Infrastruktuurin ylläpito vaatii jatkuvaa kunnossapitoa kaikkialla maapallolla. On kaupunkeja ja puistoja. On maanteitä ja rautateitä , on sähköverkkoja jotka jättää myrskyn jälkeen monta liettä ja kahvinkeitintä kylmäksi. Kasvikarkureiden kiinniottoon tarvitaan hyviä välineitä , ettei koneiden käytön haitat olisi hyötyä suurempia.

Kasvikarkureissa ja rehevöitymisessä pätee sama sääntö kuin tulipalon sammutukseen , pieni palo on helpompi sammuttaa kuin suuri.    

Eräs itsestään selvä tärkeys on sähkö , joka sähköistää myös ilmapiiriä. Jos liesi ei lämpene , niin vastavuoroisesti tunteet lämpenee. Suomessakin sähkönsiirron suhteen tulee esille tyypilliset ja yleispätevät varjopuolet , joista kaikki osapuolet kärsii. Sen välttämättömyys kaikille osapuolille on itsestään selviö. Ilmastonmuutos kuitenkin pistää piuhoja poikki turhan usein , heräsi haloo korvausvelvollisuudesta. Infrastruktuurin ja sähkönsiirron unohduksen unestaan herännyt hallinto ratkaisi asian siten , että sähkön siirtäjälle asetettiin korvausvelvollisuus katkoista. Kuluttajan suojelu kävi kuluttajille kalliiksi koska varsinaisia ongelmia ei edelleenkään ratkaistu.

Talven 2017-18 lumikatastrofi johtui hyvin pienestä lämpötilan muutoksesta. Aiemmin samat ilmiöt esiintyi eteläisemmässä suomessa jo parinkymmenen vuoden aikana. On enemmän kuin todennäköistä että tämä oli vasta esinäytös ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ilmastonmuutos voi huonoimmassa vaihtoehdossa romuttaa koko metsätalouden.   

Sähkön siirtäjällä oli kaksi vaihtoehtoa. Korjata aina uudelleen samaa metsän halki johtavaa avolinjaa , tai korvata se maakaapelilla. Kummatkin vaihtoehdot maksaa. On jokseenkin selvää että maksumiehiä ovat sen piuhan varren kuluttajat. Pyhällä hengellä pyöriviä sähköverkkoja ei ole , edes sähköinen salamakaan ei iske kahta kertaa samaan paikkaan , ja polttelee osuessaankin enimmäkseen proppuja tai jopa taloja.

Maakaapelointi on yksinkertaisesti niin kallista että hinta on mahdoton siirtokustannuksina. Jo nyt esimerkiksi Kainuussa siirtohinta on kaksi kolmasosaa sähkölaskusta. Ei se siirtohinta ainakaan laske lumikaaoksen jälkeen. Maakaapeloinnin hinta voi olla 60.000-100.000 €uroa kilometrille. Talven 18 korjauskustannusten hinnalla Kainuussa olisi pystytty ostamaan puut niin leveiltä johtokaduilta , ettei yksikään oksa tai latvus olisi yltänyt piuhoille. Myös metsänomistajat itse kärsii katkoksista ja joutuu maksamaan korjaukset siirtohinnoissa.

Nämä johdinkadut saadaan paremmilla koneilla tuottamaan sellu ja energiapuuta. Energia ainekset ovat rahan arvoista ainetta. Myös joulukuusia voi vaikka viljellä kaikilla avojohdin alueilla piuhojen alla. Nämä johdinkadut kasvaa myös muutakin käyttökelpoista biomassaa. Johdinkaduille voi sopiville kohdille perustaa myös suojelukohteita monille hyönteisille ja eliölajille. Aiheesta lisää kun mennään metsään tai tarkastellaan infran hoitoa.

Asutuskeskusten lähellä ilmakaapeleita ei voi huoltaa raskailla koneilla omakotitalojen puutarhassa. Ongelmia tulee jatkossakin kaikissa kaivutöissä , joten ongelmat tulee ratkaista ilma ja maakaapelin välillä.

Sähkö ja tieverkot kuuluu siihen välttämättömään infrastruktuuriin jotka täytyy pitää kunnossa , molemmat verkot sijaitsee lähellä tai kauempana ympäristössä. Eli siis sähkö ja tieverkot menee metsään hyvin pian taajaman jälkeen. 

Meitä on mainittu metsäläisiksi ja metsässähän suomi syntyi. Ensiaskelet otettiin metsässä ja siitä se sikisi teollisuuskin. Melkoinen kopinahan siitä tänä päivänäkin kuuluu kun puukirkon puulattialla puujaloilla astellaan markkinatalouden polkuja pitkin. Hallitusta rakennemuutoksesta kyllä puhutaan , mutta todelliset muutokset estetään tai vesitetään. Kohtalon hetkellä jännitteinen järjestelmä halvaantuu kun puukirkon lattia lahosi päästöihin ja täytyisi tehdä tulevaisuutta koskevia todellisia ja ratkaisevia muutoksia.

Hallittu rakennemuutos olisi täytynyt aloittaa silakansyönnillä silloin kun Harri Holkeri siitä puhui , ennen kuin silakan sivuaineet saavuttivat myrkyllisen tason. EU’n myötämielisellä luvalla silakan paikka arki ja joulupöydässä edelleen sallitaan. Liittyminen Euroopan Unioniin herätti suurta toiveajattelua ja utopistisia uuden talouden odotuksia jotka korjaa simsalabim taikasanalla meidän omatkin virheet. EU’n julkituotu tavoite on kasvaa maailman suurimmaksi taloudeksi , eli markkina edellä mennään kohti tulevaisuutta. Ihmiskunnan itsekkyys kipuaa kevyesti kaikkien kansakuntien kaapin päälle jos täytyisi korjailla talouden tuomia haittoja. Nyt muutos on hallitsematonta myös EU’n ulkopuolella ja maailmantaloudessa. Ilmastonmuutos uhkaa romuttaa talouden ja kantapään kautta kokemusta ei voi enää muuttaa , sitä myötä pakolaisuuskin lisääntyy.

Jatkuvalla kasvulla on monta merkitystä. Vain taloudelle on myönnetty lupa jatkuvaan kasvuun , kaikki muu uhrataan ja alistetaan taloudelle ja sen kasvulle. Raakaöljyn raaka kauppa kuvaa hyvin kaupankäynnin perimmäisiä arvoja , jopa sodatkin on onnistuttu öljyämään. Maapallon elämän aamunkoitosta alkaen kertynyt tuote kaupataan seurauksista välittämättä siihen hintaan mihin markkina , raha ja asevoimat tuotteen kulloinkin hinnoittelee.

Teollinen massatuotanto on noin sadan vuoden saavutus , joka huipentui muutaman vuosikymmenen aikana. Käännekohta oli toinen maailmansota , jolloin opittiin todellinen massatuotanto. Jos tällä reseptillä jatketaan taloutta , lopputulosta ei tarvitse ennustaa.  

Miljardien vuosien aikana luonto on suorittanut evoluution avulla valintaa , jonka tulos oli ympäristö ennen ihmistä. Vain muutaman ratkaisevimman vuosikymmenen aikana tapahtuneen kehityshurmoksen jälkiä miljardin vuoden saavutukseen ei korjata hetkessä. Jos valtionvelka kasvaa jatkuvasti , se osoittaa poliittista ja taloudellista umpikujaa. Kyllä kapteeni on vastuussa valtiolaivassakin , tai kipparin puutteessa se köyri joka sopan keitteli. Sotekin olisi täytynyt hoitaa aikaan kun silakat olivat vielä syömäkelpoisia. Jos ihmisten mielissä ja elinympäristössä on liian paljon vastaamattomia kysymyksiä joihin poliitikot ei pysty vastaamaan , levottomuus valtaa mielen. Eikö ymmärretä että vain  ratkaisemalla ongelmia nopeammin kuin niitä syntyy , pystytään elämään edes reaaliajassa. Täytyy juosta että pysyy edes paikoillaan , tätä lausetta on hoettu jo liian monta vuotta.

Ilmastonmuutos näkyy jatkuvasti jokapäiväisissä uutisissa. Ympäristön jatkuva saastuminen , alkuperäisen luonnon jatkuva mureneminen ja köyhtyminen ja lajien katoaminen , tätä kehitystä täytyy hillitä. Siihen pystytään jo nyt , aivan samoin kuin pystyttiin aiemmin luonnon tuhoamiseen.

Voiko puukirkolla ja puujalalla olla yhteistä tulevaisuutta.

Pirstoutuneen metsän käsittelyn suunta on käännettävä eheyttäväksi. Jatkuva kasvatus on ainut keino häivyttää tontinrajat maastossa. Samalla se tuottaa enemmän ja parempaa puuta kaikille teollisuuden haaroille. Konsti on yksinkertainen , hyödynnetään vain maapohja ja ilmatila tehokkaammin.

Perustuslain hengen mukaisesti metsänomistajaa ei pakoteta , vaan hän tekee omaehtoisen valinnan. Silloin puunkorjuun teknologian täytyy pystyä täyttämään kaikkien metsänomistajien toiveet. Vaikka kuristavaa hirttosilmukkaa on hieman hellitetty , vieläkään ei pytytä toteuttamaan kuin kartellin mukainen toiminta. Niin kauan kuin myyjät sallivat , on vain yksi osoite , kartelli korjaa puut kartellikoneilla. Eräs metsäteollisuuden ”kolumnisti” totesi suoraan: ”Puulla on arvoa vasta kun sen kaataa metsäteollisuuden hankintaketju”. Myytkö sitten arvoasteikolla nousseet puusi suomen , saksan vai hingistanian teollisuudelle.

Kaatumisesta puheen ollen , puukirkon lattiakin voi kallistua. Eräs kannanotto koski sellupuun hintaa , teollisuus maksaa siitä niin vähän , että jatkossa kasvatus ei kannata. Jos meillä ei kannata selluteollisuus sellupuupellon keskellä , mitä sitten. Tähän ongelmakenttään täytyy jatkossa tutustua tarkemmin.

Vaikka isäsi , äitisi , sinä tai serkkusi ette omistaisi yhtä ainutta neliömetriä isänmaata tai mitään muutakaan maata , jokaisella suomalaisella on metsää. On käpyjä perustaa vaikka käpykaarti tai käpylehmä kokoelma , on oksan ottajia karisseista oksista , on marjoja ja sieniä kerätä koriin. Kalojakin kontista voi löytyä ja vapa ”riukuuntuneesta rantavitikosta” , eli siis elämän perusedellytykset. Näillä ehdoilla määritellään kansallisomaisuus. Nyt pitäisi tarkastella onko enää tulevaisuudessa menoa metsään , vaiko vain leimikolle. 

Syvälle kaikkien mieleen säilötyn virallisen liturgian mukaan suomessa on maailman paras metsätietämys ja metsäkoneet. Suomessa puuta kasvaa enemmän kuin käytetään. Suomen metsävarat ovat suuremmat kuin koskaan. Metsää ei tuhota vaan uudistetaan. Jos ei uudisteta , se rämettyy ja kuolee pystyyn. Luonnon monimuotoisuus säilyy askelkivillä ja parilla pystyyn jätetyillä kuolleilla törröttäjillä. Aika reilu myönnytys ja tarjous monille nisäkkäille ja ötököille siirtyä sivistyksen pariin , ja säästyä sukupuutolta. Susikin pitäisi säilyttää mutta se saisi syödä vain tabletilta virtuaaliruokaa Tapion kammrin kätköissä. Susikin on elintaso pakolainen , safkan puutteessa opportunistisesti se hakee hampurilaispaikkojen läheisyyteen.

Metsässä jatkuva kasvu ja inhimillisempi ihmismäinen kierto ei käy laatuun. Aukkohakkuun luovan tuhon mukaan ammoiset metsät uudisti myrskyt , tai salaman sytyttämät metsäpalot ja jota samaa kaavaa nyt seurataan keinotekoisesti. Kuitenkaan myrskyt eivät kaataneet ja metsäpalot eivät edes pystyneet polttamaan kaikkea metsäpintaa , miten ihmeessä säilyi ne metsät minne kantasuomalaiset asettuivat. Eli siis muuttivat kuolleeseen , ilman eläimiä olevaan myrskyn kaatamaan ja palaneeseen torrakkoryteikköön. Sohjoisen sijainnin lisäksi ei kovin houkutteleva kotiutumisympäristö. Käyttivätköhän hekin  askelkiviä asutuksen laajentamiseen. Uskottavampi teoria on että söivät metsän ja järven riistaa ja nokesivat niitä karsinogeeneistä piittaamatta tuoreenkin puun lämmössä ja loisteessa.

100v juhlinnassa muistettiin mainita sotaveteraanit ja Kollaa kestää. Kyllä Kollaan maisema kestää metsässäkin jos asiaa ei korjata. Kansallisaatteen nostamiseksi maalatut kansallismaisemat säilyy kyllä museoiden tarkassa vartioinnissa.

Altan vesivirran läheltä löytyy eräs ajan virtaamisen esimerkki. Kun Altan kanjoni on ohitettu Kautokeinon suuntaan ylämäkeen ajellessa , vastaan tulee vanha mänty. Ilman lustokairaustakin uskallan väittää että se on tuhantisen vuotta vanha. Ei se mäntymamma ole vieläkään kuollut pystyyn vaikka sen juuria on kaltoin kohdeltu pikitietä tehdessä. Ikä ja juurivauriot nyt kylläkin näkyy harvenneissa hapsissa. Sen mäntymamman säästi aikoinaan tukiksi tulemasta pienet runkovauriot. On mahdotonta että tällaisia mammoja pystyy kasvamaan tulevaisuudessa.

Tämä mäntymamma käy mittatikusta aikavertailussa siitä , miten nopeasti tuhottiin alkuperäisluonto suomessa. 500v on aihkin ja tukevan kilpikaarnatukin ikä suomessakin. Jos jollakin ihmisten välttämättömän toimeentulon alueella ei ole vaihtoehtoja , toimintaa pidetään hyväksyttävänä. Jos kuitenkin vaihtoehtoja on olemassa , on myös itsestään selvää että valitaan pienimmän haitan tie , varsinkin jos vaihtoehto turvaa koko elinkeinon tulevaisuuden. Kansantalouden kannalta vahingollisin vaihtoehto on tulevaisuuden rajoittaminen ja vahingoittaminen tulevien sukupolvien osalta , eli siis kansallinen jatkuvuus ja perintö.

Taitaapi olla aiheellista tarkastella aukottomasti aukon ja aukottomuuden eroja. Täytyy muistaa myös synkät puolet kun aukosta tehtiin yksi ja ainut vaihtoehto.

Ikävä mutta historiallinen tosiasia on , että aukkohakkuu lanseerattiin voimalla käytäntöön , otteet olivat kovia. Joku jossain päätti jonkun mökin metsästä että se on alituottoinen. Se joku , tai sitten joku toinen muu jossain muualla lasitornissa määräsi metsän hakattavaksi ns. ”sileäksi”. Jäljelle ei saanut jäädä yhden yhtä ainutta taimeakaan uhkaamaan uuden uljaan metsän esiintuloa. Kun sitten metsänholhouslautakunta istutteli taimia , hinta oli niin hyvä , että vaikka mökki myytiin pakkohuutokaupalla , metsänholhouslautakunta jäi vieläkin saamapuolelle. Silkasta myötätunnosta ja isänmaan tulevaisuuden varmistamiseksi nämä pakkohuutokaupatut mökit ja metsät päätyi metsäyhtiöiden tai muihin yksityisiin kokoelmiin. Kuriin täytyi saada myös viimeisetkin vastarannan kiisket ja harsijat , heidät haastettiin käräjille metsän haaskauksesta. Näitä tapahtumia historian armas unohdus ei ole vielä ehtinyt silottaa. 

Laillisesti hankitulle omaisuudelle perustuslaki takaa koskemattomuuden. Onko sitten aukkohakkuu metsän tuhoamista vai metsän uudistamista. Miten tätä aukkohakkuun järjestelmää on puolusteltu , ja mitkä ovat hyvin tuntuvat ja näkyvät seuraukset tänä päivänä.

Aukkohakkuun ansiosta meillä on miljoonia leimikoita ja kuvioita joista muodostuu se ns. talousmetsä. Nämä leimikot ja kuviot kasvaa vähintään kymmenissä erilaisissa maaperä ja ravinneolosuhteissa , ääripäät avosuo ja kuiva sorakangas tai mäki. Kun tähän yhtälöön lisätään yli puoli miljoonaa metsänomistajaa , vaihtoehtojen määrä erilaisille hoitotoimenpiteille alkaa olla gigaluokkaa.

Tähän gigaluokan yhtälöön tuo lisämaustetta ja lisäkertoimia muuttuneet sääolosuhteet. Enää ei olekaan kesä ja talvileimikoita , vuorokaudessa lämpömittarin näyttämä voi muuttua kolmekymmentä astetta. Joulukeli ja juhannuskeli ovat jo vaihtaneet muutaman kerran paikkoja. Yhdenpäivän kelissä ei ehditä hoitaa usein edes yhtä leimikkoa , vaikka jonossa olisi satoja. Eli vaihtoehtoja siunaantui jo teraluokan verran.

Yksinkertaisuus on joskus nerokasta , joka on vieläpä pyhä yksinkertaisuus. Talousmetsästä tulee riistametsä kun se nimitetään muodikkaasti muunnetun totuuden riistametsäksi. Siellä metsästäjien etujärjestön mukaan viihtyy metso ja metsänomistaja. Voi olla että moni metso , metsästäjä ja metsänomistaja ovat täysin toista mieltä.

Mummoja ja pappoja kehotetaan katsomaan tulevaisuuteen ja uudistamaan metsänsä lastensa eduksi. Mitenhän sillä sellupuupelto tilillä jatkossa pärjää.

Puukauppa siirtyi kutsetin miehen peräkammarin pöydässä kahvittelusta nettiin. Kauppapaikka Kuutio.fi revittelee reteästi , huikea hybridi vain 950 mottia. Eli siis pientukkeina 950x50=47.500€. Tukkien puutteessa selluna 47.500/16=2.968 mottia sellupuuta. 2.968 kiintomottia sellupuuta vaatiikin jo korjuuta aika monelta hehtaarilta. 

Paljonko rahaa saisi 2.968 motin lämpöenergian arvoilla. Kiintokuution kerroin pinokuutioiksi on 1,5. 1,5x2.968=4.452 mottia. Yksi pinokuutio koivua vastaa 170 litraa löpöä , eli siis lämmitysöljyä. Löpön litrahinta pyörii €uron kieppeissä. 170x4.452 mottia = 756.840 €. Huikean on hintainen hybridi , melkein milli. Tekeeköhän se Ferrarikin tosikorskeita keulivia kitymaastureita , vaikka eihän niillä kuitenkaan voi metsään mennä , paitsi jos luiskahtaa.

Tämä lämpöarvo laskenta on syytä muistaa kun puhutaan tankkiin lirutettavasta uusiutuvasta biodieselistä. Jos nykyinen hyötysuhde on 10-20 % hujakoilla ja vielä käytettynäkin seuraa hiukkas ja typpioksidi vaivat. Kehitysvaraa on , tai vaihdetaan vain se lämpöä tuottava polttoaine.

Kunnon läppäri 50 mottia. Pientukkeja 50x50=2.500€. 2.500/16=156 mottia sellupuuta. Talon kokoisen kasan puuta saa tiivistettyä syliin , kainaloon tai käteen.          

Jokisen eväiden hajaannuksessa näin moneen hoitotarpeen sormeen sopiva hoitohanska on haussa , siinä hanskassa on todellakin enemmän sormia kuin siilin ja sarvimiinan yhdistelmässä , vaikka katsottaisiin vielä siilin pehmeämmätkin karvat. Millainen sitten se moni sormi on , mistä se on tehty ja mihin se pystyy.  

Kansakuntien historiaan ja kehityksen polkujen varsille jää aina maamerkkejä missä mennään milloinkin. Näillä näkymin suoritetaan lähtöpaikan määritys , millä viivalla suomi ja sen kansallisomaisuus nyt sijaitsee. Ensin lyhyt yleiskatsaus , sitten tarkastellaan yksityiskohtia.

Suomen Metsä AD 2018

Kohta 1. Kasvatetaan puuta hitaimmalla mahdollisella tavalla. Kohta 2. Huonointa mahdollista laatua. Kohta 3. Korkeimmin mahdollisin kustannuksin. Kohta 4. Lopputuote on halvinta mahdollista , eli bulkkisellua. Kohta 5. Tähän yhtälöön on vielä lisättävä eräs seikka jonka vipuvaikutus on vielä suurempi. Tuhotaan alkuperäisluontoa niin paljon , ettei se enää koskaan pysty palautumaan ennalleen. Jos tämä tuho onkin suomen laki , se ei ole luonnonlaki. Tutustutaan niihin todellisiin lainalaisuuksiin.

 Tämä tilanne kestää niin kauan kuin sen annetaan kestää. Vaikka tilanne on kehittynyt tällaiseksi , se ei ole kestävää kehitystä. Kestävää on vain sellupuupelto. Kasvu suunnataan 20-40 vuoden aikana tapahtuvaan rehevään kasvuun ja moniin ”harvennus ja hoitohakkuisiin”. Etsitään myös vastausta kysymykseen miksi juuri varsinaiseen kasvuikään ehtineet puut lakkaakin yhtäkkiä kasvamasta eivätkä enää sido hiiltä , ja miksi tällä keppihevosella ratsastetaan päästölaskelmissa. Näillä argumenteilla metsä täytyy jälleen ”uudistaa” juuri kun puut olisivat saavuttamassa tilavuuteen perustuvaa todellista kasvuvaihetta. Tarkastellaan myös rahallista tulosta ja jatkojalostus mahdollisuuksia arvopuun , eli siis tukin kasvatuksessa näillä argumenteilla. Suunnattomat metsävarat perustuu puupelto ajattelun mukaisiin laskelmiin , eli rehevään aukolla tapahtuvaan alkukasvuun.

Maailman paras metsätietämys väittää myös , että suomen ylivoimaisella tietämyksellä kasvatetut metsät ovat pohjaton hiilinielu. Metsätietämys on jo vuosikymmeniä tiedottanut , että meidän metsät kasvaa vuodessa kolme prosenttia , mutta metsiä hakataan vain kaksi prosenttia vuodessa. Tämän logiikan mukaan meillä on metsät puuta pullollaan , joten katsotaampas mitä sieltä metsästä todellisuudessa löytyy.

Puupelto ajatus on suora johdannainen viljapellosta. Kynnä ja kylvä. Kasvata ja korjaa. Peltoviljelyn hiilipäästöt ovat suorastaan ruhtinaalliset , mutta leipää kun tarvitaan , ne on pakko hyväksyä. Kyntäminenkin lainattiin viljapelloilta puupelloille , samoin puimakone ja rattori jyvien kuljetukseen.

Napapiiriin nähden meidän korkeuksilla peltoviljelyn sato kasvaa ja uusiutuu onnistuessaan yhden kesän kierrossa. Viljankin kypsymistä joudutaan odottelemaan ja huonolla tuurilla menettämään koko sato. Kunnon tukin kiertoaika onkin jo sitten 150v. Miten näiden tosiasioiden pohjalta kehitystä täytyisi suunnata. 

Pellot kynnetään ja muokataan joka vuosi kasvun ja sadonkorjuun välillä. Kyntämisen tarkoitus on kääntää tuoreimmat siemenet piiloon ja vajonneet lannoitteet pintaan. Äkeet vielä äkeästi hajottaa myös rikkakasvien juuristoja. Siitäkin huolimatta joudutaan käyttämään rikkakasvien torjuntaan kemiallisia aseita. Tämä sama ympyrä käydään läpi joka vuosi uudelleen. Tehokas peltoviljelykin olisi jo mahdotonta ilman kemiallista torjuntaa. Rikkakasvit ovat vielä vaikeammin torjuttavissa puupellon ravinneparatiisista , kuin mesikämmen hunajalaatikolta. Kemiallisen sodan huipentuma on jo ylitetty , tämän sodan voittaa notkeat ja nopeasti sopeutuvat rikkakasvit.

Antibiooteilla ja rikkaruohojen torjunnalla on yhteistä se , että torjuttavat muuntuu nopeasti kestämään estovaikutuksen. On jo kehittynyt pöpöjä jotka ei kuole kuin vasaralla , kehittyikö meidän vastustuskyky sitten samaa tahtia. Kehittyykö sitten meidän alkuperäisluonto torjumaan rikkakasvien jopa laitonta rajojen ylitystä ja maahanmuuttoa. Nykyisellä logiikalla metsien hyödyntäminen on jo laadutonta puuta , sekä lähinnä puskien ja rikkaruohoviljelmien lisäämistä. Metsien lannoitus on seurauksiltaan aivan samaa kuin tulipalon sammutus bensiinillä.  

Jos puutarhassa ei kitke ja rajoita rikkakasveiksi luokiteltavien kasvien määrää , ne voittaa takuuvarmasti kasvukilpailun. Meidän metsä on jääkauden jälkeen käynyt oman valintarulettinsa ja voittanut heinät , horsmat , pajut ja paljon muitakin sinne kuulumattomia lajeja. Nyt kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.

Jos hakataan aukko , metsäpohjan olosuhteet muuttuu peruuttamattomasti. Puiden suojaava varjostus ja mikroilmasto häviää , maaperän metsä.fi verkko vaurioituu tai pikemminkin tuhoutuu. Vain metsä pystyy suojelemaan omiaan , koska mykorritsa sienet , bakteerit ja pieneliöt muodostaa juuri sen pinnan alla olevan metsä.fi verkon. Pinnan yläpuolella oleva kasvillisuus muuttuu aukon jälkeen tyystin , ja seuraavien vuosikymmenien aikana maaperän siemenpankkikin ehtii muuttua aivan toiseksi. On mahdotonta edes ajatella metsäpohjan vuotuista kyntämistä ja siemenpankin hautaamista , puu on monivuotinen kasvi. Yhtä mahdotonta on vuosia kestävää käsin kitkemistä rikkakasveista. Heinä , horsma ja puskahaitta vain pahenee jatkossa , jopa ilman aukkohakkuutakin. Rehevöityminen leviää luonnonpuistoihinkin.

Metsä ilman marjoja , sieniä ja alkuperäisiä kukkia on vähemmän kansallisromanttinen. 

On lähinnä naurettavaa valjastaa tähtien sodan robottiarmeijaa tähän ympäristön ennallistamisen tehtävään. Ns. tekoälyllä ja digitalisoinnilla kohkaaminen on trollien ja konsulttien markkinoimana saavuttanut edesvastuuttomia piirteitä. Konenäön erotuskyvyn tulkinta on niin huono ettei niiden tietojen pohjalta pysty tekemään niitä ns. älykkäitä ratkaisuja. Tulevaisuutta ajatellen herää kysymys , ketkä tänne markkinamaapallolle kuvitellaan jäämään rikkaruohojen , russakoiden ja rottien vartijoiksi , ja ketkä matkustaa Marsiin nauttimaan sen metsistä ja innostuneen innovatiivisesta ilmapiiristä.

Peltoviljelynkin taivaalle on noussut sadepilvien tai pilvettömyyden lisäksi runsaasta ravinnontarjonnasta välittämättä puutepilvetkin. Ilmastonmuutoksen kuumat puutepilvet sisältää ravinneköyhyyttä , toisin sanoen kasvien kasvulle välttämätön ravinnekierto estyy. On jopa povailtu että kuumilla alueilla viljely käy keinokastelullakin tuloksettomaksi ja jopa mahdottomaksi. Jos peltoviljely ja välttämätön ruuantuotanto siirtyykin pakosta kasvihuoneisiin , minne sitten siirtyy metsä. Jos koko maapallo katetaan , syntyykin todella suuri kupla.

Kohta 1. Kasvatetaan puuta hitaimmalla mahdollisella tavalla.

Puupellon taustaa valottaa jääkauden jälkeinen neitseelliseen maahan langenneen siemenen reipas alkukasvu. Jääkauden itse hiomia kivennäisiä ja mykorritsa sienien viimeistelemiä ravinnehampurilaisia ympäristö tarjoili runsaasti. Suomessakin tehometsätalouden tutkimus tuki paljaaseen perusmaahan istuttamista ja kylvöä. Metsäteiden varret olivat eläviä esimerkkejä kasvun runsaudesta. Aukkohakkuun jälkeen tehtiin massiivisia metsäpohjan pintakäsittelyitä ja vedettiin pillarilla todella syväojaa pitkin soita , maita ja kankaitakin. 

Tähän asiaan palataan kunhan edetään eroosion ja erilaisten aineiden huuhtoutumisen vaikutuksiin.  

Jos puutili tyhjennetään , jää tilille pelkkä 0 , eli siis aukko. Pääoma hävisi ja on aloitettava uuden pääoman kokoaminen. Tietysti tässä on jatkuvan kasvun ja aukkohakkuun jakolinja. Aukkohakkuun logiikkaan kuuluu ns. alaharvennus , eli kasvatetaan vain yhtä samanikäistä puupolvea.

Korkoa korolle ilman pääomaa on hitain mahdollinen tapa kerätä uutta pääomaa. Taimesta kasvattamalla puun määrä kasvaa yksinkertaisesti liian hitaasti. Puupääoman kertymää kuvaa tilavuuden logiikka , jos halkaisija kaksinkertaistuu , tilavuus nelinkertaistuu. Eli jatkuvan kasvatuksen metsässä yksi ainoa puu voi tuottaa enemmän käyttökelpoista puuta kuin hehtaarikaupalla kehdossaan uinuvaa  uudistettua metsää. Tästä on myöhemmin esimerkki.     

Jatkuvalla kasvatuksella annetaan pörssiyhtiö Metsä oy’n ahertaa ja kerätään pääoman korkotuloja. Yhtiökokouksissa sitten ohjaillaan yhtiön kasvutavoitteita. 

Kohta 2. Huonointa mahdollista laatua.

Aivan alkuperäinen ja aitosuomalainen on havainto että hitaasti hyvää tulee. Metsässä ja puuntuotannossa havainnolle löytyy matemaattis-ekonomisia , ekologisia ja jopa eettisiä perusteita.

Jos tarkastelette kasvun aloittavia taimikoita , huomaatte että kasvun alku on rehevää. Totta kai taimen kasvu on sidottu neulasten ja lehtien kykyyn yhteyttämiseen. Runsaalla ravinnolla runsaasti kasvanut runkopuu on sokeripitoista höttöä , eli puun sinistymiseen ja hajottamiseen erikoistuneiden sienten mieliruokaa. Kuivana tällaisen höttöpuun paino on lähes balsapuun luokkaa , paitsi oksahaarakkeissa.

Valoa ja ruokaa on alussa saatavana , joten taimilla ei ole kiire ylös , vaan sohvaperunan tavoin satsataan lähivartalon eli oksien kasvuun. Syntyy puita joista metsurit kyseli että pitääkö kannotkin karsia. Räkämänty ei ole mikään erillinen laji tai mutaatio , vaan paljolla valolla ja hyvillä ravinteilla kasvanut puunalku. Aivan samoin syntyy oksarikkaita kuusia ja koivuja. Tyvestä saakka hyvin oksainen puu on huonointa mahdollista laatua rakentamiseen. Tulos on vastaus , paljon ja nopeasti yhtälöön.  

Jos ”tehokasvatetusta” puusta sahaa laudan , hyvin monet laudat katkeaa oksakohdista jo niitä käsitellessä. Vastauksena oli ”sormijatkettu” lauta. Kakkosnelonen kärsii samasta vaivasta. Ei ihme jos niiden laatu ei kelpaa rakentamiseen , puhumattakaan vaativaan rakentamiseen , puupalkit , sillat , jne. Erittäin surullisia kertomuksia kertyy yhä enemmän aivan uusista puista tehtyjen aivan uusien talojen homehaitoista. 

Edes pystykarsinta ei pelasta minkään puun lujuus ja käyttöominaisuuksia. Koristekäytössä ja sisustuksessa näitä luonnon ainutlaatuisia muotoiluja voi toki käyttää. Vain metsä itse pystyy tuottamaan oksatonta lujaa ja tervettä puuta. Ei toki kuitenkaan ilman oksia. Tuulen ja lumen karsimat alkukasvun hennot oksat on puun juurella ja jatkokasvun oksat ovat siellä korkealla latvuksessa.

Metsävaltio ei ole hirsivaltio jos hirsi kootaan jopa kahdeksasta liimapuu segmentistä. Tästä aiheutuu kaupallisia ja jopa moraalisia ongelmia , mikä on hirsi. Taitaa se hirren henkevyys ja hengitys , kuin myös luontainen puunläpi tapahtuva kosteudenhallinta katketa niihin liimasaumoihin. Nopeasti kasvanut puuaines on huonointa mahdollista laatua kaikkiin käyttötarkoituksiin. Aukkohakkuun istutustaimet hakee tasapainoa kasvun aikana ja syntyy lenkoja puita. Niitä on jo niin paljon että sahat ovat joutuneet tekemään kaarevien puiden sahalinjoja. Kaareva ja oksainen lauta tai lankku ei sovi rakentamiseen , ainut mahdollisuus on lukita kaaret liimapuuksi.

Olipa rungon sisään jäävät suuret oksantyvet eläviä tai kuolleita , ne eivät kelpaa edes bulkkiselluun. Oksan tyviä oksahaarakkeissa voi olla yli 30% rungon koko tilavuudesta. Kun nämä selluksi kelpaamattomat ainekset yhdistetään ligniiniin ja poltetaan , ei ole ihme että sellutehdas tuottaa sähköä yli oman tarpeen. Verovaroin sellunkeittäjien öljy ja sähkölaskuja  vielä siltikin maksellaan. Selluun päätyvä loppukuitukin on yhtä vahvaa kuin puu josta se on tehty. Näitä oksanäyttelyitä näette reaaliajassa koko tieverkon varsilla.

Vanhat metsurit muistelee aikaa kun männyistä sai sahata kolme kuusimetristä tukkia , ennen kuin tarvittiin kirvestä. Aikamoisia riukuja. Enennen vanhaan riuku tyvitukin läpimitta latvapuoleltakin oli 60 senttiä. Minäkin muistan jotain samansuuntaista nuoruuden ajoilta. Vain metsä pystyy kasvattamaan näitä luontaisesti karsiutuneita puita. Tuuli ja lumi katkoi hennot alaoksat. 

Satoja vuosia vanhoja hirsirakennuksia löytyy meiltä ja muualta. Ehkä niiden hirsien hankinta periytyi aiempiin kokemuksiin. On jokseenkin järkeenkäypää että hirsitukit kaadettiin pakkasella ja lumikeleillä vähäsienisellä kaudella. Ehkä myös maltillisesti kasvaneella lepotilaan asettuneella  puuaineksella oli oma merkityksensä , kenties silläkin , kaadettiinko puut jonkun tai minkä kuunvaiheen aikana.

Tukkipula tulevaisuudessa on pitkää sorttia. Oksaisuus ei vähene harventamalla beipipuita ja vieläpä lannoittamalla niitä. Sohvaperuna ei muutu unelmien prinssiksi , ei edes halaamalla.   

Kohta 3. Korkeimmin mahdollisin kustannuksin.

Aukonjälkeisissä taimitalkoissa on jo siirrytty koneisiin useilla kuvioilla. Tämä on vasta alkua. Puun kasvatus taimesta päätehakkuuseen vaatii hyvin monia käsittelyvaiheita , jotka tietenkin vaikuttaa kustannuksiin , puun kasvuun ja laatuun. Taimikko voidaan istuttaa tai kylvää siemenistä. Taimet ovat kalliita ja vaivalloisia istuttaa.

Luonnollisen kaltaista juuristoa taimien on mahdotonta muodostaa , eihän istutettu taimi pysty muodostamaan kunnon pitojuuria , koska se ei voinut alusta lähtien levitellä niitä alkujuuria , eikä valmistautua ja tunnistaa kasvupaikan maaperää ja tuuliolosuhteita. Samalla innolla kuin nykyteini kytkeytyy someen , samalla innolla puunalkukin haluaa kytkeytyä metsä.fi verkkoon. Ilman tämän metsäverkon tukea kallis ja vaivalloinen alkupanos voi haihtua kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Uusinta istutus onkin jo todella kallista uudistusta aikaviiveineen.

Ruohikko ja lumi voi tukahduttaa taimet heti kasvun alussa. Mätästetyn maakasan päällä kasvanut taimi voi kaatua hieman kasvettuaan omasta painostaan , tai myöhemmin lumi tai tuuli kaataa sen.

Olosuhteisiin paremmin sopeutuva siemenistä kylvetty ala vaatii taimettuakseen useiden vuosien heräämisajan. Aukon armoilla ilman suojaa ja ennen taimia herää ruohot , horsmat ja pusikot , joiden kasvunopeus ylittää reippaasti taimien kasvunopeuden. Varsinaisten puuntaimien täytyisi puskea tämän viidakon läpi kohti valoa , ja kilpailla ravinnosta ylivoimaisesti nopeampien kasvien kanssa. Lisäksi maaperän siemenpankin valtaa nopeammin kasvavat tulokkaat.  

Taimikko vaatisi hyvin monta käsittelyä kasvun ohjaamiseksi jo aivan alkuvaiheessa. Taimikon ensiraivaus on täydellistä arpapeliä , koska kasvun aloittavia taimia on mahdotonta priorisoida. Kiireinen urakkavauhti ei edesauta valikoinnin onnistumista , kasvuun valikoituu rehevimmät taimet. On lähinnä puujalkavitsi että robotit suorittaa tulevaisuudessa valinnan ja raivaa viidakon. Riittävän kattavassa skannauksessa ja vaihtoehtojen valinnassa ns. tekoäly on lähinnä älytön vaihtoehto , tekee se miten monta giga tai teralaskutehtävää sekunnissa tahansa. Konenäön ja skannauksen erottelukyky ei vielä riitä edes itsekseen ajavien autojenkaan tarpeisiin. Siellä kohteet ovat helpommin tunnistettavia , paljonkin suurempia ja enemmän erillään.

Metsän uudistamisen kustannukset eivät rajoitu pelkästään uusien puiden kasvattamisen aiheuttamaan työmäärään ja kustannuksiin. Kaikki kasvun arvonalennukset johtaa tietenkin jalostusarvon laskuun , eli kasvatetun puun kaupallinen arvo laskee. Myös kaikki ilmastonmuutoksesta tai ekologisista muutoksista johtuvat seuraukset johtaa kaupalliseen arvonalennukseen ja hoitokustannusten nousuun. Vaikka päästöistä ja päästöoikeuksista käydään juupas eipäs kinaamista , lasku niistä lankeaa suoraan meille ja tuleville sukupolville. Säänhaltija on jo kirjoitellut isoja laskuja , kuka ne maksaa.  

Aukon jälkeen ”metsänhoito” kohtaa lähes kaikki mahdolliset vitsaukset , joihin palataan yksityiskohtien myötä tarkemmin jatkossa. Laatupuu varastot siirtyi itärajan taakse ja vähenee ja pakenee sielläkin kauemmas rajasta.

Näihin ja jatkossa kaikkiin muihinkin esiintyviin puunkasvun epäkohtiin täytyisi puuttua ulkopuolisesti , joka on liiketaloudellisesti ja ekologisesti täysin mahdotonta. Ympäristön puntarilla mitattuna tilanne on vieläkin mahdottomampi.

Tämänpäiväisen ilmastonmuutoksen alussa kasvukauden pitenemisestä ja kasvun kiihtymisestä ”virallinen taho” löi rumpua. Muualta kuin suomesta tuli tieto , että kasvu onkin romahtanut. Sademetsienkin pohjattomana pidetty hiilinielu on kääntynyt järkyttäväksi päästöksi. Tämäkin on vasta alkua , todellista tietoa nopeasti muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksista kasvukauden tuloksiin ei voi yksinkertaisesti vielä saada tässä vaiheessa. Ainakin suomessa tutkimus ja määrärahat suuntautuu vain tukemaan aukkohakkuun menetelmää. Todellisia päästöjä mittaavia ympärivuotisia tarkkoja kohdemittauksia on yksinkertaisesti mahdotonta suorittaa. On jopa esitetty että yleisilmakehän massadatan avulla ja pikkukikkailulla hoidellaan koko maapallon ilmastonmuutoksen ongelmat.

On jokseenkin selvää että jo nyt toteutuneet säähäiriöt ovat vaikuttaneet  kaikkeen kasvuun ympäri maapalloa. Toiset kasvit kärsii muutoksesta ja toiset hyötyy. Valitettavinta on se , että monet ihmisille hyödylliset kasvit kärsii ja monet haitalliset kasvit hyötyy. Tätä suuntausta on kyettävä vaimentamaan ja käyttämään hyväksi ilmakehän hiilen vähentämiseksi.  

Eräs näkyvimmistä tapahtunutta kuvaavista muutoksista on mäntyjen neulaskato , eli yhteyttämiskyvyn romahdus. 50 luvulla oksissa oli jopa 7 vuoden neulaset. Vuonna 16 liian moniin Kainuun mäntyihin ei jäänyt yhden tuulisen päivän jälkeen kuin saman kesän kasvun neulaset. Harsuuntuminen tarkoittaa yhteyttämisen ja luonnollisen kasvun romahtamista , samoin uhkana on taudit ja hyönteiset. Hätähakkuita on jo suomessakin tehty , Kanadassa todella suuria. Monilajinen sekametsä on tässäkin asiassa edullisin ja luonnonmukaisin ratkaisu.

Taimikon kasvun myötä myös myöhempiä raivauksia ja harvennuksia täytyisi suorittaa usein , kilpailu elintilasta ja ravinteista vieraan aineksen kanssa on kovaa edelleenkin. Vasta kasvavien puiden varjostus hillitsee hieman aukonjälkeisen vieraan rehevyyden kasvua. Ohjelmassa on ensiharvennusta ja väljennyshakkuita. Kaikki nämä toimenpiteet ns. metsänhoidollisista syistä , eli yritetään jatkaa rehevän kasvun olosuhteita jäljelle jääville puille. Tukkipulaan kehitellään ratkaisuksi vieläkin lisää väljennystä. Vaikka puu kasvaisikin tukin mittoihin , puun laatu ei parane , ei edes pystykarsinnalla. Tietenkään järeät oksat rungon sisältä ei häviä mihinkään. Harvennuksissa poistetaan puita halvimpaan mahdolliseen arvoluokkaan , eli sellu ja energiapuuksi , niihin sitoutunut hiili karkaa välittömästi. Toteutunutta puskakasvua tuhoutuu näissä harvennuksissa , eli siis päästöt nousee. Päätehakkuukin tulee juuri kun aukon jälkeinen puusto saavuttaa varsinaisen tilavuuskasvun. Tälle pohjalle perustuu meidän ylivoimainen metsätietämys , suunnattomat metsävarat ja puun kasvu , sekä kestävän kehityksen ja jatkuvuuden todistelu.

Jos kaikki nämä vaiheet , tai yleensä mitään vaiheita tehdään asiallisesti , ei puun kasvattajan viivan alle jää mitään päätehakkuussa. Kustannukset ylittää kasvaneen tavaran arvon. Sellupuu on halvin laatu puukaupassa , samoin oksainen pientukki. Tässä asiassa ostaja ja myyjä ovat samassa veneessä , sellupuun hinta on kohtalon kysymys bulkkiteollisuudelle. Yliajetut ja ajamattomatkin puskat ja puut kiihdyttää vain rehevöitymistä ja päästöjä , eli puunkasvun ravinteet menee väärään paikkaan. Pelkästään kiihtyvä ei toivottu rehevöityminen nostaa metsän uudistumisen ja hoidon kustannuksia jokaisella hakkuukierrolla. Samalla tavaran arvo alenee , koska tuotetun raaka-aineen jatkojalostus mahdollisuudet , eli siis jalostusarvo laskee. Sellupuun arvo on sen sisältämän sellun arvo bulkkimarkkinoilla , mutta laatutukin jalostusarvo raaka-aineena voi olla satoja euroja kuutiolta.

Kaupallisesti kannattavan tason puuntuotannon kustannukset nousee edelleen. Robotiikka ei tuo pelastusta kustannusten alentamiseksi , millään koneilla tai roboteilla taimikoita ei yksinkertaisesti kyetä hoitamaan asiallisesti. Laserskannauksen ja keinoälyn sijasta käytetään inhimillistä älyä tilanteen korjaamiseksi.

Onko meidän metsätalous todellisuudessa hiilinielu vai hiilenpäästäjä , tähän kysymykseen EU on jopa tarttunut. Politiikka ja kansalliset tavoitteet huomioi huonosti puunkäytön kokonaisuutta , puun korjuuta ja metsän uudistamisen päästöjä. Maaperän pitkäaikaisia vuosikymmeniä jatkuvia päästöjä ei edes huomioida. Tässä kiistelyssä puolin ja toisin on kokonaan unohtunut myös 50-60 luvulta lähtien ojitetuilta alueilta hiili ja ravinnepäästöt vain kasvaa jatkuvasti. Ojia on tehty sekä turve , että jopa kangasmaille.

Nyt ollaan tultu tilanteeseen , että pohjavesien pintaa täytyisi säädellä miljoonien hehtaarien alueilla. Ojitetut suot täytyisi ennallistaa ja turvemaiden puunkasvatus tuotti vain pettymyksen. Metsän osalta jatkuvapeitteinen puusto on luonnollinen ratkaisu veden ja ravinteiden kiertoon. Jopa viljelymaiden pohjaveden pintaa täytyisi alkaa säädellä. Vuosimiljoonien muodostama tasapaino on järkkynyt.

Nykyisessä tilanteessa moni metsänomistaja tuntee itsensä raskaasti petetyksi. Metsän uudistamisen auvot ja tuet ovat kaikonneet. Taimikonhoidot , ensiharvennukset ja velkarahalla toteutettavat KeMeRa tuet ovat ajautuneet jyrkkään ristiriitaan aukonjälkeisen hoidon ajoituksesta , kustannuksista ja kasvutuloksista. Tietysti tämä sellupuupelto ajattelun tulokset on käytettävä edullisimmalla mahdollisella tavalla , metsän rakenteen muutos ei ole hokkuspokkus juttu , vaan ajan myötä tapahtuva muutos. Vaihtoehtoisen totuuden jatkaminen vain syventää tappioita.

Kohta 4. Aukkohakkuun mukaisen metsänkäsittelyn lopputuotteet ovat halvinta mahdollista laatua , täysin luonnollisista syistä.

Sellu on kieltämättä bulkkitavaraa ja tuote joka vaatii suurta puuvirtaa. Bulkkimarkkinoilla kilpailu on kovaa. Kilpailussa teollisuuden puuhankinnassa ja tehdasvaiheessa täytyy lypsää ilmat pois kaikissa prosessin vaiheissa. Tässä prosessissa joustovaraa on vain hakkuu urakoitsijoilla ja metsänomistajilla. Jos jo nyt toimitaan äärirajoilla , jokainen ymmärtää tuloksen.  Samalla syötiin eväät paremmin työllistävältä suuremmalta jalostusarvolta. 

Metsäteollisuus muistuttaa jatkuvasti että vain kannattava teollisuus pysyy suomessa. Rajatonta ja hillitsemätöntä toimintavapautta ja ainakin tyydyttävästi toimivaa infrastruktuuria ei löydy mistä tahansa. Sopivaa raaka-ainetta ja tehtaan sijainteja rajoitetummin. Hallituksen uhmakas hiilivajeen paikkaaminen päästöoikeuksia ostamalla maksaa miljardin vuodessa. Tässä karkelossa käy kuin Huittisten miehelle. Eli metsäteollisuuden ja puuntuottajien on löydettävä yhteinen polku tulevaisuuteen.

Muutosvastaisuus savupiippu ja kantoteollisuudessa on ollut tietenkin suurta. Aina on ollut veitsi kurkulla ja lähtökuopat kaivettuna. Sakari Siltalan 100 vuoden lobbaus kirja valottaa Kenraali Tirehtöörien puujyrä politiikkaa. Pientä muutosta on kuitenkin tapahtunut. Selluteollisuuden jätevirrat , jäännöskuitu ja mustalipeä , meni suoraan vesiin aivan hetki sitten. Omakohtaisesti olen Lievestuoreen Liisan lisäksi haistellut kesähelteiseltä suolammelta pursuavia tuoksuja , kuten moni muukin ohiajaja. Jäi myös syömättä 70 luvulla Jämsän ja Kaipolan päästämillä planktoneilla kasvaneet Päijänteen muikut. Vasta nyt pitkällä 2000 luvulla havaittiin että niitä jätevirtoja voi hyödyntää.

Kiinalaisten peräpeilin pyyhkimisen lisäksi pyyhitään pois myös kansallisomaisuutta. Bulkkituotteen imagoa täytyi kohottaa ja sellun kylkeen lyötiin bioleima. Samalla alkoi hehkutus lääkkeistä ja mikroselluista jotka lastujen singahdellessa ohjaa monen nuoren uravalinnan päin mäntyä. Toivotaan parasta , eli siis todellista jalostusasteen parantamista. 

Kohta 5. Itseään syövä käärme , eli eväät on syöty pitkälle tulevaisuuteen.

Tähän yhtälöön on vielä lisättävä eräs seikka jonka vipuvaikutus on kaikista suurin , tuhotaan alkuperäisluontoa niin paljon , ettei se enää koskaan pysty palautumaan ennalleen. Luonto ei taivu luonnottomaan manipulointiin ja askelkiviin. Liian monien eläinten ja kasvien lajikato on jo oikeastaan lopullinen , niiden tarvitsemaa elintilaa toipumiseen ei ole enää olemassakaan. Luonto ei myöskään ”kosta” mitään , se vain toimii omilla ehdoillaan. Näistä ja uusista haasteista muodostuu kasvukäyrä joka kasvaa vain alaspäin. Jo yhden aukkohakkuun jälkeen menetetään metsänalustan alkuperäiskasvit ja pusikoituminen kiihtyy. Ravinteet menee puskiin ja karkaa vesiin.

Puun kasvatus ei enää kannata ja teollisuudella ei ole varaa maksaa enemmän , miten tästä pattitilanteesta pääsisi eteenpäin.