70-80 lukujen vaihteessa rakensin talon talkoilla ja hartiapankilla Kirkkonummen Masalaan ja luulin viettäväni siellä loppuelämäni. Lapset kasvoivat ja aikuistuivat ja muuttivat pois kotoa. Neuvostoliiton lähtölaskenta ja lähi idän sodat olivat otsikoissa. Känny ja kompjuuteri tekivät tuloaan. Niiden omistajat muodosti ns. juppiluokan. Tosijuppi tai muuten jälkeenjäänyt voi aloittaa äänekkäästi lelujen myymisen kesken näytännön elokuvateatterissa. Tällaisestakin tapauksesta valtakunnan epävirallinen , kuitenkin omanverkon enempi kuin virallinen päivälehti uutisoi. Sen torven ulosannista kiirii ilmoille kenen on syytä olla rähmällään veliverkon edessä. 

Puhelinlangat lauloi loppulauluaan , piuha Telekin  kadotti langat ja muuttui langattomaksi. Karakalliossa väsättiin Nokian nousua. Teletolpan poikanen Sonera muuttui hillotolpaksi ja pohjan puhurien pullistellessa osti lisää ilmaa saksasta. Silloinen valtiovelka olisi kuitattu Soneran myynnillä , millähän nykyinen kun hillot ja tolpat hävisi. Suomen kansallinen ja todellinen henkinen painoarvo nyt kuitenkin mitataan , keisarin vaatteet ei paljoa paina. It. huuma ja osakkeen ostojonot loppujen lopuksi vain lisäsi velkaa ja leipäjonoja. Siitä alkoi todellinen informaation muutos joka johti sosiaaliseen mediaan , eli someen. Mihin se taas johtaa , sitä emme vielä tiedä , vaikka merkit on näkyvissä. Vaikka paremminkin voisi povata , sitä ei uskalla sanoa ääneen. Valheenpaljastus kokeen läpäisevä digitaalinen kristallipallo on vielä kehitteillä.

Koska lapset olivat jo aikuisia , tuli mieleen irrottautua sivistyksen kehdosta ja etelän ruuhkista. Taka-ajatuksena oli muuttaa lähemmäs Barentsin merta ja Kainuun koskia.

Aivan sattumalta löytyi uusi osoite. Muutettiin toukokuussa 91 Ristijärvelle Peritaloon , joka on se HS’n Iivosen mainostama vaatimaton mökki. Koiran ja muittenkin leukojen varalta , ettei muut ehdi edelle , varasin itse viännöksen perikato. Ihan vaan varalle. Peritalon portailla istuessa oli perikadon partaalla.

Peritalossa avautui aivan uusia näköaloja sivistys ja oikeusvaltion sisäosiin. Olin elänyt näköjään viattomuudessa ja mafiaa näkemättömyydessä. Mafia lähetti kirjeen että saamme asua ostamassamme mökissä , kukaan ei käytä jälkikäteen etuosto oikeuttaan. Tämä oli vasta alkusoittoa tulevaan.   

Koska kuulo oli vielä tallella , huomasin omin korvin kuultuna taustamelun puuttumisen. Istuin 90 vuoden lokakuun loppupuolella rapian pakkasen aamuna kahvimukin kanssa perikadon partaalla ja nouseva aurinko alkoi sulatella pihlajan viimeisiä jättölehtiä. Yksi niistä sitten irtosi rapsahtaen ja leijaili maahan. Kuulin selvästi myös lehden putoamisen äänen lehtikasaan. Haikeudella on havaittava , että tämäkin luonnontuote on katoavaa perinnettä jota jotkut alkuasukkaat ja monet turistit suuresti arvostaa.   

Tarkoitus oli jatkaa kevyiden metallirakenteiden valmistamista muutamalle päämiehelle. Rahan vapautumisen villiinnyttämät markkinat tekivät enemmän tai vähemmän tyylikkäitä pakkolaskuja.  Kasinotalous tökkäsi ja liiketilojen rakentaminen romahti. Muutama miljoona neliötä liiketilaa jäi hyödyttömäksi etelä suomessa , omakin markkinarako liikerakentamisessa umpeutui. Kasvaa kuin Elanto. Kasvaa kuin Valintatalo. Kasvaa kuin valtiovelka. Siinä muutamia kasvun määritteitä.  Muuton ajoitus oli huono , korot käväisivät yli 20 prosentissa. Sekin susi tuli Punahilkalle ns. puun takaa , vaikka ei tullut , näkyvissä se kasinotalouden Hukka hännystäjineen oli koko ajan. Sitä sutta ei vainottu eikä ammuskeltu , päinvastoin. Kansa hurrasi , paitsi kun hukkareissun hinta selvisi. Ainut lohdutus oli se , että Kainuu ja sen kosket olivat ennestään tuttuja kesäloma reissuista. Kun Lentuan koskella onkipaikan taakse alkoi muodostua jonoa , siirsin kesäreissut Barentsin rannoille ja Inarille.

Etumerkkinä tulevasta , 90 luvun alussa pahanilman lintujen pahimmat skenaariot toteutui. Iiro Viinanen puheli vakavia kansantaloudesta , myös kasinotaloudesta. Keinottelun sijaan rahalla pitäisi saada jotain pysyvääkin aikaan , vielä enemmän pysyvää positiivista muutosta. Markkinan vipuvoimat ja vipurahastot vipuaa ja kaltevoittaa ennestäänkin luisua pintaa kohti kuilua. Kuinka lähellä kuilua jo silloin käytiin , siitä tihkuu tietoa vasta nyt. Nykytilanne on vielä huonompi , todelliset ja realistiset lypsylähteet ovat vivutessa vähentyneet. Kaikki kunnia musiikkimaailmalle ja peliteollisuudelle , ei niillä eikä big datalla kuitenkaan valtiovelkaa makseta , kuten olette huomanneet. Kaivosteollisuus kaivoi itsensä hyvin syvälle. 

Ensimmäisenä muuton kesänä Kuhmon Nivan Kaarneen koskella ihmettelin keskenkasvuisten lohenpentujen runsautta. Myöhemmin selvisi että karkureita olivat , hakivat koskesta lisää virikkeitä altaan yksitoikkoiseen kiertämiseen. Näitä vapaudesta nauttineita oli muutama tuhat kumminkin. Onginnassa tuli testattua peltoperhon ja perhoperhon ero. Kävi niin että perhoperho voitti.  Oli siellä saaliin joukossa myös alkuperäisiä asukkaita , ne tuntee ehjistä evistä ja pyrstöstä. Rasvaevän leikkaamisella erotellaan nyt alkuperäiset ja kirnussa kasvaneet kopiot. 

Jos kalat loppuu vapaasta vedestä , ne ui verkkokasseihin  , tai peräti maalle altaisiin. Vapauden rajoituksista johtuen ne eivät pysty enää hankkimaan eväitään , niitä pitää ruokkia muualta pyydetyllä rehulla. Keskittämällä luotu kalatiheys saastuttaa pian koko kasvatusympäristön. Ruokaa ei voi syödä ilman sen myöhempää ulostuloa , hyötysuhde ei ole sataprosenttinen. Vanha vitsi vakuuttaa sen hautomalla olevan mahdollista , mutta ei tieteellisesti todistettu. Jos ruokitaan lukuisia suita , samalla kootaan paljon jäämiä samaan paikkaan , kuten meidänkin metropoleissa.  Ruuan hankinta , käyttö ja lopputulos muodostaa päättymättömän ketjun.

Puhtaat olivat vedet ennen ja jotkut kalatkin jaloja. Tuhansia ja miljoonia vuosia on huuhdottu purojen ja jokien uomia. Niin kauan että paluuvesi mereen oli pieniä pitoisuuksia lukuun ottamatta täysin puhdasta. Eivät saastuttaneet meriä valtamerten valtavat vaeltavat kalamassat. Kierrätys toimi , syönti ja planktonin iloksi pakopuolen pieni liraus , lisää uintia ja lisää pieniä lirauksia.  Ahnas plankton odotti suu ammollaan omaa osuuttaan kierrosta. Kiertokulusta kasvoi suuria systeemejä , plankton , katka , pikkukala ja isokala. Kaikki kun kuitenkin kuolee , mihin ne miljardien vuosien miljardit tonnit rasvaa ja pieniä ötököitä hävisi. No sinne fossiilisten hiilivetyjen joukkoon , niitä joita nyt kairataan ja pumpataan esille. Luonnon kiertokulusta kertoo sekin , että ainakin itämeressä turska syö kilkkejä , turskan elinkaaren päätteeksi kilkki syö turskan. Metsätaloudessa hirvi syö keväisin horsmaa , horsman viljelijä syö syksyllä hirveä. Jahtiporukoissa lajitellaan vuohet ja lampaat.

Kaikki riippuu kaikesta. Aikoinaan öljylampuissa paloi valaan ja hylkeenrasva , lopulliselta tuholta nämä lähteet pelasti maaöljy. Jos nyt kysyy , olisiko valaiden ja hylkeiden uusiutuvilla rasvoilla toteutettu nykyisen mittakaavan energiatarve , tähän kysymykseen ei tarvita vastausta. Sen sijaan varmuudella voi vastata että viimeinenkin traanikertymä olisi keitetty öljyksi. Nyt kaivataan vastausta kysymykseen pystymmekö pelastamaan itsemme , nyt ne avaimetkin on jo omassa kädessä.

Raivoisa taistelu raivoavaa luontoa vastaan on jo voitettu. Pyrrhos on vihreänä kateudesta , kuin myös kaikki vihreäksi maalatut logot. Onkohan nyt luonnon vuoro raivostua.  

Eläinten oikeuksistakin on jo suukopua käyty. Mitenkähän käy hampurilaiselle ja herkkupihville kun syötävälle annetaan samat oikeudet kuin syöjälle. Pitääkö pihviä sinutella vai teititellä , vaiko kuin kolmatta persoonaa. Pitääkö , ja miten , silloin todistaa oikeutensa eläinperäiseen ateriaan. Siihen on jo varauduttu kasvattamalla moraalisesti neutraaleja pihvejä laboratoriossa. Hiukka ovat vielä kalliita ne pihvit , ei toimi vielä sisäänveto tarjouksena. Hiukka on kateissa vielä niiden pöpöjenkin asema ja oikeudet jotka neutraalit pihvit värkkää kasaan. Särkänniemen delfiinit käy jotenkin kuvaamaan ongelmien ja asenteiden muutosta. Delfiinit tulivat eläintarhan ja sirkuksen sekamuotoon , tietysti niillä oli tarkoitus rahastaa. Nyt pohditaan eettistä ehkäisyä ettei ne enää lisääntyisi , eikä niiden eläkevuodet jatkuisi ikuisuuksiin. Niiden vapauttaminen takaisin luontoon tulkittaisiin heitteille jätöksi , nehän olisivat ”uusavuttomia”. Kouluttaja ei heittelisi kaloja avoimeen kitaan , vaan ne pitäisi saada itse kiinni.

Delfiinit päätyi isompaan altaaseen ja jopa oikeaan meriveteen. Eläinten oikeuksien sivutuotteena pitäisi puhua myös ihmisten oikeuksista elävään luontoon. Eli vahdataan me animaalit toisiamme ilman kaltereita.    

Elinpiirin muuttumiseen ja alkuperäisasukkaiden piirin pienentämiseen taas liittyy seuraava lintuhavainto. Kertomus on täysin vertailukelpoinen Tiukuvaaran metsäpitoisuuteen. Alkuvuosina perukassa oli pienten ja suurten kantakanojen lisäksi kevätmuuttajien reviirilaulu hyvin kuuluvaa. Erään lapsen suusta kuului kommentti , linnut karjuivat. Keväisin pihapiirissä aterioi jopa puolenkymmentä koppeloa yhtaikaa ensivihantoja napsien. Soitimella käyvän koppelon pyrstöntyven sulat ovat hieman epäjärjestyksessä , ei mammat ehtineet kevätkiireiltään silitellä mekkojaan. Rypyt kuitenkin kertoi että ne pesivät lähistöllä. Seutu oli myös paikallisen perimätiedon mukaan vanhaa metsojen soidintannerta. Oikeassa olivat , osoituksena siitä näki keväällä pihatien lumipenkalla soivan metson parin metrin päässä auton sivuikkunasta. Kiivaammin soi kuin käkikello ja pyrstö levällään veti siipeä hangella. Ei käynyt kuitenkaan auton kimppuun , vaikka koppeloiden puutteessa ne ovat jokakeväinen uutisaihekin. Eräänä kesänä meillä oli koko kesän pihapiirissä metsopoikue , neljä koppelo ja kolme poikametsoa. Jos pistin koirani Terrin juoksulankaan kiinni , se säikäytti usein pihapoikueen kauemmas. Kun poikaset olivat pieniä , en hennonnut  pitää Terriä vapaana ja hajottaa poikuetta. Hyvin pian ja hyvin pieninä poikaset oppii päristelemää oksalle ja Terrin karanteeni päättyi.

13 keväänä kävi pihalla vain pari tyttöteertä napsimassa kevään ensimmäisiä tuotoksia , 15 keväänä ei yhtään , 17 keväänä vielä vähemmän. Talvinen metsä ei enää tulvi tii-tii pikkukanojen äänistä , eikä keväinen kuulas yö rastaiden kilpalaulua , paria poikkeusta lukuun ottamatta. Laulu ja kulorastaat erottuu omiksi yksilöikseen. Lähes samoja sanomia ne toistaa joka kevät. Ompa joillekin tarttunut muuttomatkoilta mukaan brittimurrettakin. Mistähän kauttakulku maasta oli oppinut sanomansa eräs kulorastas , ahkeraan toisti yleiskielistä sanaa: ”Idiot , idiot”. Olikohan se tehnyt havaintoja matkalla pohjoiseen ja luonnon lähettiläs joka lobbasi sen puolesta.

Miljoona , miljoona , miljoona pönttöä , ei riitä pelastamaan pikkukanoja eikä isompiakaan. Kun koivujen lahopökkelöt katosi metsistä aukkohakkuiden myötä , katosi tiitiäiset niiden mukana. Hyönteiskato hävittää pienten ja suurten kanojen kantoja.

Terrin , alias Pörrin laulu syrjäytti kyllä  rankimmankin rokin , räppärin tai punkkarin esityksen , en usko edes kovimman metallinkaan ylivoimaan. Jos joku ulkopuolinen tarkkailija olisi kuullut esitystä mökin ulkopuolelta , eläinten suojelijat Karhu ryhmän Pasilla terästettynä olisi saapunut pian pihaan. Kuuloetäisyydeltä varmaan sillä Pasillakin olisi ollut antennin lisäksi kaikki irtokarvat pystyssä.

Soittelen omaksi iloksi ja muitten mieliharmiksi silloin tällöin sähköurkuja. Pörri osoitti oman musikaalisuutensa varsinkin F soinnun yhteydessä. Ei usko , ennen kuin itse kuulee , miten niin pienestä karvakokoelmasta irtoaa niin karvasta ja niin monta desibeliä ääntä. Eikä pelkkä ääni , vaan se sävy. Jos Pörrin tassu olisi pantu vanhaan valheenpaljastus koneeseen , eli peukaloruuviin , tai viilapenkin leukojen väliin , enempää ääntä tuskin irtoaisi. Ääni oli kuin universaalinen maailman ja elämäntuskan purkaus. Vaikka Pörri olikin kettukoira , ketun käheä rääkäisy ei pärjää saundeissa alkuunkaan. Haluaisimpa nähdä yleisön reaktion jos Pörrin laulua soitettaisiin yhtä isolla äänellä kunnon ämyreiden läpi , kuin joillain festareilla.

Ärräpäitä taas irtosi kun Pörri kuuli jotain ääniä ulkona ja yritti pomppimalla kurkkia ikkunasta sen aiheuttajaa. Leikimme usein ota kiinni mistä saat , jos saat leikkiä. Jos sain , kuului ärräpäitä , joskus hampailla alleviivattuina. Koska Pörrillä ei ollut käsiä , sillä oli lupa käyttää hampaita. Kun hammaskosketus kävi liian ronskiksi , piti alkaa jäähdyttely. Vielä sylissäkin innon värinää kesti monta minuuttia ennen kuin kierrosluku laski. Talvella varsinainen ääninäyte ärräpäissä tuli ilmassa kun nakkasin sen pehmeään lumeen. Sieltä se uida jurritti kirsu pinnalla takaisin ja katsoa napitti kysyvästi , ja ei kun uudelleen.

Ei aatosten siivin , vaan metsäsuksillakin voi joskus joutua ylempään asemaan kuin pilven veikot lentää. Eli siis hiihdin kauempana maan keskipisteestä kuin ilmavoimien Hawk lensi. Haukka harjoitteli matalan profiilin lentämistä Möykkysenjoen uomaa pitkin , ja minä hiihtelin joen itärannalla monta metriä sitä korkeammalla. Tämä tapahtui siihen aikaan kun bensarahaa vielä oli jemmassa , Hornetitkin välillä hipoi puiden latvoja ja jyräytteli reikiä äänimuuriin.

Kuukkeleita ilmaantui ensimmäisenä syksynä syömään muikunperkeitä. Siitä alkoi yli parikymmenvuotinen kaveruus. Alkuvaiheen mammakuukkeli oli rohkea , kädestä haki sapuskaa hyvin pian. Vaikka on kohtalaisen kookas sulkapallo , ei paina paljoa. Ei ole liian lihava lentämään , kädellä ei tunnu kuin terävien kynsien päät. Niitä sitten syöttelin ”Pörrinmuroilla” talvet. Kurkkupussiin niitä mahtui viidestä kymmeneen. Näitä pussillisia kuukkelit sitten jemmasi ympäristöön. Maalis-huhtikuun hujakoilla ne lakkasi käymästä pihapiirissä ja aloitti piileskelevän pesinnän. Joka kesä ennen juhannusta mamma esitteli tuloksen. Ensin kuului isosta koivusta äänekäs huomiohuuto ”kiiaaa” , sitten mamman perässä lepatteli juuri lentolupakirjan hankkinut jälkikasvu pihapihlajaan. Viidestä seitsemään niitä oli siunaantunut kaudessaan. Ylpeä mamma sipisi ja supisi perheen esittelyn taustalla , johon poikaset vastasi kuuluvasti kerjäysäänellä. Kesäksi poikue lähti survival kurssille lähimetsiin. Eivät jääneet uusavuttomiksi , mamma ja pappa opetti talvivarannon hankkimisen ja kätkemisen taidot.  Retkellä nuoriso hankki oman tontin ja vain pesivä pari palasi syksyllä , mukana oli lähes aina myös kevätkiireissä auttava ”lapsenlikka”.

Perisoreus infaustus on kuukkelin latinalainen nimi. Perin soreahan se onkin , vaikka Euroopassa sen ilmestymistä pidettiin sodan ja riesan ennusteena. Kuukkelia pidetään mykkänä lintuna. Ei se paljon tervehdi ensi tutustumalla , varoo ja katsoo. Kaverikaudella äänivaroja löytyy. Kiiaa on huomiohuuto ja kikuju kikuju kuuluu myös hyvin. Äänivalikosta löytyy myös marmattava kui kui jos ne vähän arastelee. Arastellessa ja peloissaan kuukkeli nostaa niskatukkaa. Myöhempään kaverikauteen kuuluu hiljaisesta visertävästä kujertelusta kurkun ”pärryytykseen” saakka. Syksyllä 14 eivät palanneet kesälomalta Pörrin muroille. Viirupöllö tai kanahaukka ei riitä syyksi , vaikka yhden kuukkelin jäämät näin keväthangella. Todennäköisin syy on kuitenkin maisemamuutos ja vanhan kuusikon häviäminen. Varmaankin vanha mammakuukkeli kuoli kuusikon häviämisen järkytykseen. Suomesta naali on kadonnut ja Norjassakin sen syrjäyttää punakettu. Varis on jo löytänyt Barentsin meren ruokarannat.

Syksyllä 16 sain kuitenkin sattumalta ohilentäneestä poikueesta taas kesytettyä pihalintuja.  

Kun metsot väheni , eräänä keväänä koppelo esitti vahvan protestinsa tilanteen johdosta. Se motkotti ja kotkotti protestinsa kiivaasti männyn latvasta. Koska lähistöllä ei ollut muita , esitys oli varmaankin kohdistettu minulle. Niin tuohtunut metsomamma oli että vaikka kuljin puun altakin , esitys vain kiivastui. Luento oli pitkä , kesti ainakin puoli tuntia. Valitettavasti en pystynyt auttamaan , vain kuuntelemaan sen. Metsot muuten tykkää jotenkin vikaantuneiden mäntyjen neulasista. Heidän kokkikirjoja ja makutottumisien saloja en tunne , onko ne vuosikertoja vai muita makuvivahteita. 

Ensimmäisinä talvina pihakoivuihin parkkeerasi urpuja pupeltamaan usein paljonkin päälle pari sataa teertä. Pajan ovesta pääsin naakimalla joskus niin lähelle että nokan napse kuului. Vanhat vaistot yritti heräillä. Vaikka katsoin niitä pienarin kiikarin ristikon läpi , en vetänyt liipaisimesta. Vähän murhalta tuntuisikin pihalintujen suhteen. Metsästyksen olin lopettanut jo aikoja sitten. Kameran täysosuma tai harhalaukaus ei vahingoita kuvattavaa. Tosivapaa pihalla rapsutteleva kana muuten muistuttaa maultaan teertä , erona on vain täkkälihat. Vaikka päätönkin kana lentää , silti vähemmän kuin teeret. Nykyisinä keväinä , kesinä ja talvina ovat teeretkin loppuneet Tiukuvaaralta , eipä juuri kuulu keväällä edes kaukaakaan teeren pulputusta. Ammoin ennen metsästysseuroja vapaan metsästyksen aikaan isäni Taavetti harjoitti 30 luvulla joskus syksyisin linnustusta ammattina. Näiden lintuparvien viimeiset jäämät näin nuoruudessani. Näin myös näiden parvien katoamisen ikiajoiksi. Näinkö nopeasti se kaikki tapahtui maalla vedessä ja ilmassa. Ihminen ennen kaikkea on jo hajoamassa omiin saavutuksiinsa. 

Metsän mukana meni metsot ja teeret. Ilmastonmuutoksen ansiosta ja ojitetun suon kuivuessa , riekko hävisi tyystin. Kanalintujen poikasia mammat ei ruoki , niiden täytyy löytää ja napsia itse hyönteiset varvikosta. Loppukevään kuumat päivät kääntyy lähes poikkeuksetta alkukesän yöpakkasiin. Kylmässä ja märässä varvikossa ei ole syötävää , tämä on kohtalokasta linnuille ja hyönteisille. Sääskiä ja muita ötököitä sadatellessa täytyy muistaa että ilman niitä häviäisi paljon muutakin. Aivan samoin kävi pikkukanoille , vuosi vuodelta vähemmän. Koleina sadekesinä ei riitä muuttolintujen poikasille hyönteisiä syötäväksi ja ne kuolee pesään. Etelästäkin kuuluu aivan samoja uutisia. Jos sadasta neljästäkymmenestä pöntöstä vai kahdesta lähtee poikaset lentoon , tilanne on järkyttävä. Sekä lintujen että hyönteisten lajit taantuu , perhoset ovat hävinneet lähes tyystin. Tii-tii tiaisten kato tapahtui samaan aikaan kuin lahot koivupökkelöt hävisi aukkohakkuun myötä metsän sisältä. Ne kasertaa oman mökin omaan pökkelöön.

Jos lämpötila sahaa talvella kolmekin kymmentä astetta hetkessä , puut kärsii , samoin puiden rakosissa talviunia nukkuvat hyönteiset alkaa kärsiä unettomuudesta leutoina hetkinä.

Kuka jaksaa uskoa metsästäjäinliiton vakuutteluja  , että talousmetsän ryteiköt muuttuu riistametsäksi , jossa viihtyy metsänomistajan lisäksi riistaksi nimetyt , kuin myös muutkin ympäröivään luontoon kuuluvat eläimet. Kuka uskoo että metsät ja muu ympäristö palautuu ennalleen , tai että monimuotoisuutta voi palauttaa ennalleen. Siis sitä minkä me saimme. Vain trollit siellä enää lentelee.

Jotain vanhaa vuosisatojen takaa kuitenkin käväisi. 1900 luvun alussa Pieningän salolta eksyneet metsäpeurat pelastivat Viiksimossa rajanpinnan asukkaita nälkäkuolemalta. Levävaaran ukkokin niitä hiihteli petraväljä selässään. Hiidenhirveen verrattuna sikäli on helpompi ampua peura , se jää välillä katsomaan vieläkö vainolainen seuraa.

Montosen kirjassa Suomen Peura , on kuvaus Levävaaran ukon peurajahdista.  Kun ukko sai viimein peuran lappeelleen , voimat oli vähissä. Nylkiessä puukkokin lipsahti nenään. Voimat ei riittäneet enää nuotion tekoon , tilanne oli vakava. Ei ollut ukko uusavuton ja tunsi korven lait , piteli nenästä sormin kiinni , kääriytyi taljaan ja tunki peuran lämpimään vatsaonteloon. Jos oli pakkasyö , monen oli tähden majoitus. Aamulla voimat olivat palanneet sen verran että sai aikaan nuotion ja peuranlihaa paistumaan. Kirves oli siihen aikaan henkivakuutus metsäretkillä.

Metsäkanojen lajivalikoimassa vain kaakana nimiset linnut lisääntyy. Niitä suojelee jahtikaverin lajimääritelmä: ”Elä ammu , seon kaakana”. Hyväksyyköhän rariteetin vartijat sen pisteen arvoiseksi bongaus kisoissa. Se voisi olla hyvä lisä harveneviin lajeihin , lähikaakana , keskikaakana , kaakanakaakana. Käkilaulujen kartuttamiseksi otetaan mukaan vanha viisu. Kukkuu kukkuu kaakana kukkuu Saimaan rannalla ruikuttaa. Miksihän ne kaakanat ruikuttaa , ei kai näkemästään. Eikö ne jaksakaan kukkua ja kuuluttaa suomen suloisuutta.

Siemensyöjistä puolikuun peipponen ja hyönteissyöjistä västäräkit , kirjosiepot ja leppälinnut olivat kesän airueita esimmäisinä kymmenenä vuotena.  Pesiminenkin onnistui , perhosta , itikkaa ja paarmaa toukkineen poikasille riitti. Eräänä 90 luvun alkupuolen kesänä mustanvalkean kirjavia keskikokoisia perhosia sikisi massoittain. Siepparit eivät olleet ruispellossa , vaan pönttöjensä lähellä. Sen jälkeen on alkanut tökkiä. Huhti toukokuussa lämpöaalto herättää talvehtineet hyönteiset , mutta kun ruokaa ei ole , herätystä seuraavat lumisateet ja pakkasyöt näännyttää ne. 15 vuonna ja muutamana aikaisempana kesänä pesimisestä ei tullut yhtään mitään. Kauanko ne jaksaa palata pesimään , ainakin kanta harvenee. Kotoperäisistä linnuista tiaiset yritti korjata tilannetta pesimällä loppukesästä ja syksyllä. Kotimainen hunaja alkaa olla kortilla.

Rachel Carson kirjoitti 60 luvulla kirjan Äänetön Kevät. Kevät 2017 oli jo lähellä sitä. Ympäristöön levinneet myrkyt ja ilmastonmuutos todellakin vaientaa lintuja ja muuttaa ympäristöä. Kaukaa saapuvilla ja lähilinnuilla ei ole yksinkertaisesti ruokaa pesimäaikana. Jos poikasia ei synny , lintukuorot vaikenee muutamassa vuodessa.  

Ilveksen olen bongannut pihalla muutaman metrin päässä ikkunan takana. Sen verran oli iso kolli että varmaan metsäpeurankin saa hengiltä. Kato vei jänikset Kainuusta , pihajänikset ovat hävinneet tyystin. Se tietää ilveksille ja harhaileville susille ankeita aikoja kun myyrätkin ovat kadoksissa tai metrisen hangen alla. Ketutkin ovat vähenneet , mutta supikoirat runsastuneet. Supit ei lupaa ainakaan maapesijöiden kantojen kasvua. Mäyrästäkin on kertynyt havaintoja. Satunnainen kettu piti pihalla myyrähyppynäytöksen ohikulussaan , kyllä se viimein sai suupalan.  

Ilmastonmuutos on ollut todella nopeaa. Ensimmäisinä vuosina kesä ja talvi tuli kuin napista painamalla. Talvet sai ajella ehtaa pakkaskeliä ,  eikä teitä tarvinnut suolata. Kajjaaniin pääsi ajelemaan jäätä pitkin , kun ajoi urien ulkopuolella. Talven lumet putosi kerralla pajan peltikatolta huhtikuussa. Maastohiihtäjän unelmakeli syntyy kun hyvän hankiaisen päälle sataa pari senttiä lunta. Ei lipsu suksi sivuille ja Penin kulkema peninkulma tai poronkuseman pituus taittuu hetkessä. Nyt lumi ei viihdy pajan katolla pitkään vaan putoaa melkein jokaisen pyryn jälkeisessä lämmössä. Melkein räystääseen asti ehtii kinos korottua joinain talvina. Jääkausi ei ole kuitenkaan vielä väistynyt , sivutiet jääkausi päällystää hyvin usein peilikirkkaalla jäällä , vieläpä lisää liukastaa vesisateella. Lumeton joulu ei ole enää kaukana Kainuussakaan , jouluna oli jo lämpimämpää kuin juhannuksena. Alkutalvi 2018 oli sitten todella tuhoisa.

Ihmiset hakee nykyään extreme ja excellence elämyksiä. Luonto voi kyllä tarjota hyvinkin  vaarallisia kokemuksia , mutta myös vähemmän vaarallisia , silti ainutkertaisia todella vaikuttavia kokemuksia. Näiden kokemusten tarveaineena on usein jokapäiväiset tutut tarvikkeet , www , wesi , walo ja waikutus. Niiden lisäksi tarvitaan tietenkin kulissit.

Erikoisnäytösten esirippu aukeaa harvoin vaikka kiertää useinkin luonnossa. Kesäreissulla Varangerilla Norjassa satuin paikalle kun kirkkaassa auringonpaisteessa Barentsin mereltä puski hitaan arvokkaasti sankka sumurintama. Aluksi koko maisema peittyi kirkkaan harmaaseen utuun. Sitten sumussa oli aukkoja joiden läpi aurinko valaisi yksityiskohtia maisemasta. Erilaisia kivimuodostelmia ja ajoittain kokonaisia tuntureita alati vaihtuvina kuvina. Kuvat kesti häivähdyksistä ja muutamista sekunneista minuutteihin. Näytöstä kesti puolisen tuntia ja päätä pyörittämällä näkymät olivat täydet 360 astetta joka suuntaan. Sumurintaman ohituksen jälkeen aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta. Virtuaalilaseilla tai valkokankaalla ei pysty samaan , eikä sitten koskaan. Nääsku sen sumun merellinen henki hönki tuoksuineen naamallekin.

Myös heinäkuinen yö ja tunturin taakse piiloutuva aurinko saa värjättyä sade ja muut pilvet huurteineen suorastaan satumaisiksi. Sateenkaari ja päällekkäisetkin sateenkaaret täydentää valoleikin.

Eräs 360 asteen kokemus oli myös lokakuun aamun valo ja värileikki. Yöllä oli satanut vettä , ja vesipisarat roikkui sankan ja todella korkean kuusikon neulasista. Kävelin harjuselännettä pitkin kymmenkunta metriä korkeammalla kuin kuusikon juuret , eli siis aitiopaikalla tulevassa näytöksessä. Kun aurinko alkoi nousta läheisen mäen takaa , valo osui niihin miljooniin vesipisaroihin. Joka ikinen vesipisara toimi kuin pieni prisma ja hajotti valon kirkkaisiin sateenkaaren väreihin. Väri riippui valon tulokulmasta ja kun kävelin eteenpäin , jokaisen pisaran valon tulokulma muuttui ja samoin näkemäni värit. Jo pieni pään heiluttelukin aiheutti värien muuttumista. Tämän näytöksen lopetti nouseva tuuli joka ravisti pisarat alas. Kamera ei ollut mukana , eikä se pysty taltioimaan ilmassa olevaa vesipisaroista sironnutta hajavaloa ja tunnelmaa.

Lämpötila ja vesi oli aiheena myös seuraavaan näkö ja kuulohavaintoon. Joulukuussa satoi pakkasella paljon alijäähtynyttä vettä , lumen päällekin sitä kertyi sentin parin jääkerros. Peritalossa on paljon riippakoivuja joiden oksiin kertyi paksu jääkerros. Leppoisa tuuli alkoi liikuttaa oksia ja näitä jääpaloja niin että kuului vienoa tiukumaista helinää , voi sanoa että koko maisema helisi. Helinän kääntöpuolella teerien piti kuoria silmut jääkuoren sisältä pitkän aikaa.      

Talvella 2005-06 Ristijärvellekin tuli paljon metsäpeuroja , vanhat muistot Manamansalon ja Oulujärven laakion jäkäliköistä ennen perämeren rantoja oli muistunut mieleen. Ensimmäiset näin alkutalvesta Tiukuvaaran laella , myöhemmin tulivat sankoin joukoin , erään kerran vaaran kylänpuoleisella kyljellä pyrynä ylittivät tietä. Kainuuseen niitä tuli enemmän kuin tuhat. Sain niitä kuvattua paljon , myös syönnöksiä. Kävivät meillä Peritalossakin. Kevättalvella kokonainen partti tuli moottoriporon jälkeä pitkin lähelle pajaani. Kun menin aikaisin aamulla ulos ja kolautin oven kiinni , metsästä kuului melko voimakas äyhkäisevä ihmeääni. Ajattelin jo että mikähän se sieltä tulee , ja pitääkö hakea kättä pidempää. Asia selvisi peuran varoitusääneksi kun näin vilauksia peuroista kun partti pakeni metsään. Peuran hälytysääni on jonkunlainen äyhkähdys ennen kuin ne nostaa saparon ja kytkimen yhtä aikaa , kuulin sen aika läheltä. Ääni syntyy varmaan kun peura tyhjentää voimalla ja hetkessä keuhkot. Toisella kertaa yksinäinen hirvas juoksi pellon poikki. Sitäkään kertaa en saanut kuvattua , liian nopea oli pellon ylitys , todisteeksi kuitenkin jäi lumelle pakolaukan jäljet ja pakopäästöt. Nyt peurat ovat kaikonneet Kuhmostakin , Rastejavren puolella jäljellä on enää pieniä partteja Hiisijärven hujakoilla. Komeita on otukset , eivät enää mahdu ja kotiudu nykymaisemaan. Liian on rauhatonta aakeeta metsäpeuroille , vaikka ne satapäisinä partteina kokoontuukin Lentuan ja muidenkin järvien jäille. Ehkä ne Kuhmon peuratkin palasi takaisin Pieningän maisemiin , vaan onkohan niistäkään metsistä enää mitään jäljellä.  

Kyllä ne tytöt ja pojat erottuu peuroissakin. Kerran loppukesästä ns. ”Kekkostiellä” näin tosi säihkysäärisen kaunottaren , ei ollut vaatimaton vaadin. Turkki virheetön kuin modistilta ostettu ja karva kiiltävää , samettisarvetkin hyvin naiselliset , melkein kuin missikisan voittajan kruunu. Nämä kruunut ei putoile yhtä herkästi päästä kuin missikisoissa , vaan talvella tyttöjen terävät sarvet ovat sitä varten , että vasoja kantavat tytöt saa häädettyä jo sarvettoman hirvaan kaivamaltaan syönnöskuopalta. Jotain on tasa-arvon tapaista. Eihän tämyhirvaskaan ole koinsyömä kuvatus , paitsi valtakauden jälkeen. Valtakaudella se on paksuniskainen , suorastaan otteluun haastava. Pontta on niskassa , perimätiedon mukaan peuran sarvilla on nosteltu susia ja karhujakin. Väittävät myös ettei ottelukauden jälkeen tämyhirvasta karhukaan karjumatta syö. Onkohan ne nauttineet dopingia , tai muita eteerisiä öljyjä. 

Niinhän siinä sitten kävi että 90 luvun alun kasinon korttitalo romahti ja seurasi kriittinen vaihe taloudessa. Liian monelle jäi siinä pelissä mustapekka käteen. Korot käväisi parissakymmenessä prosentissa. Käytiin käräjiä kuka petti ja ketä. Minäkin jäin tyhjän päälle , kauppojen kylmälaitteiden rakentaminen ruuhka suomessa romahti , samoin päämiesten tarpeet. Yritin pientä askaretta paikallisella tasolla mutta menekki oli laihaa. Taseet punaisella jatkettiin kit-kut-te-lua eteenpäin.

Kansantaloudella ja ympäristöllä on nyt taseet vielä enemmän punaisella. Ilmastonmuutos ei tunne rajoja , vaan rajattomasti se vaikeuttaa kaikkien elämää. Tosiasioiden tunnustaminen on aina kiusallista. Nyt emme kuitenkaan enää pärjää vanhoja korulauseita kertaamalla ja kliseitä helisyttämällä. Jos vuosikymmeniä lykätään välttämättömiä uudistuksia nimenomaan metsäteollisuuden turvaamiseksi , sitä huonompaan kuntoon metsän rakenne ja teollisuus muuttuu. Voi sanoa että koko kansa ja kansallisomaisuus on todellisella korpivaelluksella.