Aikansa eläneitä kliseitä on lukuisia. Suomella on maailman paras metsätietämys ja metsäkoneet. Metsät kuolee pystyyn jos niitä ei uudisteta. Vain uudistamalla metsän tuotto varmistetaan. Harvennusta ja harsimista ei saa missään nimessä verrata. Askelkivillä ja muutamalla aukolle jätetyllä pystyyn kuolleella törröttäjällä turvataan metsän monimuotoisuus ja eläinten toimeentulo. Eräällä luennolla eräs henkilö kysyi , luuletko että sinulla on ainut metsätietämys , tähän kysymykseen vastaan jatkossa parhaani mukaan , ilman trollausta. 

Kun tulimme Kainuuseen teiden varsia koristi vielä kulissimetsät. Vuonna 91 juhannuksen tienoilla ensimmäisillä reissuilla Kuhmoon piti välillä heitellä ankkuria kun näki tietä ylittämässä kanalintu poikueita. Kertyi niitä reissussaan kymmenkunta havaintoa. Vuonna 14 ainoastaan yksi tyttöteeri ilman poikuetta tarkkaili liikennettä vastaavalla matkalla ojan penkalla. Jo omien havaintojeni perusteella pystyn väittämään puupitoisuuden ja lintupitoisuuden kulkevan käsi kädessä. Ilmastonmuutos on auliisti avustanut alenevaa suuntausta. Jopa pikkukana pitoisuudet ovat romahtaneet , ei kuulu tii-tii ääniä talvisessa metsässä. Ehdin hiihdellä ja kävellä Kainuunkin metsiä parikymmentä vuotta. Vaikka lintu ja hyönteiskannan romahdus tapahtuukin näennäisen verkkaisesti , romahdus on raju niiden viimeisten 20 vuoden aikana. Vasta sitten kun elää jokapäiväisesti metsän keskellä , huomaa ympäristön nopean luhistumisen. 

Myös ensimmäisillä kalareissuilla Kuhmon Nivalle teiden varsilta löytyi vielä kulissimetsiä ja puupinoja. Jopa joitain pinon ulkopuolisia ylisuuria tukkeja siellä täällä. Nämä harvat tukit eivät mahtuneet silloisten bulkkisahojen raameihin ja sirkkeleihin , vaan joku erikoissaha korjasi ne omiin vannesaha lajitelmiinsa. Nämä harvat ylisuuret raakkitukit olivat muisto muinaisista metsistä. Ne säästyivät siksi etteivät aikanaan pikkuvikaisina aiemmin kelvanneet tukiksi. Entisajan tukki oli rungoltaan virheetön , alarunko lähes oksatonta puuta , ja latvapuoleltakin päälle puoli metriä halkaisijaltaan. Nykymitat näette suoraan tienvarren pinoista.

Kainuun viimeiset laatupuut myytiin vaikkapa tanskalaisille puusepille. Onhan siinä se hyväpuoli että mänty lanseerattiin eurooppalaisille ja muunkin maailman markkinoille. Huonekalujen lisäksi männystä saa vaikuttavia sisustuspintoja. Säiden hopeoima ulkopinta ja tuppeen sahattu mäntykelo on nostalgian huipentuma , keloja ei enää ehdi kasvaa ja kuoleentua nykymaailmassa , ei enää kuin ihmisen ulottumattomissa. Aidosta kelosta maksettaisiin nyt ainakin maltaita , eioo markkinoilla arvo vain kasvaa.

Kuhmosta ja lähistöltä löytyy myös kuuluisat Osaran Aakeet. Ne syntyivät sotakorvausten myötä ja olivat jo aikansa puheenaiheita. Sinänsä sotakorvausten maksussa ei ollut hirveän monia mahdollisuuksia ja valikoimaa. Paremman puutteessa Osaran aakeita hehkutetaan nyt metsätietämyksen saavutuksina , ettei aukkohakatut asiakkaat pahoittaisi mieltään. ”Valtion metsää” viitta tienvarressa viittoilee nyt nälkämaan rääseikköihin ja aakeella uusittuihin metsiin. Koneellinen sota ja sen jälkijätöt avasivat uuden kauden ,  konekauden , Kollaan maisema siirtyi siviiliin. Kollaan maisema jopa suojeltiin -48 kieltämällä ”harsinta”. Tämän jälkeen piti paimenkirjeillä jyrkästi erottaa käsitteet harvennus ja harsinta. Aukkohakuun logistiikkaan kun kuului montakin harvennusta päätehakkuiden välissä.

Harsinnan , eli siis jatkuvan kasvatuksen kieltäminen ja aukkohakkuun mielivaltainen sovellus kaikissa mahdollisissa tilanteissa , ja suhteettomat uudistuskulut johti monen mökin pakkohuutokauppaan , joita käytti hyväkseen kylän kerma tai metsäyhtiöt. Oikeusoppineille riittää pohdittavaa tämän kauden perustuslaillisuudesta. Eikä perustuslain pykälien , puhumattakaan hengen toteutumisen esimerkit lopu tähän , niitä todella riittää.   

60 luku oli suomenselkä taloudessa , siinä murroksessa koneellinen korjuu ja puupelto ajatus puhkesi kukkimaan kuin horsma kesällä. Omien puiden puutteessa puuvirran suunta on muuttunut rajan takaa rajan tälle puolelle. Vielä YYA sopimuksen rauettuakin karjalan parhaat puut sahataan bulkkimarkkinoille.

Tienvarsien kulissimetsät ovat jatkaneet katoamistaan ja kulissien taakse kätketyt Tapion tarhat peräkammareita myöten näkyy tielle. Monen mökin ympärillä on lohduton raiskio, olisiko ollut muita mahdollisuuksia. Vähissä oli puunmyyjän vaihtoehdot , harsijat haastettiin käräjille. Ei käy kieltäminen etteikö monessa mökissä Kainuussa olisi tarvittu tukki ja ropsirahaa.

Kansallisromantiikka ruokki kauan meidän metsäläisperinteitä. Kalevala kausi aiheutti kalevalaisen jakson historiassa , Ilmarisen takomalla kirveellä kaatui kansallisromantiikan tarvepuut. Kansallisromantiikan aarnimetsät kasvaa enää vain tauluissa. Ennen Levävaaran ukkoa , kuin myös jälkeenkin päin , monen metsämökin asukkaiden luontosuhde ei ollut romanttista harrastusta , vaan ankaraa elintarvikkeiden etsimistä. Pettuleivän lisäksi tervalla ja muulla puulla ansaituilla pennosilla nälkää sammutettiin salomailla ja ryysyrannoissa. Satunnaisten leipäpuiden lisäksi luonnosta täytyi löytää puuttuva osuus elintasosta. Talouden murroksen ja voimalaitosten rakentamisen jälkeisessä elintason etsinnässä tyhjeni Kainuun lisäksi moni muukin maakunta. Elintasoa etsittiin Ruotsin lisäksi Australiasta saakka.

Voi sanoa että uuden vuosituhannen aikana on tapahtunut kahdenlaista kehitystä luontosuhteessa , vieraantumista ja löytämistä. Viherrys on lässähtänyt kukkahattu tädin ja urbaanin hössöttäjän sekoitukseksi. Moni kekkoskauden jälkeen syntynyt ei ole edes nähnyt metsäksi luokiteltavaa näkymää koskaan , puskat valtaa suojelukohteitakin. Metsiä ei enää näe teiden varsilla kuin sattumalta pikku pirstaleina. Miten raiskioihin ja korjuukoneen spooreihin voi kiintyä , maaseutu on vain onnetonta ryteikköä. Umpeen kasvaminen vain kiihtyy , perinnemaiseman mukana mummonmökki lahoaa ja peittyy puskaan.