastakkaiseen suuntaan. Kun runko kaatuu , hakkuupää kannattelee tyveä ja latvapää lyö rajusti maahan. Vaikka kaatumista hillitään kaatamalla puuta toisia puita vasten , runkoon syntyy rajua kaareutumista , eli siis toiselle puolelle veto ja toiselle puolelle työntö rasitusta. Kun vetopuolen rasitus kääntyy notkahduksessa työntörasitukseksi , tehokkaampaa vuosilustojen välistä irrotus mekanismia ei ole.

Syntyy voimakasta rungon notkumista joka jatkuu kerrannaisvärähtelynä. Jäätyneessä puussa vuosilustojen välinen sidos irtoaa erityisen helposti , koska jää murtuu herkästi pienessäkin taivutuksessa. Rungon taivutuksissa syntyy lustoluiskahdusten lisäksi veto ja puristus rasitusta , jotka aiheuttaa puun sisäisiä pituus suuntaisia katkeamisia , kuin myös halkeamia. Aivan sama vaiva seuraa kesälläkin , lustojen väliset liimat on liukkaita , liimat lukittuu vasta kuivattuna.

Sienestäjien korintäytteiden lisäksi muitakin sieniä metsästä löytyy todella paljon. On maan alla ja  maan päällä viihtyviä sieniä. Monet maanalaiset sienet ovat liittoutuneet kasvien kanssa , ja niitä nimitetään mykorritsa sieniksi. Ne elää vuorovaikutuksessa lähes kaikkien kasvien kanssa , hajottaen kivennäisiä kasveille sopivaan muotoon. Korvaukseksi ne saa kasveilta omaa eliksiiriään , eli sokeria ja muita ravinteita. On esitetty arvioita että metsässä on enemmän elämää ja biomassaa pinnan alla kuin päällä. Eli siis pinnan alla oleva elämä pitää pystyssä elämänkiertoa pinnalla. Jopa meidän ihmisten perimässä on osallisena sienten vaikutusta kehitykseen , joten aivan uudesta asiasta ei ole kyse. 

Maanpäälliset sienet taas ovat erikoistuneet hajottamaan kasveja. Näiden sienien työn tuloksena arkeologit joutuu kaivamaan muinaisuuttaa syvältäkin. Yhden puurungon hajottamiseen tarvitaan puun , kuoren , kaarnan ja oksien nakertamiseen erikoistuneita lajeja , joita on kymmeniä. Kaikkien näiden sienien itiöt peittää metsässä todellakin kaikki pinnat , niin maassa kuin puissakin.

Kun puunkorjuussa syntyvät raskaiden koneiden juuristovauriot aiheutti maannousemasienen synnyttämiä ydinlahoja , asia täytyi selittää ns. parhain päin. Syykin löytyi , kaadettujen puiden kantojen kautta kavala sieni kiirehti juuriverkkoon. Puiden kaadossa havupuiden kantoihin ruiskutetaan ureaa tai orakkaiden itiöitä. Tällä toimenpiteellä yritetään estää kasvamaan jääneiden , tai tulevan metsän puiden tyvilahoa , eli ns. maannousemasienen aiheuttamia vahinkoja.

Tämä on kuitenkin täysin turhaa , koska vahingolliset sienet ei kierrä kannon kautta juuriverkkoon , vaan pääsee sinne suoraan korjuukoneiden aiheuttamien juuristovaurioiden kautta. Kaikista herkimmät ja suoraan puun aineenvaihduntaan osallistuvat kasvujuuret ovat kymmen senttiä korkeassa pintakerroksessa puun ympärillä. Eli siis puiden varpaat murskataan ja maanpinnalla olevat sienien itiöt painetaan kannon ohi suoraan juuriverkkoon.

Harvennuksissa jäljelle jääneet puut saavat juuriverkon kautta tartunnan haitallisista sienistä , joilla on aikaa edetä puun loppuiän. Syytä on todellakin kiirehtiä hakkuukiertoa , tukkipuita on liian usein turha kasvattaa. Kuusten lisäksi koivuissa ja männyissäkin ydinlahoa esiintyy yhä yleisemmin. Juuristovaurioiden vaikutusta lisää maan tiivistyminen joka haittaa juurien mykorritsa verkkoa ja niiden luontaista ilmastointia. Kaikki nämä vauriot tukahduttaa juuriverkon ohella koko metsän omaa kasvuverkkoa.

Uuden puupellon uhkakuvissa ydinlahosienen sitkeyttä on esitetty kovinkin kauaskantoisena. Sen ”saastuttama” alue ei sovellu enää kuusikolle , vaan vuoroviljelyn nimissä perustetaan koivikko. Koivikon aloittaman terveen sekametsän suojissa kasvaa terveet ja vähäoksaiset koivut , kuuset ja männyt. 

Sitten seuraa puun karsiminen. Se suoritetaan vetämällä vetopyörillä runko karsintaterien läpi. Aiemmista kumipyörä-kitkaketju kursailuista joka vaurioitti enimmäkseen nilakerrosta , on päädytty rehellisiin umpirautaisiin piikkipyöriin ja rautaiseen otteeseen rungosta. Syöttönopeudella on merkitystä. Jos katkaisette kirveellä oksaa terästä työntämällä , tai lyömällä , huomaatte eron. Puun runkoon täytyy siirtää se kirveen terän nopeus. 

Rungon liikkeellelähtöön tarvittavan voiman ja oksien karsiutumiseen tarvittavan nopeuden välittämiseksi , vetopyörien pitovoiman täytyy olla todella suuri. Tarvitaan tosihyvät piikit , jotka lävistää kuoren reilusti puuhun saakka. Jos suuri runko sinkaistaan sekunnin kymmenesosissa viiden metrin sekuntinopeuteen karsintateriin , hetkellinen tehontarve on huimaa luokkaa. Melkoinen kiihdytyskilpailu ”tehokkuuden” nimissä. Tietysti nämä voimat kohdistuu käsiteltävän puun ulkopintaan , kun nämä jopa 200 kw’n nettotehovoimat välitetään runkoon rautaisilla piikkipyörillä , saa käsityksen puun korjuun aiheuttamista runkovaurioista. Tukkiin tulee vaurioita pintaan ja sisälle. Laatupuun käsittelyssä pilataan tuleva käyttöarvo. 

Latvapuolella rungon nopeus on kuitenkin kriittinen karsinnan onnistumiseksi , jos karsinta ”tökkää suureen poikaoksaan” , rungon vauriot tietenkin suurenee koska vetopyörät sutii. Tökkäämisessä vetopyörillä vedetään puuta eestaas niin kauan että oksa katkeaa tai murtuu. Tämä toimenpide on ”automatisoitu” oksahakkuri nappia painamalla.

Vähänkään oksaisessa puussa karsinta täytyy ”vetää yli” katkaisukohdasta , eli varataan vähemmän oksaista osaa uutta kiihdytystä varten , palataan siis pakilla katkaisukohtaan ja uuteen kiihdytyskohtaan. Katkaisukohdan mittatarkkuus alenee samassa suhteessa kuin tikkukasat ja kuorivauriot lisääntyy tässä käsittelyssä. Varsinkin jäisessä puussa vetopyörät sutii ja piikit silpoo puuta.

Tietenkään jäykät järeät karsintaterät ei pysty sopeutumaan ja noudattamaan puun pintaa , vaan haukkaa satunnaisesti kuorta ja puuta nopeassa rajussa tapahtumassa. Suuret tai pienet oksat eivät juuri leikkaudu , vaan murtuu tyvestään. Oksien kohdalle tulee hyvin suuria runko ja kuorivaurioita oksantyven karsimissuunnasta  ja leikkauskulmasta johtuen. Vetopyöristä ja karsintateristä johtuu , että kuorivaurioita syntyy käsiteltävässä puussa tyvestä latvaan. Kyse ei ole nyt karsintajäljen siisteydestä tai muusta nirsoilusta , kyse on järeän puutavaran , eli siis myyntipuun laadusta. Sileään oksattomaankin tukkiin syntyy lahosienille altistavia karsintavaurioita. Keväällä lähes kaikki kuori voi irrota karsinnan yhteydessä. Eli siis massiivinen avohaava. 

Sieniä ja sienten itiöitä metsässä on aina ja kaikkialla , vuodenajasta riippumatta. Talvella on suurin mahdollisuus että lumi sitoo ja paljon estää itiöiden pölisemistä. Sienet ovat niin vanhoja lajeja , että ehtivät sopeutua säihin ja syömisiinsä vähintään miljardeja vuosia. Oppivat siinä sivussa myös odottamaan pitkänkin paaston jälkeen otollista hetkeä syömisilleen. Hakkuissa nämä puiden oksille kertyneet itiöt pölisee ympäriinsä. Kuta enemmän paljasta puuta , sitä enemmän pintaa sienien tarttua. Heti kuoren alla jälsipinnassa on tarjolla valmiina ravinteita joita sienet pystyy käyttämään heti kun lämpötila riittää.

Karsinnassa vetopyörän piikit painaa kuoren mukana itiöitä puun sisälle. Aina kun kosteus ja lämpö nousee riittävälle tasolle , puun sisältämät itiöt muodostaa sienirihmastoja puun sisälle , jotka jatkaa kasvuaan aina kun olosuhteet on sopivat myöhemminkin. Lämpötilan ei tarvitse olla kuin hieman nollan yläpuolella. Kuta enemmän ravinnerikasta nopeasti kasvanutta puuta on tarjolla , sitä enemmän sienikin viihtyy. Puun kuorella ja ihmisen iholla on sama tehtävä , estää pöpöjen pääsy sisälle. Sahatavarakin sinistyi ja myrkyillä läträtessä satojen sahojen maaperä on nyt ongelmajätettä , ja vielä enemmän tuhansia ongelma asuintaloja. Sinistyneet ja sienten kyllästämät rakennuspuut ovat aivan arkipäivää vieläkin. Itiöt ja sienet eivät kuole edes puun kuivauksen lämpötiloissa. 

Kasvavilla ja jopa kaadetuillakin puilla on luontainen kyky paikata kuorivaurioita , havupuut pihkalla ja lehtipuut suojaeritteillä. Vaikka havupuu kaadetaan jäätyneenä talvella , keväällä kun runko sulaa , kuorivaurioihin erittyy runkoon varastoitunutta pihkaa. Jos runko on karsittu moottorisahalla käsittelyyn verrattavalla tavalla , runkoon varastoitunut pihka riittää päällystämään pihkalla katkaisun ja karsimisen vauriot. Sienten itiöt ei pysty ohittamaan tätä sulkua , kuin ei myöskään ehjää puunkuorta. Lehtipuiden tilanne on huonompi , ne pystyy paikkaamaan vaurioitaan vain runsaalla mahlan juoksutuksella vauriokohtaan. Eli siis arvokkaiden lehtipuiden korjuun ajoitus on hallittava. Visakoivikot kaadetaan ja myydään talvella , sinistyminen tekee ne heti arvottomiksi. 

Sienet ovat sitkeitä. Jopa meidän ihmisten olemassaolo johtuu sienien sitkeydestä. Norjan tundrarannikon muinaisissa meren pinnan alla käyneissä hieruoissa jäkälät ja levät kasvoivat symbioosissa pikkiriikkisen kerrallaan kun suven lämpöä viimein ja ajoittain riitti. 10.000 vuoden kasvukertymä ei ole kummoinen , jopa alle millimetrin luokkaa. Satojenkin vuosien paaston jälkeen jäkälä ja sienet herää henkiin heti kun saa kosteutta ja hieman lämpöä.  

Vaikka hakkuupään kaatomitat riittäisi ja hakkuupään onnistuisi kiinnittämään , yksi on kanto siinä kaskessa. Kesät ja talvet mummokuusi ja koivu jää kaatamatta ja karsimatta. Niitä oksia ei pysty karsimaan kuin moottorisahalla. Eli siis ”kamppeen järeyden” ja voimankäytön rajat tulee hyvin pian vastaan. Vielä nopeammin rajat tulee vastaan käyttöalueen toisessa päässä , eli raivauskyvyssä. Todellisen monitoimisen koneen täytyy pystyä kaikkiin metsässä esiintyviin töihin. Tekniikan täytyy taipua marjanpoiminnasta mummokuusen kaatoon saakka.  

Yksioikoisella tuloshakuisuudellaan ja omalla toiminnallaan ostaja vahingoittaa ostettavaa tavaraa mahdollisimman paljon. Kehittymätön kasvaneen raaka-aineen vajavainen hyödyntäminen nostaa vahingot mahdollisimman suuriksi kriittisellä päästötasolla. Tilanteesta kärsii myös myyjä , arvonmenetyksen maksaa aina joku. Jalostusarvo ei nouse vaan laskee. Kriittisin tilanne homevaurioissa on juuri puurakentamisessa , joka kuitenkin sitoisi hiiltä jopa mahdollisimman kauan. Arvonmenetyksenä kokonaiskustannukset ovat suurimmat mahdolliset ostajalle , myyjälle , puutavaran käyttäjälle ja kansantaloudelle.

Sienten itiöiden mukaantulo hirsiin ja rakennepuuhun voi johtaa nopeaan homeelle altistumiseen , joka voi pilata rakennuksen asuinkelvottomaksi muutamassa vuodessa. Lämpökuivauksessakaan kaikki itiöt tai rihmastot eivät tuhoudu , joten paras mahdollinen itiöiden torjunta on tehtävä jo hakkuun aikana. Asuintalot ja muut rakennukset ovat niin kalliita investointeja , että niiden arvo täytyy säilyä. Kuta pidempiaikainen käyttöaika rakennuksille , sitä pidempiaikainen hiilen sidonta.  

Puiden tilavuus mitataan hakkuissa , joten tarkkuudelle on asetettava tiukat vaatimukset. Ruunun voutihan se aikoinaan harrasti kuluttajasuojaa ja mittasi kipot ja kapot eli mittavälineiden tarkkuuden  , kuin myös ruudinkin puhdin. Miten ruunun voudin valvoma mittatarkkuus toteutuu tänä päivänä.

Pituus mitataan juoksupyörällä joka antaa kohtuullisen tarkan tuloksen , joka riippuu siitä , montako murtunutta oksaa ja rynkytystä mahtuu mittapyörän matkan varrelle. Pienikin häiriö tarvittavilla karsintanopeuksilla aiheuttaa suuria virheitä , eikä virhe saisi olla kuin ± 2%. 5,5 metrisessä tukissa sekin on jo yli kymmenen senttiä. Katkaisukohtien määrittämisessä jo sillä poikkeamalla on paljon rahallistakin merkitystä laatuluokituksessa , mikä on seuraavan pöllin arvo. Tietystihän määrämittaisessa puussa täytyy ottaa huomioon sopiva tasausvara , mutta kuka sen maksaa.  

Halkaisijan mittaukseen on kaksi menetelmää , karsintaterät tai vetopyörät. Vetopyöristä mittaava järjestelmä ontuu pahasti. Koska tehon ja pidon tarve on suuri , vetopyöriä täytyy puristaa lujaa puun runkoon. Eri puulajeilla on erilainen kuoriaines ja erilainen puunkovuus kuoren alla , eli männyllä , kuusella ja koivulla on paljon eroa. Keväisin ja syksyisin puut ovat osittain jäässä tai sulana. Talvella piikit sutii ja silpoo jäätynyttä puuta pakostakin.

Hyvin herkästi ja hyvin paljon muuttuvien lähtökohtien johdosta tarkkuus on huono. Vetopiikkien puuhun tunkeutuma riippuu puulajista ja vuodenajasta. Rungon tilavuuden mittauksessa ratkaisevimman , eli halkaisijan mittatarkkuus voi olla hyvin huono , pienikin heitto , eli millin liikahdus vaikuttaa paljon. Rungon halkaisijan mittaus puun tilavuuden määrittelyssä on kriittisempää kuin pituuden , jos halkaisija kaksinkertaistuu , tilavuus nelinkertaistuu.  Eli siis kunnon tukissa sentin poikkeama halkaisijassa onkin jo nelinkertainen luku tilavuuden mittatarkkuudessa. Metsäteollisuus puhuu ± 2 % tarkkuudesta , metsien miehet taas palstoillaan jopa 20-30 % heitoista ja tiheistä kalibroinneista.

Karsintateristä mittaavat järjestelmät voi olla periaatteessa tarkempia. Siellä taas vastassa on oksien karsiutumisen vajavuus ja karsintaterien taipumiset oksan ohituksessa , eli terät ei pysty seuraamaan rungon todellista pintaa. Huonosti karsiutuneet oksat haittaa tietenkin rungon halkaisijan mittausta. Kesällä ja talvella karsintaterien kitkaominaisuudet ja puun leikkautuminen tai murtuminen ovat hyvin erilaisia. Jotta tilavuuden mittaus täyttäisi muodollisesti asetetut toleranssit , mittauksen kalibrointia täytyisi suorittaa joskus lähes jatkuvasti. Talvi , kesä , syksy ja kevät ovat kaikki ja aina yhtä ongelmallisia. Olipa mittaustapa kumpi tahansa , edellä esitetyt haitat johtaa kauas teollisuuden puunkorjuun ilmoittamasta mittatarkkuudesta.   

On täysin mahdotonta että kellokalle tai kruunun vouti valvoisi joka kalikan mittausta. Jälkikäteiset ”virallistavat” massamittaukset ovat vain näennäistä paikkaamista. Yhtä mahdotonta on sälyttää vastuuta harvesterin kuljettajalle , hän käyttää kartellin kehittämää ja hyväksymää  järjestelmää. Kuitenkin tilavuuden mittauksella ja laadun hinnoittelulla puun myyjän tilipussin paino ja toiminnan järkevyys mitataan.

Männyllä on jo seitsemän (7) eri laatuluokkaa , ja tuskin muutkaan puut jää vähemmälle. Suuret sisäiset kuolleet tai elävät oksat ovat huonointa laatua. On kohtuutonta asettaa urakoitsijaa asemaan joka pystyisi korjaamaan järjestelmän vikoja , myöskään laadunvalvonnassa kiireisessä urakkatyössä.

Kaikilla puilla on oma arvonsa. Visakoivua myydään kilohintaan ja kitarakuusellakin on oma hintansa. Kitaratarpeita on kuljetettu jopa lentorahtina kauas itään. Yleisarvo on oksattomuus , tasalaatuisuus ja lujuus , eli siis vähempi voi olla enempi euroissa. Männyllä on jo seitsemän eri laatuluokkaa ja tuskin muutkaan puut jää vähemmälle. Vaikka puukauppa on ronttikauppaa , kuka valvoo ja puolustaa metsänomistajien etua. Visakoivu ja kitarakuusi eivät ole ronttia.  Kohtuullisuus täytyy olla mukana puukaupan käytännöissä tavaran mittauksessa ja laadun määrittelyssä.

Järjestelmästä johtuen viimeisetkin arvopuut häviää bulkkimarkkinoille , ei niitä voi enää erotella puuvirrasta jälkikäteen. Myöhemmin kenelläkään ei ole mahdollisuutta seuloa puuvirran sisältöä. Harvesterin urakkatahtiin ei sisälly kurkistusta puun sisältöön. Sama kohtalo on pahkoilla ja vänkyröillä , ne haketetaan korkeintaan polttoon , lähes varmuudella ne jää metsään.

Sahat ovat kylläkin jo rakentaneet lajittelulinjoja sisään tuleville tukeille. Läpivalaisulla määritetään oksaisuus ja magneettien avulla naulatkin. Ronttikaupan johdosta hyväkään laatu ei enää lohduta puunmyyjää ja sinistyneitä tukkeja ei pystytä erottamaan puuvirrasta , rahasta on kiinni. 

Ympäristön arvostusta ja metsäteollisuuden tyyliä toi esille 2017 vuoden alussa eräs puupatologi , hän asetti todellakin asiat arvojärjestykseen. Puulla ei ole mitään arvoa , ennen kuin ostaja kaataa sen. Jotain tästä kuvasta puuttuu.

Ainakin kaikilla suurimmilla puun ostajilla on omat osto ja korjuuverkot ja hovitoimittajat. Koneiden väri täytyy sopia työnantajan väripalettiin. Työnantajan uskottavuuden nimissä koneiden täytyy olla ns. ensi linjan mukaista viimeistä mallia. Koneiden vaihtoväli on tiheä , toisin sanoen koneilla ajetaan vain kalleimmat käyttötunnit. Työnantaja määrää taksat ilman valitusmahdollisuutta tai sopimusneuvotteluja. Kaikki riskit jää urakoitsijalle ja surullisia kertomuksia löytyy paljon kun takaajienkin omaisuus realisoidaan. Taksoissa ja työehdoissa on epävirallinen ja näkymättömällä musteella kirjoitettu lauseke , ota tai jätä , nurkan takana on tulijoita.

Puuvirran paimentamisessa harvesterin jälkeen on ajokoneen vuoro. Vanhat ”kevyehköt” ajokoneet painaa tyhjänä 15 tonnia , lastattuna 20-30 tonnia. Ilmastonmuutoksen ansiosta suunta on sellainen että ”tehokkuutta lisätään” , koneet , pyörät ja telat vain järeytyy. Jäykillä koneilla käsite pyöräkuorma ei tarkoita jaettua kuormitusta , koska ajoalustan aiheuttamassa heilahduksessa ajoneuvon koko massa voi hetkittäin kohdistua yhteen pyörään. Vetisessä maastossa pinnalla pysymiseksi käytetään rehellisiä leveitä valurautaisia pillarin ketjuja , rautahevolla on umpirautaiset järeät kengät. Telaketjujen leveys voi olla jo tuplaten pyörän leveys. Telojen reunoille ajoalustan aiheuttamissa heilahduksissa kohdistuu edelleenkin ajoneuvon koko massa.

Leveiden telojen johdosta kääntyminen heikkenee entisestään , ja rauta ja puunjuuret soveltuu yhteen vielä huonommin kuin hevoskorjuun hevonkengät. Konehevon painot ovat aivan eri luokkaa ja varsinkaan puiden tyvet ja juuret ei tykkää järeän rautaisesta pistemäisestä kontaktista.

Leveät telat auttaa varsinkin ajokonetta pysymään paremmin pinnalla pehmeillä paikoilla. Vain täysin tasaisella pinnalla telat jakaa pintapainetta suuremmalle alueelle. Metsäpohja on kylläkin kaikkea muuta kuin tasaista ja tasaisesti kantavaa. Järeät telat ei jousta sivusuunnassa ollenkaan , joten telojen reunoille kohdistuu aivan samat pistekuormitukset kuin kapeammillakin teloilla tai pyöräketjuilla. Eli siis kiertotietä painaville koneille ei ole juuristo ja maastovaurioiden osalta.   

Kahden koneen yhteishinta on jo reippaasti yli miljoona euroa , peruskoneiden päälle tulee vielä paljon käyttökampetta ja kuljetusautojen hinta. Tällä kuviolla urakoitsija kantaa kaikki taloudelliset ja sääriskit. Työskentelyn mahdollistavan kahden koneen alkusijoituksen pääoma ja käyttökustannukset ovat korkeat. Kahdelle koneelle tarvitaan tietenkin kaksi kuljettajaa työvuoroa kohden , myös kahden koneen siirrot ja huolto täytyy organisoida. Eli siis pääoma ja kaikki muut käyttökustannukset ovat todella hyvin korkeat.

Nykyisissä puunkorjuun koneissa ajon ja työskentelyn vakauttamiseksi massakeskiötä pyritään alentamaan lisämassalla. Renkaissa käytetään suolavesitäyttöjä , tai muita veden jäätymisen estäviä aineita. Suurentuneisiin pyöriin mahtuukin jo jopa muutama tonni lisäpainoa. Eli siis liikuntakyvyn parantamiseksi lisätään ennestäänkin liian suurta painoa. Renkaiden täytöllä ei ole suurta vakauttavaa vaikutusta , koska kuorman massakeskiö on todella korkealla. Keinutelin kallistuskeskiö on telin keinulaakerissa , mutta jo korkeus-suunnassa pyörien vaatima liikerata nostaa keinuteli alustan massakeskiötä reippaasti yli metrillä. Ajokoneiden massa on käytännössä niin suuri , että maaperä notkuu ja puut kumartaa niiden ohiajossa. Eli huojunnan vähentämisen vastavoimaa ei saa edes ajoalustasta , koska maaperä ei kanna.  

Harvesterissakin massakeskiö on turhan korkealla puomirakenteesta ja raskaasta hakkuupäästä johtuen , joten ajossa senkin huojunta on suuri. Ajossa sekä harvesteri että ajokone käyttää pahassa paikassa puomia kaatumisen estävänä vastapainona , eli siis ns. ”työleveys” voi olla kymmenen metriä turhan leveä. Ajokoneissa kuorman massakeskiö nousee niin korkealle , että huojumisesta johtuvan kaatumisvaaran estämiseksi ajonopeus laskee matelemisen tasolle. Tätä ilmiötä ei voi korjata. Tämä on vain eräs ajokoneen nopeuden ja suorituskyvyn sanelija. Varovaisellakin ajolla pehmeä paikka tietää joko kaatumista tai paikoilleen juuttumista. Loivassakaan rinteessä ei voi ajaa kuin rinteen ylös-alas suunnassa , eikä tässä jojossa voi edes kääntää koneen keulaa toiseen suuntaan. Ylös-alas ajossa tulee vastaan kaikki aiemmin esitetyt vanhan pyörän heikkoudet ja urien aiheuttamat eroosio vauriot.    

Sää ei tule enää kello kaulassa tai kalenteria noudattaen. Sattuipa keväinen kelirikko mihin vuodenaikaan tahansa , nämä koneet ovat silloin käyttökelvottomia. Tehokkuutta on haettu juuri suuren kuorman avulla ja pyörien pitokykyä haettiin routarajan alapuolen kiinteämmistä maakerroksista. Ajokoneen pohjapanssari piirtelee omat kuviot ajoreitille jo kerta-ajollakin. Suuri paino tietää aina suurta vajoamaa pyörälle. Kun tähän yhdistetään aiemmin esitetyt haitat pitokyvylle ja niistä johtuva luistoherkkyys , ajoalustan ja juuriston vauriot ovat selviö. Kasvujuuret ovat edelleen kymmenen sentin syvyisessä tilassa puiden ympärillä. Jos kivet ja kannot särkyy koneiden pinnalle pääsyn kosketuksissa , ei tarvita laskelmia pintapaineista. Jo kerta-ajolla paikassaan harvennusmetsässä syntyy juuristovaurioita , kuta useampia ajokertoja , sen enemmän ja varmemmin. Riippuu puun ja sen juuriston sietokyvystä miten se reagoi. Ilmastonmuutos stressaa puita kaikin tavoin , eikä puut pysty torjumaan juuristoon kohdistuvia mikrobi ja sienihyökkäyksiä. Hyönteiset ja aivan tavalliset taudit hyökkää helposti vaurioituneeseen puuhun. 

Koska ajokoneet joutuu pakostakin ajamaan hyvin monta kertaa samaa reittiä , on selvää että ajourat syvenee jokaisella ajokerralla. Ajokone poimii kyytiin eri pinoihin päätyviä puulaatuja ja kokoja leimikon lajimäärän mukaan , jotka kaikki päätyy plaanille. Tarvitaan useita ajokertoja paikassaan keräilykierroksilla. Jos tätä reittiä kirnutaan jatkuvasti , tulos on lohduton. Nykykaluston kustannustehokkuus ajattelussa suurella kuormalla kustannukset alenee , mutta painon johdosta käyttökelpoisuus maastossa alenee vielä jyrkemmin.

Tämän ajattelun mukainen logiikka romuttuu perusteellisesti sääolosuhteisiin. Jo pelkkä ajokoneen omapaino ilman kuormaa voi estää maastossa liikkumisen , eli siis kuorman vähentäminenkään ei auta kaluston käyttökelpoisuutta.

Tukkilaisromantiikan vesityttyä laulut virroilla ovat vaihtaneet sanoja sekä säveliä. Vesiteitä käytetään enää vähemmän , eli puu ei enää huilaa , huili on muuttunut urakaksi pyörille. Puun logistiikassa kolmas pyörä on kumia ja rautaa , joilla puu kulkee tehtaan portista sisälle.

Näiden yksityiskohtien takaa paljastuu sitten puun logistiikan kokonaisketju.

Puun perusketju on siis vähimmilläänkin harvesteri>siirtokone>ajokone>siirtokone>rekka. 1+1+1+1+1=5 konetta ja 5 kuljettajaa. Nämä viisi perustekijää tarvitaan että pelkkä runkopuu saadaan perille ostajalle.

Jos kelirikko aiheuttaa ahdistusta rekalle , jää puut metsään muualla paitsi pikitien varrella. Jos nykyisellä ajokoneella ajettaisiin puuta kauempaa pikitien varteen , ajosuoritusta voisi verrata Iisakin kirkon rakentamiseen ja metsäautotien runkokin tuhoutuisi. Puu täytyy siis saada metsästä ulos rekkakyydillä. Riittävän kantavan metsäautotien rakentaminen on kallista , lähes sata tonnia kantavaa soratietä on todella kallista rakentaa metsään. 

Eli siis koko nykyinen puunhankinnan perusvaatimukset täyttävä koneketju ja logistiikka kuljetuksineen ovat täysin olosuhteiden armoilla.

Rekkamiesten seikkailuissa maastossa huomattiin , että maanteiden rapistumisen lisäksi metsätietkin  rapistuu. Vuonna 2017 kiiri yleisen tietoon että suurin osa metsätieverkosta kaipaa kunnostusta. Metsäteitä on jo reippaasti yli 150.000 kilometriä , joista 100.000 kilometriä kaipaa kunnostusta. Yhäti kasvavissa kustannuspaineissa rekkojen painot vain nousee , eli tievaatimukset kasvaa. Metsätien kunnostus riittävän kantavaksi jatkuvaan käyttöön edes edullisissa sääolosuhteissa maksaa 30.000-60.000 euroa kilometrille. 30.000 tuhannen euron mukaan lasku on 100.000x30.000=3.000.000.000 miljoonaa , eli 3 miljardia. Kuka maksaa tämän laskun , ei kai koko kansalle voi tätä laskua taas lykätä. Ylivoimaisen paljon tuetun teollisuuden tuoton perusteella valtiovelkaa ei voi lisätä , kun jo perusverkkokin rapistuu.   

Aukkohakkuun jälkeiset oksat , latvukset , karahkat ja yliajetut rankaryteiköt olivat aiemman selityksen mukaan beibipuun ruokaa. Sittemmin havaittiin , että eväspaketti karkasi ilmakehään ja vesiin , sekä auttoi enemmän vierasta kasvillisuutta. Oksakasat ehkäisi myös istutettujen ja siemenpuiden siemenistä aloittaneiden beibipuiden synnyn ja kasvun. Siitäkin sikisi kisa kuka nämä hakkuujätteet omistaa , eli isojen ja pienten kiistojen jälkeen alettiin kerätä näitä beibipuun synnyn esteitä ja hakettaa niitä poltettavaksi. Samalle aukolle palasi vähintään neljän koneen ketju , ajokone >kuljetuskone>haketin>kuljetuskone>rekka. Ukko joka pukilla täytyy olla tarpeita haalittaessa tai töitä suoritettaessa. 5+5=10. Koneketjun pituus näyttää jo helminauhalta. Vieläkin metsään jäi juuriltaan yliajettu puu ja puska aines.  

Eli siis alkuaukosta = harvesteri >siirtokone>ajokone>siirtokone> rekka =5. Samassa paikassa jatkossa , risujen ajokone>siirtokone> haketin > siirtokone > rekka =5+5=10. Tähän ketjuun on vielä lisättävä mahdollisesti uudelleen ajokone hakkeen kuljetukseen = 2 , sekä hakkeen lastaus rekkaan = 2.  5+5+2+2=14 , eli helminauha jatkuu lisää uutuuttaan kiiltelevään koneketjuun.

Oksa-latvus ongelmaan kehitettiin myös niin sanottu sätkäkone. Se likisteli ja sitoi näistä aineista ns. havutukkia , ja pätkäisi niitä sopiviin mittoihin. Sätkäkone ei myöskään pystytyt raivaamaan yliajettua puuainesta käytännössä ollenkaan. Erittäin raskaana yksikkönä se vain syvensi spooreja. Ajokone ajoi käärityn sätkän rekan ulottuville metsätien varteen.

Tämäkään vaihtoehto ei helpota kustannuksissa ja työn sujuvuudessa. Sätkäkone>siirtokone>ajokone>siirtokone>rekka. Viiden lisäkoneen ketju tarvitaan edelleen oksien ja latvusten saamiseksi käyttöön.

Ruokahalu kasvaa syödessä. Isojen ja pienten kiistojen jälkeen päätettiin viedä kannotkin raiskioilta. Tämä ekoteko oli todellinen päästöpommi maaperän hiilelle. Rehellisen rautainen ympäripyörivä kaivinkone nyppi ja ravisteli kannot kasoihin. Aivan samanlaisia on käytetty harvestereinakin. Sieltä sitten ajokone ajoi ne aumoihin , josta rekka vei ne polttolaitokselle. Ruokahalu sai kaavan kaivinkone>siirtokone>ajokone>siirtokone>rekka. Kustannuksista tinkimättä 5+5+5 = 15 koneen tehoketju ja toiminnot saadaan aikaiseksi.

Rekka ja koneiden kuljetusautot risteilee näiden työmaiden väliä lukuisia kertoja , pinot poimitaan ja koneet viedään ja koneet tuodaan.

Jos tämän koneketjun jälkeen vielä metsänomistaja sahailee ja korjaa yliajetut ja muut jäämäpuut , saadaan mukaan kuudestoista pyörä (16). Varmasti ollaan täysin vakuuttuneita että muodostuvat raaka-aineen hankinnan kustannukset ostajan ja myyjän osalta ovat ehdottomasti mahdollisimman suuret. Pääoma ja käyttökustannukset ovat yhtä varmasti suurimmat mahdolliset. Samoin menetelmän aiheuttamat vahingot ja päästöt ovat suurimmat mahdolliset , alkaen korjuuketjun käyttämästä fossiilisesta polttoaineesta. 

Jos tämä metsänkäsittelyn ja puunhankinnan logiikka tiivistetään , tulos on todellakin kallein mahdollinen raaka-aineen hankinta. Kalliit koneet ajelee peräkkäin maksimaalisen matkan. Yhäti pienenevillä leimikoilla näiden koneiden jatkuvat siirtoajot paikasta toiseen aiheuttaa tietenkin kustannuksia.  Aivan samoin kuin ajokone aukolla , myös rekka joutuu poimimaan keikkaan sopivat aineet ajamalla pinolta toiselle , ja välivarastoimalla puuta sopivan siirtokuorman kokoamiseksi. Näin tehotonta ja tuhoisaa järjestelmää ei voi suojella kilpailulta kuin tehokkaalla kartellimuurilla , eli metsäteollisuuden itsensä ylistämä kaikesta turhasta karsittu tehokkuus onkin todellisuudessa aivan toisessa laidassa.  Kuin pisteenä iin päällä , näin raskas ja kallis logistiikka on täysin olosuhteiden ja säiden armoilla.

Joka ei usko että näin raskailla menettelyillä metsää ja alkuperäisluontoa kohtaa täystuho , käyköön katsastamassa käytännössä tapahtuneen maanteiden varsilta. Puutavarapinot ja korjuujäljet kertoo tuloksesta. Miinuspuolta lihottaa vielä tämän koneketjun ohi varisevat käyttämättömät arvoaineet. Nykytason biotaloudesta ja päästöistä puhuminen muistuttaa kohtuullisuuden loukkausta. Jatkuvasta kasvusta ja hiilipäästöistä kävin puhumassa Eduskunnassa kahteen kertaan jo 90 luvun alkupuolella , Tulevaisuus ja Talousvaliokunnille. Netistä ne löytyy vieläkin Googlen ja Eduskunnan sivuilta , jos ei ole vielä poistettu.

Kestämättömään tilanteeseen ei riitä enää kosmeettiset parannukset. Logistiikasta johtuva koneketjuun sidottu pääoma , tehokkuus ja energiankulutus , sekä logistiikan suorat ja epäsuorat päästöt on saatava aivan toiselle tasolle. Vanhalla logistiikalla toimittaessa yksinkertaisesti tuhotaan liian paljon erittäin arvokasta ja käyttökelpoista materiaalia ja metsäluontoa.

Loppu tulema ”maailman parhaista metsäkoneista ja tietämyksestä” on melko lohduton. Kalleimmalla mahdollisella tavalla korjataan runkopuu , suurimmin mahdollisin haitoin. Metsän hiilivarannosta 1/3 osa on sitoutunut puihin , loppu 2/3 osaa on sitoutunut aluskasvillisuuteen ja maanpinnan alle.

Päästöt voi jakaa kahteen pääasialliseen suuntaan , ylös ja alas , ilmaan ja veteen.  

Jääkauden sulaessa vesivirrat kuljetteli hyvin pöyhittyjä kivennäisiä , raskasmetalleja ja muitakin miljardien ammoisten aikojen kuluessa kulkeutuneita ja saostuneita aineita. Jääkauden jälkeisessä luontaisessa kasvukausien kierrossa maaperään sitoutui paljon hiiltä ja ravinteita. Maahan sitoutunutta hiiltä karkaa kaasuina , samoin sitoutuneita kiinteinä aineina aina kun maata muokataan. Peltoviljelyssä kynnöt ja muut muokkaukset aiheuttaa hyvin runsaan maaperään sitoutuneen hiilien päästöjä ilmaan. Myös sadevedet huuhtoo mukaansa kaikkialla maaperän hiiltä ja ravinteita. Elintarvikkeiden peltoviljelyssäkin täytyisi aloittaa ravinteiden karkaamisen , sekä pohjaveden pinnankorkeuden säätelyä.

Meilläkin ilmastonmuutoksen myötä sadevesien kierto alkaa olla jo ympärivuotista. Järviin ja meriin rikastuu kiihtyvällä vauhdilla yhä lisää karanneita aineita ilmastonmuutoksen kiihtyneessä sadeveden kierrossa. Maailmanlaajuisesti ollaan yleensäkin huolestuneita maahan sitoutuneen hiilen vähenemisestä. Tämähän tarkoittaa että vanhatkin varannot vähenee ja luontainen sitomiskyky on ylitetty.

Aiempi ns. normaali ilmasto oli muodostunut miljoonien vuosien aikana saavutettuun tasapainoon. Vedenkierron merkitys oli hyvinkin ratkaisevaa ja muodostui meillä jääkauden jälkeen. Aiemmin pohjaveden pinnankorkeus pysyi kohtuullisen vakaana ja kasvillisuus peitti ainakin meillä lähes kaiken pinta-alan.

Aukkohakkuussa jo pelkkä aukon jälkeinen pohjaveden korkeuden aleneminen ja maan kuivuminen riittää hiilen karkaamiseen koko aukon maaperästä. Puiden juuret ja kapillaari hoiti aiemmin vesitasapainon. Puiden poistuttua pohjaveden aleneminen tarkoittaa maan kuivumista ja hiilen karkaamista. Aukon ansiosta biotooppi ja mikroilmasto muuttuu täysin. Aukko luovuttaa hiiltä ilmakehään kymmeniä vuosia , koska kosteustasapainon muuttumisen johdosta tapahtuu hajoamista.

Pohjavesi liian ylhäällä taas edistää hiilen ja ravinteiden huuhtoutumista ja hapettomissa olosuhteissa muodostuu metaania. Suot ovat tämän kierron selkeytysaltaita ja sitoivat jääkauden jälkeen luontaisen kierron hiiltä , myös omalla kasvillisuudellaan. 50-60 luvulla ojitetut alueet purkaa hiiltä ja ravinteita kymmenkertaisesti aiemmin oletettua enemmän , ja jotka vieläkin yhä lisääntyy. Kyllä nuoremmat ojitusalueet päästää vielä enemmän , koska vedenkierrolle avattiin uusia uria ja ojia. Eli siis aiemmin sitoutunut hiili ja ravinteet pääseekin hyvin helposti huuhtoutumaan. Metsien ravinteille avattiin aivan väärä suunta.

Puiden oksat ja latvukset muodostaa myös päästölähteen jos ne jää hyödyntämättä metsään. Hiilidioksidi karkaa ilmaan sekä huuhtoutuu pois , samoin ravinteet. Jos ne taas kerätään koneketjun seuraavalla osalla , päästöjä kertyy ajoneuvojen polttoaineesta ja maaperän yhäti lisääntyvän muokkaamisen aiheuttamista päästöistä. Aivan sama kohtalo on harvennuksissa ja hakkuissa yliajetulla puu ja puska aineksella.

Kantojen nostolla koneketjun fossiilisen polttoaineen käyttö huipentuu. Myös maaperän myllerrys on jo lähes täydellistä , tavallaan varmistetaan hiili ja ravinne varannon täydellinen purkaantuminen. Eli siis monin verroin enemmän hiiltä karkaa maaperästä kuin on hakatun puumäärän hiilisisältö. 

Metsäluonnolle vieras nopeakasvuinen kasvillisuus valtaa aukon. Metsän täytyy aloittaa alusta , heinä , horsma ja puskavaiheen jälkeen rakentaa maanalainenkin verkko uudelleen. Alkuperäinen aluskasvillisuus tuhoutuu ja maaperän siemenpankki uudistuu näillä tulokkailla ,

Näistä hiilen ja vedenkierron aiheista löytyy netistä runsaasti yksityiskohtaisempaa tietoa. Kyse on niin monimutkaisesta ja monimuotoisesta kokonaisuudesta , ettei nykyistä linjaa voi enää jatkaa.  

Päästöistä , hiilinielusta ja hakkuumääristä käydään nyt kiivasta kiistaa. Esiin vedetään aineistoa ja mielipiteitä enemmän hatusta kuin tosiasioista. Tutkimuksen apurahat ei ole suosineet kiusallisia tosiasioita , mutta lobbaukseen ja trollaamiseen euroja riittää.

Suomen ja EU’n päästökiistassa voitti talous väliaikaisesti. Tutkijat väittää että talous jyräsi tutkimuksen ja tieteen. Nykyisessä taloustilanteessa taloudellisesti suuntautunut EU ei yksinkertaisesti uskaltanut asettaa realistisia rajoituksia. Kaikki tai ei mitään logiikalla tahtoo jäädä käteen se eimitään. Ennen eimitään vaihetta voi vielä suuntaa korjata aivan omaksi kansalliseksi eduksi.

Jonkinlaiseksi järjen voitoksi voi kuitenkin laskea sen , että EU asetti suomen hakkuumäärille hieman jarrua. EU’n vaakakupissa painoi jo varmaankin viimeisimmät todella hälyttävät tulokset ilmastonmuutoksen etenemisestä.  

Joka tapauksessa nyt on otettava huomioon todellinen tilanne metsän ja ympäristön osalta. Puupelto ajattelussa lähtökohta oli tietysti yksinkertainen tehotuotanto. Puunkorjuukin täytyi koneellistaa kustannusten alentamiseksi. Tutkimus suosi pelkästään aukkohakkuun jälkeistä rehevää kasvua , laadusta puhuminenkin oli kiellettyä. Vastarannan kiisket haastettiin käräjille metsän tuhoamisesta. Metsäntutkimus ja oikeuslaitos toteuttivat yhdessä nämä käräjät. Arvovalta syistä poliittinen hallinto ja talouden hyväveliverkot eivät voineet tunnustaa metsänkäytön kielteisiä puolia.  

Jos nykyisellä kalustolla ja logiikalla jatketaan haaveiltuun 110 miljoonan kuution  vuotuisiin hakkuisiin , sokea Reetakin tajuaa lopputuloksen. Suomi ei todellakaan jää puille paljaille , vaan katoaa loputtomaan puskaan.

Kiistoissa hakkuumääristä on jo hallinnon taholta esitetty , että lisää hakkuuoikeuksia ostetaan päästökaupasta. Tämä osoittaa hallinnon täydellistä piittaamattomuutta tulevaisuudesta ja valtion velkaantumisesta metsäteollisuuden kustannusten nousussa. Ei ole aikomustakaan muuttaa metsänkäsittelyä eheyttävään terveempään suuntaan. 150v tukki tarvitsee 150 vuotta kasvamiseensa. 

Kalliita on työpaikat kansalle ja varsinkin tuleville kansalaisille. Tällä hetkellä ilmastoasiat ovat todella levällään , ja joita vielä yhä edelleenkin pyritään hajottamaan yksityiskohdiltaan tunnistamattomiksi sirpaleiksi. Kokonaisuuden seuraukset kiistetään. Maapallon kaikki maat käy kinaa päästöjen aiheuttajasta , kuka maksaa ja mitä , maksumiehet on vähissä ja jokainen maa pitää kiinni omista ”saavutetuista eduista”. Kaikissa peleissä on aina mukana omat pluffaajansa. 

Myöhemmin käytetään tätä koneketjujen helminauhaa ja päästöjen määrää vertailussa puun uuden logistiikan kannattavuuden ja vaurioiden vähenemisen valaisemiseksi. Kiinassa puhuttiin ainakin Maon aikoihin ”suuresta harppauksesta”. Näitä harppauksia on tehty maailman sivu , eteen ja taaksepäin. Ehkä harppaus eteenpäin on aiheellista myös meidän metsissä. Aika loppuu , vesi nousee merissä ja tummat pilvet kerääntyy taivaalle. 2017 moni tutkija antoi enää pari kolme vuotta aikaa päästökelkan kääntämiseen.

Energiapuusta puhutaan kun näkyy rankakasoja tienvarsilla kuivumassa. Tässä kuivatuksessa varisee lehdet ja neulaset , lisäksi puun tehokkaat ja vienoimmat aromit karkaa. Periaatehan on sama jos raakaöljyn pumppaajat kuivattelisi tuotettaan ja päästelisi kevyet keijut karkuun , jolloin loppu tulema  on bitumia. Meidän energiakentillä nämä karkuutetut keijut voi saada käyttöön bioenergiana ja biomuovina kunhan menetelmät kehittyy.  

Lypsetäänpä välillä ilmaa pois energiapuun kuljetuksista. Rankakuorman tilavuus putoaa yhteen kuudesosaan , kun se haketetaan. Hakkeen tilavuus pienenee vieläkin jopa 40 % , jos se pakataan johonkin tilaan yli tai alipaineella.

Alkuaineesta , eli siis puulaadusta riippuen , näillä näpistyksillä päästään pinokuution tai jopa sen ylittäviin ominaispainoihin. Rekan ei enää tarvitsekaan ajaa terveisiä metsänomistajilta käyttäjille , vaan metsänomistajalle tilitettäviä kuutioita. 

Kaukana muinaisuudessa ammoiset suomalaiset joutui sytyttämään kitunuotioita aivan ilman sytytyspaloja. Tulitikkujen harvinaisuuden tai kitkakipinän ja tulusten työläyden johdosta kypeniä kannettiin jopa mukana. Sinnikäs esteistä piittaamaton harjoitus teki mestarin. Esiajan oppeja oli että märkä lahopuu palaa jokseenkin kituliaasti , mutta tuore jäinen tunturikoivu lämmittää kairan kulkijaa jopa kaksi kertaa , niitä kokoon haaliessa ja niitä poltettaessa. Tunturikoivun sytytyspalat seuraa mukana nuotiolle. Nykysuomessa tuoreen puun palamistulos löydettiin uudelleen uutisiin pohojammaan polttolaitooksessa. Aivan sama asia löydettiin kun puunpoltossa saatiin savolaisvoimin kosteuden vety osallistumaan palotapahtumaan. Harmittavasti jäiden polttamisen mystiikka jää vielä kuitenkin kosteuden sumuverhon kätköihin. 

Kun rakensin kesällä ja syksyllä 91 pajaani tänne perukkaan , tein pepsodent kokeen. Hitsailin plootusta kamiinan jonka yläosa on pyramidin näköinen ja jonka pyramidin etu ja takaosan yhdisti kolmion muotoinen tunneli. Alkuajatus oli että suurennetaan vain lämpöä luovuttavaa pintaa. Kun sitten polttelin kamiinassa kuivia puita pesällisen ja hain ulkoa lisää syyssateiden kostuttamia rakennuspalikoiden jäämiä , alkoi tapahtua. Kamiinan yläosan tunnelissa vieno punerrus sai syvyyttä , joten pistin kaikki luukut kiinni. Ihmeekseni punerrus yhä vain lisääntyi. Ulkoapäin ihmetellessä piipun päästä ei enää noussut savuakaan. Kamiina poltteli niin perusteellisesti puut ja nokihiukkaset , että piippu päästeli pelkästään kuumia kaasuja. Palamisen hyötysuhde nousisi todella huimiin lukuihin jos savukaasujenkin kaikki lämpö saataisiin hyödynnettyä. Yllätys oli sekin , että tuhkaa jäi jäljelle hyvin vähän , eli palaminen oli todella perusteellista.

On jokseenkin selvää että suomessa on käytetty ja tullaan käyttämään puuta lämmitykseen , niin kauan kuin sitä yleensä on saatavilla. Risukimputkin kelpaa. On onni että hiukkasviisaus vuodatettiin ja laskeutui vasta kaukana luolakauden jälkeen , koska muutoin luolakauteen olisi päättynyt suomensuvun kantakirjakansan historia. Nykyisin arkeologit kaivelisivat vain susien kaluamia hiukkasiin menehtyneiden alkusuomalaisten luita ja muita karsinogeenisiä jäänteitä. 

On tunnettu tosiasia että punaisena hehkuva rauta säteilee lämpöä ympärilleen , kuorien sisällä ja ulkopuolella. Lämmöntuoton kannalta tämä hyvinkin toivottu säteily lisäsi puun kaasuuntumista. Palotapahtuman lämpötila nousi niin korkealle , että H2O’n vety ja happi , sekä puun muut kevyet keijukaiset osallistui palamiseen , koska kamiinan kaikki kaksi luukkua olivat kiinni. On oletettavaa että kamiinan yläosan rakenne sekoitti palamisen kaasuja , ja lämpösäteilyn ansiosta kohonnut palamisen lämpötila edesauttoi puun kaasuuntumista ja parempaa palamista.

Tätä ilmiötä voi vielä edistää sopivalla katalyytti levyllä jonka korkeutta voi säädellä , ja vieläpä viimeistellä palotapahtumaa aivan kuin Lambda anturin ohjaamalla pienellä ilmapuhalluksella. Vuolukivi ja keraamisissa uuneissa voidaan samoin kohottaa puun kaasuuntumista metalliseinillä ja katalyytti levyllä , sekä viimeistellä palotapahtuma pienellä ilmanpuhalluksella. Tarvittava ilmamäärä on niin pieni , että pienissä kamiinoissa kompjuutereiden pienet puhaltimet riittää ja niitä kierrätyskeskukset ovat täynnä. Ilmamäärän käsisäätöisestä vahtimisesta pääsee eroon jos kehitetään anturi ilman annostelun ohjaamiseksi. Kakluunin ja muiden keraamisten uunien kylkeä ei voi eikä kannata lämmittää niin kuumaksi , että se nostaisi palamislämmön riittävän korkealle. Sisäpesällä ja katalyyttilevyllä sekin onnistuisi. 

Eräs klapikauppias tutkitutti aleneeko hiukkaspäästöt jos klapit kuoritaan. Itse kokeilin saman asian jo ensimmäisinä perukkavuosina , koivu , kuusi ja mäntykalikoilla. Hyvin helppo ja muutoinkin hyvä vertailukohde oli läheisen hirsiveistämön hyvin höylättyjen jäännöspalikoiden polttojäämien vertailumateriaali. Havainto kenttänä oli usein uusiutuva virheettömän valkea lakana , eli katon lumipeite. Läheisen hirsiveistämön kuorituilla jäämä puilla lumi säilytti vitivalkoisuuden kaukokantautumaa lukuun ottamatta. Koska muualla noetaan minua enemmän , nykyään olen siirtynyt kamiinan sytyttelyssä ameriikan kiehisiin , eli polttoöljyyn. Ameriikan kiehisistä kansallisromantiikka ja korulauseet on kaukana , mutta syttyminen rasittaa vähemmän reumarannetta. 

Rautaisen ytimen kuumien kaasujen lämmön talteen ottoon voi tehdä pirtinnurkan keraamisessa uunissa riittävän pitkät kiertokiemurat. Nakumalleissa palovammojen vähentämiseksi rautaisen kamiinan kuoret asunnoissa voi verhota tiilillä ja rautaputkipiipun lämpöä lypsää savuputken ympärille rakennetulla tuplapeltisellä ja erittäin vahvasti palosuojatulla tuplapiipulla , josta välistä puhalletaan piipun lämmöt sisälle. Rakenne on varsin ja erittäin paloturvallinen , lämpö ei halkaise hormeja , eikä kipinät koskaan ohita piipun palomuureja. Tarinan opetus on se , että kyllä suomen pirtit pystyy lähi tai kaukaista ympäristöä vaarantamatta edelleenkin lämmittämään vaikkapa tuoreillakin puilla. Jos kriisiaikoina sähköpiuhat , öljy ja kaasuputket katkeaa , turvallista lämpöä on kuitenkin lähellä.             

Helsingin Unioninkadulla on ns. metsätalo , jossa pidin parikin luentoa , jotka koski jatkuvaa kasvatusta , sekä uusia koneita puunkorjuuseen. Paikalla oli monta ämmää , MMM , Metsäteho , Metsähallitus , Metla , sekä tietenkin Helsingin Yliopiston Metsäisiä professoreita.  Villapaitaan verhoutuneen metsähallituksen miehen mielestä jatkuvan kasvatuksen puunkorjuu ei ole ongelma , moottoriporolla tai tuuliolosuhteista välittämättä kuumailmapallolla homma sujuu. Taisi olla yo. edustaja joka tarjoili vaihtoehtoa että järeitä metsäteitä rakennetaan 100 metrin välein rinnakkain , joilta 50 metrisellä puomilla sitten pilkitään puut näillä teillä kulkevilla nostureilla. Metsätehoa taas kiinnosti kovasti se , pystyykö uudella tekniikalla tekemään aukkoja. Kaikki tämä tapahtui suomalaisen metsätietämyksen ja opetuksen ytimessä. 

Tilaisuudessa tuli välihuuto jossa minulle ehdotettiin kunniatohtorin hattua , mutta heti perään salista kiiri akateeminen huomautus , että kunnianarvoisen oppilaitoksen edesmenneet professorit pyörii aiheeni ansiosta haudoissaan. Saabi nähdä , tai peräti Penta , montaako vuotuista horsmasatoa minun tuhkani ravitsee ennen muutosta.

Myöhemmin Viikin laitoksella uusin vielä luentoni , joka oli opiskelijoiden mielestä lukukauden mielenkiintoisin. 

Vaikka kierrätys onkin muodissa , edellä esitettyjä vanhoja vaivoja ei kannata kierrättää. Puhtaalta pöydältä voi lähteä jatkojalostamaan uusia toimintoja. Jos vanhassa logistiikassa ja koneissa ei ole mitään muuta säästettävää kuin koneiden kokoonpano pultit , puretaan ne pois vanhoista ja kootaan uutta niiden avulla. Pulttien jenkojen profiileja ja nousuja on jo aivan riittävä valikoima. Vasemmistolle ja oikeistollekin löytyy omat kierteensä.

Ekonomia ja ekologia eivät ole suinkaan toistensa vihollisia , katsotaan miten ne sopeutuu toisiinsa uudelleen soviteltuna. On jokseenkin selviö , jopa vaatimus , että uuden puunkorjuun logistiikan täytyy pystyä kääntämään kehitystä ekonomisempaan , ekologisempaan , ja varsinkin ilmastonmuutosta torjuvampaan suuntaan ja vieläpä paljon mainostetun kansallisen , ja nimenomaan kaikkien kansalaisten edun nimissä. On itsestään selvää että ympäristön , varsinkin päästöjen suhteen kaikki vaatimukset kiristyy jatkossa. Metsän ja puiden vaikutus ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin on viimeinkin tunnustettu. Kansallisromanttisen aarniometsän paluu on mahdottomuus enää suojelualueillakaan koska vieraslajit tunkee sinnekin. Ympäristön , maastossa liikkumisen ja puunkasvatuksen ongelmat täytyy ratkaista kokonaisuutena. 

Uudella teknologialla täytyy pystyä tyydyttämään aivan kaikkien metsänomistajien toiveet , myös vanhan käytännön aukkohakkuut. Kuten edellä ilmeni , uusi kone pystyy tarvittaessa nostamaan suuremman painon kuin painavinkaan nykyharvesteri. Eli siis varustukseen voi liittää järeän puomin ja painavan hakkuupään. Jos vielä halutaan nostalgisesti liittää mukaan ajokone , otetaan mukaan toinen kone kuormajuhdaksi. Pääasia on että toiveet voidaan täyttää , paitsi maaperän myllerrystä.

Vaatimukset ei suinkaan jatkossa vähene , vaan uuden kirveen täytyy taipua  metsän olemuksessa aukon ja puiston ääripäihin. Myös ns. lahopuu ongelman ratkaisee metsänomistaja , siihen voi käyttää hänen valitsemiaan kohteita. Suojelu on kyllä usein esillä , mutta ei pikkutilkulla pysty suojelemaan juuri mitään , tarvitaan suuria ja yhtenäisiä alueita. Askelkivi tai yksi törröttäjä ei riitä monimuotoisuuden säilyttämiseen ja yhtenäistämään metsätilkkuja. Ajan myötä pikkutilkuista muodostuu kyllä yhtenäisempi alue , jonne voi yrittää palauttaa vaikkapa kanalintuja ja nisäkkäitä. 

Kuten edellä ilmeni , jatkuva kasvatus vaatii täysin uuden tekniikan puunhankinnassa myös työvälineiden osalta. On itsestään selvää että jatkuvassa kasvatuksessa täytyy pystyä puiden yksilökohtaiseen hoitoon ja korjuuseen muun metsän sisällä. Sekään ei riitä , uudistuksessa on nostettava myös metsän antien jalostusarvo tappiin. Miten se on mahdollista , vilkaistaan sitä.