Grönlannin ikijäätä myydään grogilaseihin , se kuulemma sulaessaan sipisee ja suhisee juttuja menneiltä aloilta. Kalliovuorten ilmaa myydään pöntöissä Aasian pimeisiin pilviin , jonne se uppoaa kuin häkä. Näihin verrattavia kiinteämpiäkin tuotteita meillä vielä olisi mahdollista markkinoida , niiden arvo nousee koko ajan. Tuohilippi ja lähde , jonka partaalla lehden putoamisen kuulemisen hiljaisuus. Pimeitä puoliakin löytyy , jopa niin pimeä taivas että Linnunrata näkyy. Näitä näkymiä voi vielä saavuttaa. Ilmakin on vielä niin ohutta että revontulet näkyy sen läpi. Siihen saumaan täytyy nostaa myös metsän nykyiset ja tulevat käyttöarvot. Ilman metsää ei ole metsäneläimiä , eli siis Elävää Metsää. I K Inha oli huolestunut niistä käyttöarvoista jo toistasataa vuotta sitten.   

Puunkorjuun varsinaisen koneellistumisen kauden suomessa olen elänyt ihan kokonaan. Samat ajat olen kulkenut metsiä , metsällä ja kalassa , marjastamasta ja sienestämästä. On tullut nähtyä monenlaista metsää. Vaikuttavin kohtaamani mänty on varmaankin se mamma joka kasvaa Altan tiekanjonin eteläpuolella Kautokeinon tien varrella. Ns. lonkalta uskallan arvella sen iäksi lähemmäs tuhat vuotta , jos ei ylikin. Sitä ympäröi lukuisten polvien tai sukupuun oksien lapsenlapset. Se on säästynyt syystä että runko on sen verran vikainen , ettei kelvannut tukiksi. On se mamma nähnyt monet kelit ja pororaidot. Lähellä piti senkin mamman henki , hätäisemmille autotietä rakennettaessa sen juuria kohdeltiin kaltoin. Ei ole vielä kuitenkaan kuollut , vaikka harveni hapset. Suomi on sata , se mäntymamma on siis elänyt kymmenen suomen kautta. Siitä sadasta vuodesta  minäkin elin yli 70 vuotta.

Aarnimetsä kasvaa enää tauluissa , meidän olemassaololle piti kehittää kehykset. Kansallisen tunnon kohottamiseksi monet taiteilijat runomittaan rakenteli , piirteli ja suti metsiä ja metsäläisiä. Tuloksia voi nimittää juuriksi tai koko kansan kirkoksi. Kun tähän vielä lisättiin kataja , katajaisen kansan tarina oli syntynyt. Sibeliuksen säveliinkin tarttui joutsenten joikuja ja ikimetsän sointuja. Jälkijättöisenä jäämänä liian hankalaan paikkaan on sentään unohtunut muutamia palasia melkein alkuperäisluontoa luonnon tai kansallispuistoina ympäri suomen. Eräs niistä on Puolangalla Paljakka. Tehotalouden normeista välittämättä ja pystyyn kuolemista uhmaten siellä kasvaa muutamia mäntyjä ja haapoja järeän kuusikon sisällä. Pienen latvatupsun varassa kasvaa kuusien korkeuksiin yltänyt ikihaapa vieläkin. Maahan rojahtaneet sammalen peittämät ikihaavat ovat edelleen esimerkkinä sen lahonkestävyydestä , puukon kärki ei vieläkään uppoa kovin syvälle sammaleen alla. Paljakka on esimerkki myös siitä , että kuusikko valtaa yleensä kaikki vähemmänkin rehevät kasvupaikat. Vielä nyt Paljakan sisällä lirisee pieniä puroja , jos se nyt hakattaisiin aukoksi , siitä tulisi samanlaista rinnettä kuin on alempana sinne johtavan polun varrella. Pohjavesi ja biotooppi romahtaisi.

Järeämäntyistä yhtenäistä aihki kangasmetsää en ole enää tavannut missään. Hakkuut kerkesi edelle. Ristijärven ja Kuhmon rajalla on ns. Kuhmon portti , siellä on säästynyt muutama tukkikelvoton aihki mänty.

Aihki on puu jonka oksat ja latvan on lumi painanut vuosien saatossa alaviistoon. Turistinkantaman päässä Inarin saarissa ja Sevettijärven tien vierillä voi vielä aistia sirpaleita vanhoista aihki ja kilpikaarna mäntymetsistä. Tien varsille on jäänyt sinne tänne tukkikelvottomia muistoja vanhoista metsistä , jättiläisiä nämä jääkauden jättöpuut eivät ole vieläkään. Nyt ne jäämäpuut peittyy ryteikön esiripun taakse. Jäämiä jää jopa talousmetsän sisäänkin , eräs rauhoitettu Malahvian tien varteen Saapaskoskelle. Sekin säästyi vikojensa ansiosta. Vaikka metsästä haetaan nyt puillekin sielua , enin osa taitaa olla omaa sielunhoitoa. Monta kertaa olen ajatellut miltä nämä metsät näytti sata vuotta sitten. Pienen näytteen voi poimia jopa Paltaniemeltä , sekin ympäristö on ehditty hakata monta kertaa. Tukkikelvottomien mäntyjen juurilla on voinut Eino Leinokin purkaa erilaisia paineitaan , tai sitten juurille. Jos siis kaadetaan mänty 150v , pitäisi muistaa paljonko on 150v. Oman esitykseni 70v on vajaa puolet siitä. Millaisen jalanjäljen ja ympäristön me jätämme tuleville sukupolville.

Euroopassa ja muuallakin maailmassa on kinattu metsien hoidosta muutaman sataa vuotta. Kaikenlaisen puurakentamisen lisäksi globalismin alun valloitukseen tarvittaviin sotalaivoihin ja muihin etupäässä militaarisiin tarkoituksiin katosi kaikki paremmat puut. Sitku , eli sitten kun rauta saatiin kellumaan , senkin valmistamiseen tarvittiin puuta. Rautalaivojen vanavedessä kaivokset ja rautatiet imivät seuraavat puiden ikäluokat , ratapöllejä ja epytkinparruja kaupattiin meiltäkin. Ennen paperin massatuotantoa kuusipuu toimi kaivoksissa varoittimena , se nitisi ja natisi ja paukkui ennen kuin katto sortui. Pirttejä ja muita rakennuksia puusta on tehty koko historian ajan. Rautakauden teollistumisesta alkoi metsien todellinen tehokäyttö , metallien ja höyryvoiman tuotanto vaati suunnattomasti puuta. Kivihiilen käyttö yleistyi vasta polttopuun loputtua. Lontoon sumu oli aikanaan käsite , eikä kaikki kadutkaan pölissy , pöly oli sidottu tuoksahtavilla liimoilla.

Puun käytön ja korjuun historia on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Ihmis ja eläinvoimin , höyry ja polttomoottoreiden voimalla puuta on haettu käyttöön. Ennen sahaa puunkaadossa käytettiin kirvestä. Ei ihme että justeeri kehitettiin. Kotosuomessakin isoja puita suojeli kirveskaudella kaadon hankaluus. Jotain ennakoivaa symboliikkaa sisältyy Kalevalan suuren tammen kaatoon.

Kuta suurempi runko , sitä suurempi ongelma sen poiskuljetus. Iso oli myös ongelma puun sahaus lankuiksi ja laudoiksi. Havaittiin kuitenkin tilavuuden edut , kuta suurempi runko , sen enemmän lautaa. Isonveden tuolla puolen runkojen kaatovaurioita pyrittiin välttämään sillä että puun latvus katkaistiin ennen kaatoa. Varsinainen runko notkui kaadossa vähemmän , tärähdyksiä tukki sietää paremmin kuin taivutuksia.

Alussa aukkoja aiheutettiin kirveellä etupäässä omiin tarpeisiin. Kun urakat suureni niin justeerilla ja pokasahalla kaadettiin ja hevosella kuljetettiin. Moottorisaha aloitti taas uuden kauden metsässä. Kaadon helppous johti siihen että kelot ja muut ”huonot” puut kaadettiin niitä hyödyntämättäkin. Kelo oli helpon kaadon ensimmäinen uhri , ne esti ”metsän uudistumisen”. 50 vuotta myöhemmin ne ovat arvotavaraa hirsirakentamisessa , nimenomaan aivan aidot luomukelot olisivat. Vähemmänhän ne olisi vieneet kasvupintaa ja tilaa pystyssä ollessaan. Elävässä metsässä ne olisivat toimineet koloineen suojana sekä eläimille että metsälle , tikat kerkesi takoa monta pönttöä kelon sisään. Nyt haikaillaan miljoonasta pöntöstä. Metsonkin olisi päässyt ampumaan kelosta. Nyt kelot ovat menneet ikiajoiksi , eikä tekokelo onnistu. Jos haluatte todeta sen omin silmin , käykääpä  Elimyssalon Saksanlammen rajavyöhykkeen laidalla ja Kylmänsärkillä. Tai tekokelo mökkien myyntinäyttelyssä. Pariasataa vuotta tuotantoprosessissa ei voi ohittaa. Lahopuun sijaan oikean kelon veistely on yhtä juhlaa , tuoksuineen päivineen. Aivan aidosta luonnon tervaksesta voi tehdä aivan aidon heleästi soivan ksylofonin.

Aitoja tervasosia esiintyy keloissa ja kannoissa. Ennen ameriikan kiehisiä tervaskiehisillä sytyteltiin monet nuotiot suomen salomailla. Eränkävijä kopautti kirveellä kantoon tai keloon ja kuunteli kimmahduksesta tai tömähdyksestä kelon käyttöasteen ja lämpöarvon. Tervanpolton tarpeiksi pihkaa tuotettiin tuoreisiin puihin. Henkitoreissaan männyt yritti paikata pihkalla kuoritun pinnan.

Viherpipertäjien ja ekoterroristien iloksi metsävaltio kehitti askelkivet ja jäämäpuut. Niitä pitkin Tapion karja ja pienet siivettömät loikki tai käveli aukealta toiselle. Kuukkelikin pääsi aukon yli kun hengästyneenä pääsi huokumaan kuivan törröttäjän oksalla. Elävä metsä ja lajirikkaus oli pelastettu , vieläpä halvalla , törröttäjällä ei ole teollista käyttöä , aromit kun ehti haihtua. 

Meillä puun kuljetuksessa varsinainen vaihdos hevosesta traktoriin tapahtui 50 luvulla. Kolme neljäsosaa metsäkansan populaatiosta oli sidottu turpeeseen tai tukkiin. Susirajan tollopuolella , silti susiköyhällä , minäkin murkkuiässä sain omakohtaista kokemusta puun kesä ja talvi logistiikasta. Kokemusta kertyi Varpaisjärven kivikirkollisen kylän , kivikirkon suntion pojan Hanneksen kanssa. Talvella vetovehkeen käyttövoimaa oli ilman kilowatti kertoimia tasan hevosvoima , varusteena pankkoreki. Vänkäri on päämiehen sivumies tai sihteeri. Tarkoittaa avustavaa vaan ei vastuullista apuvoimaa. Sanana se on suora johdannainen siitä , kun tukkia vängätään puukangella johdepuita pitkin pankolle. Aivan samalla työkalulla kasken poltossa vierretään puita yhteen , että ne tuhkaantuisi paremmaksi lannoitteeksi kylvöille. Yhden puun nuotiokin palaa kituliaasti. Vänkääjälle yksi kanki ei riitä , pitää turvautua kahteen kankeen. Toisella kangettiin ja toisella estettiin etenemisen palautuminen , eli siirrossa perääntyminen.

Saman henkilön kanssa ehdin ajaa talvella hakattuja halkoja kesäistä tietä pitkin kulutuskeskukseen. Vetovehkeenä Valmetin  valmistama vetopeli , joka nykyisin tehotaloudessa luokitellaan piikkilangan kiristimeksi. Kuorma riippui  ensimmäisen vaihteen vääntövoiman riittävyydestä matkan varren mäkien ylittämiseksi. Pehmeän paikan levikepyörät olivat kapoisaa mallia voortinpoika , eli rautaiset piikkipyörät.

Kun ensimmäiset aukot aikoinaan tuli vastaan savon metsissä , en kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Tietämätön olin myös silloisten metsien harsimisesta henkitoreisiin , näin metsässä jopa puitakin. Peltoaukeet oli kyllä laajentuneet , yli pellon vaan ja metsään. Puukaupan ja aukkojen yleistyessä , myös monenlaista traktorilla nujuttua rypykuoppaa ja spooria alkoi tulla vastaan yhä useammin metsäreissuilla. Siitä se sitten hevosenvoimien ja hevosvoimien kisa alkoi.

Alussa aukot säilyi kauan ilman ylimääräisiä tulokkaita , reunojen puut siemensi ja syntyneet taimet pääsi varttumaan ilman kilpailijoita. Metsänpohjan alkuasukkaat jaksoi säilyttää asemansa. Aivan samoin kuin ihmistenkin historiassa , aukko avasi valtatyhjiön ja kilpailun nopeammin kasvavien kasvien kanssa. Aukkojen yleistyessä puskat täytti yhä perusteellisemmin tyhjiön , heinät , horsmat , pajukot ja koivut valtasivat ne hyvin pian. Sitten kun naapuriaukko oli aivan vieressä , ryteikön raja-aidat kaatui kokonaan ja maisema peittyi yhteiseen ja yleistyvään puskaan.

Pistettiin puskapilotit ja kannukallet pumppuineen ruiskuttamaan lehtipuu viholliset kuoliaaksi.

Vesakkomyrkyn nimitys oli klooratut fenoksiherbisidit ja aineet luokiteltiin toisen luokan torjuntamyrkyiksi. Varoaikojen alituksista ei piitattu. Torjunta aine sisälsi myös epäpuhtautena esiintyvää TCDD dioksiinia , joka on eräs kaikkein vaarallisin myrkky. Vietnamissa käytettiin samanlaisia aineita suurten alueiden aukioiksi tekemisessä. Tuloksetkin jo tiedetään. Voi vain toivoa että pikkupöpöt osaa hajotella aineet , eikä ne pääse rikastumaan ja jatkamaan kiertoaan rikastuttamalla luonnontuotteita. Melkein hormonien hyrräyksen lopetti puskapilotin ruiskupilveen joutuneiden marjastajien hätähuudot.

Ympäristöön levitetyllä  kemiallisella coktaililla pyrittiin tietysti torjumaan ihmisille haitallisia asioita. Nyt kylläkin ympäristöön sekoiteltu lukuisten aineiden coktaili on jo suoraan ihmisille haitallinen , ja niitä haitallisia asioita ilmenee yhä vain enemmän , eikä useimmille mahda enää yhtään mitään. Kantapään kautta oppiminen on onnistuttu yhdistämään tinkimättömään tieteeseen.

Ennen meidän metsällä rikastumista , metsäkin rikastui. Ilmassa , maalla ja varsinkin vedessä on kiertänyt erilaisia alkuaineita ja niiden sekoituksia. Lyijy ja elohopeakin osaa lentää , vaikka ovatkin raskaita aineita. Miljoonia vuosia kestäneen tislatulla vedellä maaperän puhtaaksi huuhdonnan kaudella , huuhtoutui mukaan myös samoja metalleja ja mineraaleja kuin kaivostenkin rikastamoihin kertyy. Kyllä liuottamiset osattiin jo ennen meitäkin , jopa metallien alkutuotanto. 

Jääkauden maansiirtojen ja kaivostoiminnan jälkeisissä hulevesissä nämä metallit imeytyi maaperään hyvin laajoille alueille metsiin ja suoseuduille. Suohan on tavallaan alkuperäinen liuotusten selkeytysallas ja kaikkien muidenkin kertymien kohde. Nyt nämä ns. raskaat metallit , kuin myös kevyemmätkin jatkaa tuttua ikiaikaista kiertokulkua ja rikastuu alajuoksulle , sekä viimein meriin.

Merenpohjasta löytyy nyt jo tiiviitäkin metalleja , järvimalmeja meidänkin vesistä. Aatelkaapa , eihän ne järvimalmi liukometallit ole kuin 10.000 vuoden kertymä , ennen meriä ne ehti rikastua järviin , jokiin ja soille. Nykyisin kiertoasiaa auttaa kun tehtiin ojia ja spooreja metsät ja suot täyteen. Elohopean myrkyllisyys todettiin varsinkin Japanissa.

Näitä maisemaan rikastettuja rohtoja kierrätetään niin tehokkaasti ettei tummien vesien kaloja , varsinkaan petokaloja kannattaisi syödä. Haitta on suurempi kuin hyöty. Nämä tummat vedet tummui ojitetuilta soilta ja metsistä karanneilla väreillä. Järvien tummumineen lisää happikatoa kun aiheuttaa veden kerrostumista ja häiritsee veden luontaista pystykiertoa. Aivan samaa tapahtuu isoissakin vesissä. Tähän soppaan lisätään kiihtyvällä vauhdilla teollisesti tuotettuja mausteita. Tämä kaikki muutamassa kymmenessä vuodessa.