Laajemmassa ympäristönhoidossa on vain yksi kiistaton kansallinen etu , yhdistää infrastruktuurin ja kansallisomaisuuden hoito biomateriaalin keräämisessä. On kaksi erillistä tekijää , koneiden valmistus ja niiden käyttö. Näidenkin ongelmien ratkaisua olen edellä valottanut. Edellä olen myös perustellut , miksi kannattaa poimia roskia joutomailta. Sen kaiken keräämiseen tarvitaan nimenomaan parempaa pyörää ja uutta tekniikkaa. 

 

Infrastruktuurin hoito on nykyisessä taloustilanteessa jo retuperällä. Vaatimukset lisääntyy mutta rahat vähenee. Taajamien katujen lumityöt ja kevätpölyt ovat erityisiä ongelmakohteita. Satunnaisessa lumentulossa tai jokakeväisessä katupölyssä tarvittaisiin kaikki kalusto kerralla käyttöön. Lakaisukone , lumiaura , kauhakuormaaja tai tiekarhu ei sovi yksinkertaisesti ympärivuotiseen käyttöön. Käytön joustamattomuus johtaa tietenkin siihen , että täytyy olla konearmeija , joista käytetään tarvittaessa vain sitä osaa joka soveltuu sillä hetkellä tarvittaviin töihin. Tämähän on kallein mahdollinen ratkaisu kunnossapidon investointien , samoin myös huonoin mahdollinen yksittäisen koneen työtehon kannalta. Kustannukset , käyttökelpoisuus ja työteho ovat jokseenkin varmoja konevalintojen kriteereitä. 

Nykyiset työkoneet sisältää tietenkin koneen varsinaisen rungon , käyttövoiman tuottajan ja työvälineet. Edellä olen ruotinut nykykoneiden ominaisuuksia. Peruskoneen , eli siis alustan suorituskyky ratkaisee suorituskyvyn täysin , jota ei pelasta mitkään apuvälineet tai kurkottelut. Liian lihava ei lentele puistoissa , eikä liian lihava pärjää myöskään märässä maastossa.

Tarvitaan joustavampi peruskone. Uudet koneet soveltuu nimenomaan ympärivuotiseen käyttöön , kadulle ja puistoon. Otetaan vertailuna eräs toimenkuva. Tiekarhu jyrsii kiinteällä terällä jäätikköä moottorinsa voimalla , suuri massa pitää kiinteän jyrsinterän alhaalla. Sama jäätikkö voidaan jyrsiä kevyellä koneella ja pyörivällä terällä. Jäähänkin kairataan reikä joka käy vieläpä nopeammin kuin tuuralla murtamalla. Se terä voidaan helposti myös ohjata niin , ettei kadun asfalttiin tule jyrsinuria. Aivan sama kone myös kerää jyrsityn jään konttiin , kaikki kerta ajolla. 

Käykö siis nykyiset tiekarhut tai kauhakuormaajat millään lisävarusteilla täydennettyinä kesällä puistojen puiden , nurmikon ja istutusten hoitoon. Käykö lakaisukone puistojen kesäisten nurmikoiden ja pippalopaikkojen putsaamiseen ja syksyn lehtien lakaisuun nurmikolta millään lisävarusteilla täydennettynä. Uudet koneet selviää kaikista muistakin tehtävistä , myös lumi ja katupöly tehtävistä aivan uusilla aseilla. Varsinaiset maansiirto ja maanrakennuskoneet ovat asia aivan erikseen , kauhakuormaaja tekee oman työnsä hyvin , kauhan tunkemiseen tarvitaan painoa.

Kaikissa työtehtävissä työkoneen alusta on vain väline siirtää ja käyttää työkaluja. Totta kai silloin työkoneen alusta määrää myös työtehon ja käytettävyyden , eli missä ja miten alusta pystyy liikkumaan. Vaikka työskentely tapahtuukin enimmäkseen päällystetyillä alueilla , vaikeimmasta päästä siivota ovat kevätpöly ja talvinen lumi , tolppia ja muita esteitä on katukuvassa. Molemmat ovat kausiluontoisia ja hyvin laajoja alueita täytyisi hoitaa hetkessä. Kevätpölyn nykyisessä käytännössä kastellaan , ettei pölise kovin paljoa ,  sitten harjataan , joka kuitenkin pölisee ja pistää pölyä uudelleen kiertoon.

Lumen kanssa on vielä vaikeampaa , pitäisi ehtiä ennen kuin tallaantuu polanteeksi joka täytyy jyrsiä. Ns. hulevesissä , eli siis sade ja kevätvesissä , on havaittu jo niin suuria roska ja talven aikana kertyneitä saastemääriä , että ne pitäisi puhdistaa sekä mekaanisesti että kemiallisesti ennen vesistöihin pääsyä. Varsinkin lumen sulamisen kevätvesillä voi olla aikaa kerätä läheltä kertynyttä ja taivaalta laskeutunutta jopa puolikin vuotta. Eli siis nopeasti poistettu lumi sisältää niin vähän saasteita , että se voidaan säilöä auringon sulatettavaksi minne tahansa. Kevään ja kesän sateet kuitenkin huuhtoo pois muualle pinnoille kertyneet saasteet ja pöpöt , eli ne jatkaa kiertokulkua myös vesistöihin. Tätä kevätpölyn määrää ja pöpöjä voidaan vähentää asutuskeskuksissa.   

Kastele ja harjaa käsittelystä karkaa paljon pölyä , vesi ei ehdi imeytyä tiivistyneeseen kevätahavan kuivaamaan pölyyn. Harjan jäljiltä bitumin ja muihin rakoihin jää paljon hieman kastunutta tai kuivaa pölyä , tai muuta mömmöä , josta osan huuhtoo pois vasta runsaat kesäsateet. Toisin sanoen pölykausi pitkittyy aina kuivina kausina ja sade kuitenkin kuljettaa. Painepesurin ja pölynimurin yhdistelmän avulla ratkeaa karkean pinnan puhdistus kokonaisuutena. Painepesuri puhaltaa ja sitoo pölyt , hiekat ja saasteet pois ahtaistakin rakosista , ja pölynimuri imee kaiken painepesurin irrottaman aineksen lennosta pönttöön. Koko kesä onkin sitten paljon vähäpölyisempää.

Vastaavanlainen uudistus saadaan aikaiseksi lumenpoistossa uusilla lumenkeräämiseen erikoistuneilla mekaniikoilla. Lunta ei aurailla tai siirrellä mihinkään , vaan se kerätään pois kerralla eikä höyläillä eestaas. Kaupunkien keskustat ovat nykyisin niin ruuhkaisia ettei vatuloinnille ole enää varaa. Koska keräysmekaniikalla täytyy pystyä poistamaan myös polanteita , nämä jyrsimet kuuluu keräilymekaniikkaan , ja joita käytetään tarvittaessa. Uudella keräysmekaniikalla pystytään keräämään lumi osittain kadun varteen pysäköityjen autojen altakin , aurausvallit ei haittaa autoja ja liikennettä.

Kerätyn lumen kuljetukseen on muutama vaihtoehto. Täyttyneet kontit tyhjennetään lähimpään sopivaan paikkaan , tai vaihdetaan tyhjään kuorma auton kanssa. On myös mahdollista että lumi puhalletaan koneen perässä ajavan kuorma auton lavalle tai konttiin , muutaman metrin leveydeltä runsaammalla lumella kuorma tulee täyteen hetkessä. Kadun puhdistus on nopeaa ja liikenne voidaan katkaista vaikka kokonaan lyhyen läpiajon ajaksi.

Infrastruktuurin hoito näyttää siis aivan toisenlaiselta kuin nykyisin. Lakaisukoneen kuljettaja ajelleekin samalla masiinalla myös lumi ja puistokonetta. Vappu tai festaririehan jäljetkin siivotaan hetkessä.

Infrastruktuurin hoito on maailmanlaajuinen ongelma jonka kustannukset ovat karanneet käsistä. Tilannetta ei paranna hoitokoneiden huono suorituskyky ja silkka soveltumattomuus yleiskoneeksi. Roskaaminen lisääntyy kuitenkin päivä päivältä ja yhä uusia haasteita tulee lisää. Eräs kiireinen urakka on rantojen puhdistus muovi ja muista saasteista. Auringon UV säteily murentaa koko ajan muoveja mikroryyneiksi jotka tietenkin huuhtoutuu mereen. Tätä urakkaa riittää yhtä paljon kuin on rantaviivaa koko maapallolla. Merivirtojen kokoamat valtavat kelluvat muovilautat merissä hajoaa tai rantautuu joskus jonnekin , jos niitä ei poisteta merestä.

Aivan oma lukunsa on vielä pop-up kaatopaikoiksi muuttuneet asuinympäristöt , taajamat , tienvarret ja levähdyspaikkojen roskikset.

Ilman rapistuvia maanteitä ja sähköverkkoja emme yksinkertaisesti selviä. Umpeen kasvamisen estämisellä suomikin sinnittelee sivistysvaltioiden joukossa , näiden kriteerien ylläpitäminen edellyttää tienvarsien siistimistä. Siistimisen tuloksena kertyvä biomassa täytyy ja pystytään sovittamaan yhteen bioenergiaksi. Samoin sähköverkkojen raivaustulos on hyvin paljon erilaisia biomassoja. 

Uudet koneet pystyy ajamaan vähänkään suuremmilla teillä ojaluiskassa. Vilkkailla väylillä koneet on poissa liikenteen estämisestä ja turvallisuus lisääntyy. Pyörän kohtisuora sopeutumiskyky ajoalustaan ja järkevät pyöräkuormat vain tiivistää ojanpenkkaa eroosiota vastaan. Nykyisillä koneilla ajo luiskassa on täysin mahdotonta teknisenä suorituksena , puhumattakaan tuhoista. Videoista selviää uuden pyörän suorituskyky ja toiminnat. 

Moottoriteillä hehtaareja kilometrille kertyy monta , samoin miljoonan kilometrin kapeammista luiskista. Tienvarsien kunnossapito on nyt kustannus joka voidaan kääntää eduksi , eli biomassan  lähteeksi , jopa kasvatukseen. Tienvarsien ruohot , puskat ja muut puut sekä tienvarsille kootut sähkölinjat tuottaa  käyttökelpoista biomassaa.

Infrastruktuurin hoitoon kuuluu myös puistojen , rantojen ja yleensä kaikkien yleisten paikkojen roskien poistaminen. Keväällä ne paljastuu lumen alta ja on otollinen hetki niiden poistamiseen , eikä roskat haittaa myöhempää biomassan korjuuta. Jos tienvarsien kevyiden roskien kerääminen maksaa tätä nykyä 100€ kilometriltä ja uusi kone putsaa luiskaa vaikkapa kävelyvauhtia 5 km tunnissa , riittääkö 500€ tunnissa ylläpitämään koneen käyttö ja pääoma kuluja. Samalla ajolla kerätään suuremmatkin roskat , kuin myös siistitään käsin koskematta yleisinä käymälöinä käytetyt levähdyspaikat. Tällä esimerkillä en pyri vähentämään käsikäyttöistä työllisyyttä , vertailen vain nykyisiä ja uusia työtehoja. Vanhan tekniikan työkoneiden tunti tai urakkahinnat ovat lähtökohta työn hinnoittelulle myös uusille koneille. Uusien koneiden liikkuvuus on aivan omalla tasollaan.

 

Bioenergian käytössä selkeä ja karkea jako on elintarvike kelpoinen ja kelpaamaton biotuote. Tämä jako on jokseenkin itsestään selvä , muuttuneissa sääolosuhteissa jo raivattu peltopinta täytyy käyttää elintarvikkeiden tuotantoon. Satokausi voi olla aivan mikä tahansa. 

Sellainen biomassa joka ei kelpaa muuhun käyttöön , kelpaa bioreaktoriin. Tämä aines ei vie peltotilaa ja ruuantuotanto on itsestään selvyys päästöineenkin , mutta ilmastonmuutoksen rehevöittämä muu ympäristö tuottaa energiakelpoista biomassaa. Sen kokoaminen kannattavasti oli aiemmin este ja ongelma. Meillä on pinta-alaa ja kesän kasvua riittävästi biomassan jatkuvaan tuotantoon , samalla saadaan ruuantuotantoon ravinteita. Tästä löytyy yhteinen pohja peltoviljelylle ja ympäristön hoidolle. On jokseenkin selvää että meidän täytyy ottaa käyttöön kaikki biomassan hankinnan osa-alueet keskitetysti käyttöön , muutoin emme kykene edes mainittavaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Digiroadissa teitä on puoli miljoonaa kilometriä , eli siis piennarta on miljoona kilometriä. Isonvirran ilmajohtimia on 14.618 kilometriä , on niin leveää että kilometrille kertyy kymmeniä hehtaareja , parhaimmillaan paljon enemmänkin. Yhteensä kaikensortin ilmaverkkoa on 401.227 kilometriä. Tämän ilmavan verkon vaalimiset ovat usein ylittäneet uutiskynnyksen , ilmastonmuutos on ansioitunut tälläkin saralla.  

Perinnemaisemia ei ehdi harvat lampaat tai lehmät raivata , eikä myöskään monia muita peltoja , vaikka ne ovatkin paketissa. Hakkuuaukeista tuli jo edellä mainittua. Kasvikarkulaisia riittää kiinniotettavaksi nyt ja tulevaisuudessa. Eli joutomaat eivät olekaan aivan joutavia , vaan biomassan tuottajia. Joutomaiksi joutuneiden entisten ympäristön helmien esille kaivamiseen tarvitaan uusia välineitä.

Intiaanien näkemys ympäristöstä oli paljonkin poikkeava meidän päivistä. Inkkareiden mukaan emme perineet maata esivanhemmilta , vaan lainaamme sen lapsiltamme. Eli jos turmelemme ympäristömme , turmelemme perintömme lapsille. Olimme ahneita ja heräsimme liian myöhään ajattelemaan elintason hintaa tai vaihtoehtoja. Puupellon henkiset arvot ei kestä tulevaisuuden haasteita ja puupellon lisäksi on monia muita ratkaisemattomia ongelmia henkisellä ja fyysisellä tasolla.

Tällä hetkellä metsässä huokuu ja puita heiluttelee kahdenlaisia tuulia. On herätty huomaamaan että överiksi meni tuo metsävaltion ratekia. Ympäristö ja eläimet häviää kiihtyvää vauhtia. Vihreä väri ei peitä missään puolueessa näitä näkymiä , jos suojelee ympäristöä , suojelee ihmistä. Ajatelkaapa meidän jälkipolvia.

Metsän arvostus on noussut jo aivan toisiin lukemiin kuin hieman aiemmin , metsästä on tullut kirkko ja apteekki muiden oheistuotteiden lisäksi. Metsää ostetaan erilaisiin virike ja puuhastelu tarpeisiin , haetaan kiintopistettä ja jatkuvuutta sekasortoiseen maailmaan. Metsähehtaarin hintakin nousee muun arvostuksen myötä. Tietysti puuhastelu metsässä on tervettä terapiaa , mutta sillä ei ratkaista kansallisomaisuuden tulevaisuutta.

Nämä tapahtumat ovat todiste siitä , että nostalgia on metsässä on herännyt. Metsää harrastaville metsä ei olekaan enää puupelto vaan osa ympäristöä ja kokonaisuutta. Monille harrastajille ei ole myöskään taloudellisia tarpeita tai odotuksia metsän tuotolle , perimmäinen syy on entistää metsää arvoiseksi ympäristöksi. Siihen kuuluu alkuperäisen metsäpohjan säilyttäminen. Oikeassa metsässä käydessään he ovat huomanneet , vain metsä suojaa omansa , turistikin tulee sinne.

Silti nämä suojellut ja harrastemetsät kasvaa jatkuvasti ja niiden hoidossa syntyy ylijäämää. Kotitarpeiksi tai myyntiin.   

 Hankoniemen ja Barentsin meren väliltä löytyy monemmoista metsää ja maisemaa. Sevettijärventien varrelle jääneet tukkikelvottomat kilpikaarna puut peittyy nyt puskaan ja Norjassa tundrakasvit peittyy etelän tulokkaisiin. Varis korvaa kihut , pikkukajavat ja muutkin kivat ovat lähes kadonneet.

Sikäli on ristiriitaista , että nyt täysin rauhoitetuissa suojelumetsissäkin täytyisi suorittaa hieman raivausta , koska entinen luontainen tasapaino on menetetty. Silloin joku puulaji tai aluskasvillisuuden syrjäyttänyt kasvi pyrkii jatkamaan saatua yliotetta. Esimerkiksi kuusi , haapa , kataja ja paju ovat voineet saada yliotteen. Myös mustikan tai muun kasvillisuuden alkuperäisbiotoopista on voinut syrjäyttää aukkohakkuun jälkeinen heinikko ja vesaikko. Harvinaisten alkuperäisten kasvien palauttaminen on useimmiten mahdotonta , mutta voi yrittää palauttaa ainakin hieman monimuotoisuutta.        

Kun tukin kaltaisen pyöreän jöötin halkaisija kaksinkertaistuu , sen tilavuus nelinkertaistuu. Aivan sama logiikka ja yhtälö toimii pienessä ja suuressa puussa. Vuotuinen kasvu , eli siis vuosiluston tilavuus kasvaa tietenkin halkaisijan myötä. Tähän perustuu myös metsäteollisuuden ”järeän puutavaran” nopea kasvatus puupelloilla. Puustoa harvennetaan hyvin paljon ja näitä peltoja vieläpä lannoitetaan. Puu reagoi sille luonnollisella tavalla , tuloksena on oksaisia pyramidi puita joissa jo tyven ja rinnankorkeuden ero on turhan suuri. Edes pystykarsinta ei pelasta tilannetta , järeät kuolleet oksantyvet ei häviä mihinkään. Ei niistä ole laadukkaaseen rakentamiseen. Liimapuuna niistä saadaan jotain käyttökelpoista toissijaisiin kohteisiin. Vielä liimapuunakin säilyy home ja lahoalttius. Rehevästi kasvanut puu yksinkertaisesti sisältää eniten sienille soveltuvia ravinteita , ja jos puu vielä korjuussa altistuu sieni-itiöille , tulos on lohduton.

Luontaisesti luontaisessa metsässä kasvaneilla puilla on aivan oma rytminsä kasvuvauhdissa. Vaikka puiden ympäristössä , ravinne , sää tai muissa olosuhteissa ei ole tapahtunut mitään muutosta , jotkut puuyksilöt kasvaa joskus enemmän , joskus vähemmän. Tasapainoakin hoidellaan kun kasvetaan joskus tuolta poskelta , joskus toiselta. Eli siis puut ovat yksilöitä myös kasvuvauhdiltaan. Jatkuvia tavoitteita riittää , aiemmin esitelty kuusi 150v , 45 metriä , 8 kuutiota. Näitä ei kasva puupellossa , eikä kuusen kasvua keskeytetty peräti kolme kertaa päätehakkuu periodilla. Sen kuusen keralla kasvoi monen monta puuta 150 vuoden aikana. Sen kuusen rinnankorkeusmitta säilyy melkein samana yli 20 metriä. Puupellon 15 metrisessä pyramidi puussa tyven ja rinnankorkeuden ero pelkästään halkaisijassa voi olla yli kymmenen senttiä. Kuusen pystyssä pitämiseen tarvitaan jatkuvaan kasvuun soveltuvia pitojuuria. Puun kun täytyisi säilyä pystyssä 150v , että se saavuttaa 150v myös ilmastonmuutoksen tuulissa ja tykkylumissa.

Otetaan esimerkiksi myös mänty joka kasvoi ja sijaitsi tuossa puolen kilometrin päässä. Mänty jäi jälkeen aiemmilta savotoilta tai harsinnoilta ja varttui nuoremman kuusikon sisällä , kasvoi aivan omia aikojaan. Koska lähistön muut unhokki männynkannot kertoi samaa , tulos on hyvin suuntaa antava. Kiekko kuvaa hyvin tyypillistä kasvuhistoriaa , vaivalloisine alkuineen. Alkutilanne on aivan sama kuin pankkitilin korkoa korolle kertymä. Talouden nollakorolla säästötilit ei turpoa , mutta metsän puut kasvaa omilla koroillaan. Ensimmäiset 100 milliä rungon halkaisijaa kasvoi 58 vuotta , tilavuus jotain 50 litran luokkaa , laiha alku nollasta ja vielä laiha tulos. Keskimääräistä kasvua kertyi 0,8 litraa vuodessa ja halkaisijaa kertyi 1,7 milliä vuodessa. Vartalon hennon alkukasvun hennot alkuoksat karsi lumi ja tuuli.

Luomupuu saavutti 200 millin halkaisijan 98 vuoden iässä , tilavuus jotain 250 litran luokkaa. Keskimääräistä kasvua 2,5 litraa vuodessa. Tähänastisen kasvukauden keskimääräistä halkaisijaa kasvoi hieman yli 2 milliä vuodessa. Luomujen latvanaliset oksat karsii edelleenkin lumi ja tuuli. Tyvitukki on jo nyt monen metrin matkalta oksaton , koska alkuoksat karsiintui jo kun rungon halkaisija oli 50 millin luokkaa. Jo tässä vaiheessa huomaa tilavuuden muutoksen kiihtymisen. Ei sudittelua eikä vuosirengassavua vaan maltillista kasvua.

300 milliä tuli täyteen 120 vuotiaana , tilavuus 650 litran luokkaa. Keskimääräistä kasvua koko kasvukaudelta jo 5,4 litraa vuodessa , halkaisijaa kertyi tähänastisella kasvukaudella keskimäärin 2,5 milliä vuodessa. Tilavuuden logiikka alkaa ilmetä. Tyvitukin arvo alkaa olla huomattava , oksatonta puuta reippaasti yli kymmenen metriä.

Neljänsadan millin halkaisijan se saavutti 20 lisävuodessa , eli 140 vuotiaana , tilavuus 1300 litran luokkaa. Tässä vaiheessa keskimääräistä kasvua puun koko kasvuiän ajalta muodostuikin jo 9,2 litraa vuodessa. Halkaisijaa kertyi koko tähänastisella kasvukaudella keskimäärin 2,8 milliä vuodessa. Tilavuuden logiikka toimi , kasvu kiihtyi , eikä suinkaan romahtanut. Viimeisen 20 vuoden kuluessa arvokkaan oksattoman runkopuun määrä kaksinkertaistui. Vuosiluston keskimääräinen tilavuus oli jo 650/20= 32,5 litraa. Mänty oli niin terve että se olisi kyllä jatkanut kasvuaan 4 ever.  Kasvupaikan muidenkin mäntyjen kannot olivat vielä ”lukukelpoisia” ja tulokset yhtenevät. Tämä mänty olisi kelvannut puusepille , mutta hukkui bulkkivirtaan.

Tämä aiemmin mainittu kuusi 150v , 45 metriä korkeutta ja 56 senttistä runkoa yli 20 metriä. Mitataan hieman sitä luonnollista tulosta ja vuosiluston vahvuutta. 560 milliä jaettuna 150 vuodella , on 560/150 = 3,7 milliä lisää halkaisijaa vuodessa , kun mitataan kuoren päältä. Tilanteen valaisemiseksi pidetään puun tyvipöllin pituutena kaikissa laskuissa 20 metriä. Mitataan siis eri halkaisijoilla vuosikasvun pinta-alaa neliömetreinä. Vuosiluston vahvuus on 3,7/2=1,85 milliä.

100 millisen yhden vuosiluston vahvuisen viilun pinta-ala olisi , 0,1x3,14x20 = 6,28 neliömetriä. 150 millisenä yhden vuosiluston vahvuisen viilun pinta-ala olisi , 0,15x3,14x20 = 9,42 neliömetriä.

560 millisenä yhden vuosiluston vahvuisen viilun pinta-ala onkin jo 0,56x3,14x20 = 35,16 neliömetriä. Todellisuus on vieläkin toisenlainen , siitä kuusesta jäi puuttumaan vielä 25 metriä latvapuolta. Kitunutkaan ei , korkeutta kertyi 45/150=0,3 metriä lisää joka vuosi. Tämä kuusi ei myöskään kuollut pystyyn eikä kuihtunut , sen varpaita ei tallottu ja ympäristöä korkeintaan harsittiin. Muutoinhan tuuli olisi kaatanut sen jo ajat sitten.

Kahdeksan kiintokuutiota puuta on 8000 litraa puuta. Jos tämä litramäärä jaetaan kasvuvuosilla , 8000/150 = 53,3 , eli siis keskimäärin 53,3 litraa per kasvuvuosi. Huom. , nolla alusta huolimatta. Jos tällaisia puita olisi hehtaarilla vaikkapa 100 , tulos olisi 100x53,3 = 5,33 kuutiota laatupuuta joka vuosi. Laatupuun jalostusarvo voisi olla jopa useita satoja €uroja kuutiolta , pistetään kiinnolle kuitenkin hintaa 100€. Eli siis 100x5,33 = 533€uroa , per vuosi + muut puut.

Jos nämä puut olisivat sijoittuneet tasaisesti yksi per aari , näiden puiden välinen etäisyys olisi 10 – 14 metriä. Mahtuisi sinne paljon muutakin , josta olen aiemmin esittänyt esimerkkejä. Nämä esimerkit ovat vain pitkänajan kaavamaisia laskelmia. Mitäpä jos BKT laskettaisiin tästä laatupuu yhtälöstä ja jalostusarvosta. Maaseudun tulevaisuus olisi aivan toisenlainen.

Näistä esimerkeistä ja laskelmista selviää nykyisen puunkasvatuksen tarkoitushakuinen sokea sektori , johon perustuu meidän ”ylivoimainen metsätietämys”. Teollisuus on vastuussa vain osakkeenomistajilleen. Hallinnon poliittinen vastuu on täysin edesvastuutonta. Mitään järkevää syytä nykykäytännön jatkumiselle ei ole , eli siis aiemmalle poliittiselle sanelulle ei ole mitään perusteita. Vahingoille on.

Kuta kauemman kasvatat , sen enemmän ja kiihtyvällä vauhdilla kasvaa puuyksilö. Samalla romuttuu tarkoitushakuinen hölynpöly hiilensidontakyvyn romahduksesta , joka väittämä on vain menetelmän ja korjuutekniikan puolustelua. 150v tukki tosin kuulostaa utopialta tänä päivänä , mutta on todellakin mahdollinen ja erittäin tuottoisa jatkuvalla kasvatuksella. Metsän muut arvot saa kaupantekijäisinä.   

Koneellisia metsäojituksia tehtiin aiemmin ns. kehitysapuna. Ojien lähellä vauriojuurien ydinlaho etenee pian metrin parin korkeudelle puuhun. Koivu ja kuusi ovat nopeakasvuisia ja enemmän vaurioherkkiä , mutta ilman koneiden aiheuttamia aikaisempia juuristovaurioita aukkohakkuu alueilla suurimmat kuuset voi olla lähempänä metriä kuin puolta , täysin terveitä kuusenkantoja. Jos kevyelläkin traktorilla jossa on ketjut pyörissä , on koottu tuulenkaatoja , jäljet näkyy suoraan hakkuiden puupinoissa. Eli ei rautaa puunkorjuun koneiden pyöriin. 

Esimerkki rehevästä kasvusta löytyi kun kaadoin 41v kuution koivun omalta tontilta. Oksia sitten olikin tilavuudeltaan varmaankin enemmän , tukevaa , pitkää ja lehtevää kasvupotentiaalia oli kertynyt. Lohtuna oli että ne oksat on kuitenkin kuumaa bioenergiaa ja muita tykötarpeita. Kaikilla puilla on ihanne kasvunopeus joka määrää laatuluokituksen ja käyttökohteet. Käytän mäntyä esimerkkipuuna koska sen kasvuvauhti ja käyttökelpoisuus ovat hyvin keskeisiä tekijöitä , se on erittäin käyttökelpoinen kaikessa rakentamisessa , kuin myös kalustepuuna. Se on lämminhenkinen ja sävyisää ydinpuuta. Samoin koivusta saa eri tavoin käsiteltynä lujaa laatupuuta kalusteisiin , jolla voisi korvata tropiikin metsien häviämistä. Mutta miten se koivu saataisiin sinne tropiikin käsien käytettäväksi.

2017 suomen korkeimmaksi puuksi tituleerattiin aiemmin esitelty 45 metrinen kuusi. Näiden kuusten kantoja ei tarvitse karsia. Tällaisesta kuusesta saisi tehtyä monta pärekoria , tai ikkunanpokaa. Nostalgisille monen de Havilland Mosquiton rakennerimoja. Tai monta oksatonta tiheäsyistä siipisalkoa kantamaan Hughesin Spruce Goosea , siihenkin jänneväliin riittäisi. Tai kunnon masto kunnon kokoisen valtiollisen kaapparilaivan kuljettamiseen. Eli siis laadulla on eroa. Aivan kuin lentokoneita , tällaisesta puusta voi tehdä muitakin huikeita rakennelmia nykypäivään. Puusta on onnistuttu jo kehittämään terästäkin lujempaa , saabi nähdä , tai peräti penta mikä onkaan puun tulevaisuus rakentamisessa.  

Metsäojia pitkin karkaa yhä enemmän aivan luontaisia puunkasvun ravinteita. Ojien lisäksi ”rantua” on vedetty maastoon joita pitkin sadevedet valuu yhä nopeammin ja yhä laajemmalta alueelta metsäojiin ja vesistöihin. Vesivirran mukana menee maaperään aikojen kuluessa saostuneet metallit ja muut mineraalit. Vesieroosio on puhkonut korkeita vuoristojakin ja hakee metsässäkin uusia uomia vesistöihin. Nämä huuhtoutuneet ainekset ovat vesissä hyvin haitallisia , niistä kärsii kalat ja eläimet , sekä viime kädessä myös ihmiset.

Tiheämmin asutussa Euroopassa ja kyllä muuallakin kärsitään kuivatetuista jokivarsien vesivarastoista. Kun rankempia sateita saapuu , aiemmat vesipankit on hävinneet ja vesi ei mahdu jokiuomaan vaan leviää tulvavallien yli hukuttaen kaupunkeja. Meillä tapahtuu aivan samoja asioita , liian kuivalta tai liian märältä näyttää tulevaisuus.   

Luontoa , rauhaa ja hiljaisuutta , sekä puita metsässä ja puuta kotona tarvitaan niin kauan kuin on ihmisiä. Monen pienen ja suuremmankin metsän muut arvot ovat jo ohittaneet puuntuoton arvon , mutta silti pienetkin metsät tuottaa teollisuudelle ja rakentamiselle tarpeellista puuta. Pienissä metsissä voi olla kasvanut , tai kasvatettu todellisia puuaarteita niiden jalostajille. Eli siis jatkossa täytyy pystyä hakemaan vaikka yksi puu paikasta , jota voi nimittää metsäksi , ilman että se ympäröivä metsä vaurioituu. Uudella kirveellä tämäkin asia on hallinnassa.

Ympäristön arvopohjaa täytyy laajentaa hetkellisestä huikeasta hybridistä ja pippalopiirit aukaisevasta käsilaukusta kestävään ympäristöön ja kestävään talouteen myös lapsillemme. Puun markkinoille saamiseen täytyy perustaa aivan uusi korjuu , keräys ja markkinamekanismi. Järjestelmä joka pystyy määrittelemään puun ja kaikkien oheismateriaalien todellisen käyttöarvon , yhdistämään pienetkin erät ja toimittamaan sen käyttäjälle. Puusepänlaatu ei mene virran mukana sellukattilaan tai bulkkisahan teriin. Ympäristön ja kaiken muun elämän monimuotoisuuden korjaaminen ja ennallistaminen ei valitettavasti enää onnistu. Ympäristöön kohdistuva rasitus ei vähene , vaan lisääntyy koko ajan. On mahdotonta enää määrätä rauhoitusaikaa toipumiselle.

Nykyiset kaavailut metsien tulevaisuudesta syventää taloudellisesti ja ekologisesti metsän ja ympäristön alennustilaa. Näillä samoilla mittareilla mitataan meidän vastuuta tulevaisuudesta. Talousmetsä ei muutu yhdellä trollilla riistametsäksi jossa viihtyy metso ja metsänomistaja. Eläinten ja kasvien lajikato ja lajien suoranainen sukupuuttoon häviäminen kiihtyy. Vaikka itikat ja monet muut ötökät koetaan kiusallisiksi , ilman hyönteisiäkään emme pärjää eikä monimuotoisuus. Äänetön kevät lähenee.

Ilmastonmuutos on jo sitä luokkaa , että se voi romuttaa jopa kokonaan meidän metsätalouden. Tilanne ei ole enää kenenkään hallinnassa. Talven 17-18 lumikuormat tuhosi kokonaisia kasvatusmetsiä. Näiden tuhojen raivaaminen ja jäljelle jääneen metsän säästäminen ja kasvun jatkaminen onkin nyt kohtalonkysymys koko metsäsektorille. Vanhalla kalustolla siihen ei pystytä.

Tietysti lumituhoja on sattunut metsissä iät ja ajat , lumen tarttuminen ja kertyminen puihin oli aiemminkin hyvin pienestä kosteuden ja lämpötilan muutoksesta kiinni. Ennen ratkaisevaa ilmastonmuutosta pakkanen pisti puut talviunille ja maan routaan. Kun sitten lumisateet alkoi , tuuli karisti enimmät lumet oksilta , eikä lumi tarttunut kovasti kiinni. Kunnon tuulenpuuskat putsasi metsiköt kokonaan lumesta.

Ilmastonmuutoksesta johtuneet lumituhot yleistyi 90 luvulla. Kriittiset olosuhteet alkoi toteutua ensin Salpausselän etelä ja sitten pohjoispuolella. Satoi märkää lunta ja seurannut lämpöaalto karisti ne pois. Sitten kun lämpötila heilahti hieman pakkasen puolelle , lumi ei  pudonnutkaan.  Lämpötilan kohotessa ja lumettoman ajan yleistyessä kriittinen raja ja lumituhot jatkoi kohti pohjoista.

 Ilmastonmuutoksen todellisuus alkoi näkyä Kainuussakin jo 90 luvun alussa. Muutos kiihtyi ja uudella vuosituhannella lämpötilat alkoivat talvella sahata yhä enemmän ylös ja alas. Yhdessä yössä lämpötila saattoi nousta 30 astetta , miinus kahdestakymmenestä viidestä viiteen lämpöasteeseen. Tietysti silloinkin lumi puiden oksilla suli osittain ja heti seuranneessa pakkasessa tarttui lujasti kiinni oksiin. Kasvukauden , eli siis lämpötilojen kesäsahaukseenkin on yhtynyt kuivuus ja märkyys.  

90 luvun alun jälkeen pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta monena talvena tämä lämpötilan sahaus myös pudotteli lumet puista. Edellisenä päivänä metsästä otettu luminen kuva olikin jo seuraavana päivänä lumeton. Pajan peltikatollakaan lumi ei enää säilynyt , vaan putosi katolta jopa kymmeniä kertoja talvessa. Räystään alla lumikasat kohosi melkein kiinni räystäisiin.  

Alkutalvi 17 oli kaikin puolin hankala. Lokakuussa muutamana pakkaspäivänä käväisi routaa maassa , mutta se suli pian pois. Kun lumi sitten satoi paljaaseen sulaan maahan , ei routaa enää juuri pystynytkään muodostumaan.

Joulukuu oli metsässä yhtä musta valkoista sahaamista ja Atlantilta puski lumirintama toisensa jälkeen. Yksi yö sitten muutti kaiken , pienestä oli kiinni paljon. Lämpötila muuttuikin pakkaseen päin , eikä lumet pudonneet vaan lumi jämähti tiiviisti oksiin , varsinkin korkeammilla paikoilla.

Jatkossa ilmankosteus oli suuri ja uusi lumi tarttui kuin voimatarra edelliseen lumeen. Vuodenvaihteessa alkoi oksia tipahdella ja vuodenvaihteen lumisateet viimeisteli tuhon. Puita katkesi  ja kaatui roudattomassa maassa. Muutamana päivänä kuului jatkuvasti rytinää eri puolilta. Parhaita tukkipuun oksattomia aineksia muiden mukana tuhoutui joka puolella.

Sähköt alkoi katkeilla heti vuoden 18 alussa. Kynttilän valossa patteriration ohjelmia kuunnellen tuli mieleen syntyjä syviä. Nollaviat amkassa toi metsätuhot pirtin sisälle elektroniikkaan. Todellakin huomasi sähkön merkityksen ja sen jokapäiväisen saannin tarpeellisuuden.

Pelastuslaitosten lisäksi jopa punainen risti hälytettiin perukkalaisten pappojen ja mammojen toimeentuloa jeesaamaan. Osa näistä perukkalaisista oli nuoruudessaan syntynyt sähköttömään pirttiin , joten kokemus ei ollut heille kovin outo. Minäkin olen aloittanut elontaipaleen hirsiseinäisessä pirtissä petrolilampun valossa kun aurinko ryhtyi valaisemaan sitä toista pallonpuoliskoa.

Säänvaihtelun päivä ja sademääriä en ole pannut muistiin , ilimatieteen laetos tekköö sitä viran puolesta. Sieltä saa lämpökäyrät ja sateet selville aivan riittävän tarkasti.

Miten sitten puukauppa soveltuu nettiin , netti ja muussa kaukokaupassa on 14pv. katumusaika. Voiko aukon avartamalla katumapäällä vaatia puut takaisin ja myydyn metsän pystyyn kahden viikon fundeerauksella hakkuun jälkeen. Ei taida onnistua liimata puuta kantoon. Eli kuka määrittelee toteutuvat hakkuuehdot ja aikataulut , täytyisi pyrkiä kohtuuteen.

Entäs jos metsänomistaja itse vahtisi omaa kohtuuttaan , eli tekisi hakkuu ja hoitotyöt omalla tavallaan ja aikataululla.

Tietysti meidän metsäklusteri kantaa sosiaalista ja ympäristöllistä vastuuta. Täysin viralliset ja virattomatkin trolliarmeijat maalasi vastuullisella vihervärillä yli kaikki mahdolliset varhaisemmat värit , jopa tahraton sinivalkoinen lippukin värjääntyi päästöttömän vihreäksi metsän sisällä.

Suurin ja kaunein peruskysymys on se , saako puunmyyjä haluamiaan palveluja. Kysymys sisältää myös koko kansallisomaisuuden arvon ja tulevaisuuden , vieläpä jokseenkin hyvin lyhyellä ajanjaksolla.

On täysin mahdotonta että puun ostaja pystyisi täyttämään kaikkien 600.000 metsänomistajan toiveet ja tarpeet , tuskin myöskään heidän metsänsä tarpeita. Toiveet ja tarpeet vain lisääntyy jatkuvasti kun metsänkäsittely on murroksessa kaikilta osiltaan. Jos tuntuu siltä , että esittämäni yksityiskohdat toistuu turhan usein , johtuu se siitä , että olen valottanut asioita ja niiden merkitystä eri lähtökohdista. Edes suurella rahalla ei voi enää ostaa monimuotoisuutta , tämä täytyisi muistaa , mutta rahaa saa vaikka korjaakin ympäristön tilaa. 

Ympäristön arvostuksessa eräs kynnys on ylitetty. Jokunen aika sitten ostettiin metsää ja kauppahinta maksettiin kun hakattiin aukko ja vielä jäi hieman ylikin. Sitten maapohjakin myytiin jollekulle , joka jotenkin kasvatteli uutta täytettä aukkoon. Nyt tilanne on muuttunut , metsää aiemmin omistamattomat ostaa metsää suojelu ja terapia tarkoituksessa. 

Vitkutteleva vanhakantainen teollisuus ei hevillä luovu esikoisoikeudestaan , eikä myöskään pysty hyödyntämään kaikkea metsästä hakkuiden myötä tulevaa materiaalia. Kaikissa näissä asioissa häviäjä on metsänomistaja , joka ei saa korvausta tuottamistaan hyödykkeistä. Puukauppa ei ole enää ronttikauppaa eikä korjuu urakkaa. Timantit ja muu arvotavara täytyy seuloa sorakasasta ennen kauppaa , timanttien jalostusarvon tuhlaaminen bulkkiin ei ole kenenkään etu. Mikään ei kuitenkaan estä teollisuutta osallistumasta yhteishankkeeseen metsänomistajien kanssa.

Kuten naapurin Skogforsk’n tutkijat totesi 90 luvulla , teollisuus ei pysty omaehtoiseen uudistumiseen ainakaan puunhankinnassa. Valtakunnallisessa sopassa heiluu jo niin monta kauhaa ja lusikkaa , että ei ehditä kypsyttää vaan puuro syödään jo raakana. Paras vaihtoehto kaikille osapuolille olisi kaikenkattava puunhankinta. 

Täytyisi muodostaa valtakunnallinen puupörssi. Pistää tämän päivän Kalevalainen Sampo pyörimään , syötävät , myötävät ja kotitarpeet kanavoitaisiin tuottavalla tavalla. Ehkäpä puun tuottajien pitäisi vuorostaan heiluttaa sitä lusikkaa. Puun tuottajat hankkisivat ja haalisivat puut ja muut , jotka myytäisiin markkinahintaan teollisuudelle , nimenomaan jatkojalostukseen. 

Tokihan markkinataloudessa ostaja voi olla moni muukin kuin kotoinen kartelli. Tilannehan avaisi foorumin markkinatalouden taivaisiin asti ulottuvalle kilpailulle. Sellukelpoista bulkkitavaraa riittää metsän kunnostuksessa hyvin pitkälle jatkossakin , mutta ei suinkaan määrättömästi , kuten nykyiset selluhankkeet edellyttäisi. Kotoisin voimin lyhyillä kuljetusmatkoilla käyttö olisi järkevää kaikin tavoin. Jopa kansallinen etukin voi toteutua kun puuvirran kaikkiin puroihin pistetään Sammot jauhamaan. 

On jokseenkin selvää että uuden puukaupan lähtökohta ja kiistaton yhteinen tekijä kaikille mahdollisille osapuolille on nimenomaan metsä , täytyy siis toimia metsän ehdoilla. Kuta kestävämpi on metsä , sitä kestävämpi on kaikkien etu.

Kuten edellä yksityiskohdista ilmeni , teollisuuden koneketjun helminauha metsästä tehtaalle on kiistatta kallein mahdollinen logistisena puunhankinnan ratkaisuna. Talouden ja ympäristön piirileikissä kaikki valtiot suojelee ”omaa kansallista etua” , vieläpä hintaan mihin tahansa.

Tropiikin sademetsät olivat vielä vähän aikaa sitten suunnattomassa laajuudessaan maapallon keuhkot , eikä siellä saanut hakata. Siellä kuitenkin hakattiin ja kuten ympärillämme näkyy , meilläkin hakattiin. Siperian suunnattomat metsät ja suot olivat myös pohjaton hiilinielu joka sitoo kaikki meidänkin päästöt. Siperian ikiroudan sulaminen käänsi senkin asetelman täydellisesti ylösalaisin , meille mittaamattomaksi ajaksi.

Nyt sademetsät päästää hiiltä tietolähdettä lainaten , ”yhtä paljon kuin jenkkien autot yhteensä” , eli aika paljon. Siperian ikirouta sulaa ja roudan alta karkaa metaani , joka on todella voimakas ilmastonmuutoksen edistäjä. Aikoinaan puhuttiin jopa siitäkin , että Siperian metaanin purkaus ratkaisee maapallon tulevaisuuden. Arktisilla merillä purkaantuu merenpohjaan varastoitunut  metaanijää. Suuria purkaantumisia on havaittu joka puolella. Tämä on vasta alkusoittoa , on arvioitu että merelliset metaanihydraatit ovat varannoltaan kaksi kertaa suuremmat kuin kaikki muut fossiiliset hiilen varannot yhteensä. Merihän on muodostanut ja sitonut metaania jo vuosimiljardeja , eli siis paljon kauemmin kuin maalla oli edes kasvillisuutta tai muuta eloa.     

Suomen osalta on täydellisen edesvastuutonta puhua siitä , että näiden omien maksimaalisten päästöjen ja tuhojen jatkamiseksi ostetaan päästöoikeuksia ulkopuolisilta. Jos taas kuvitellaan että ilmastonmuutos voitaisiin pysäyttää edes parin asteen haarukkaan lämpötilan nousussa , korjauksen täytyy olla maailmalaajuisesti nopea ja keinot tehokkaita. Tosiasioiden tunnustaminen vasta pakosta , ei mairittele meidän , eikä muiden maailman napojen tapaa ja kykyä johtamisessa. Kahden asteen juna meni jo ajat sitten , siitä asiasta The Guardian kirjoitteli alkukesästä 18. 

Paradoksaalista ihmisen kehityksessä on se , että aina kun kuvittelemme olevamme tilanteen herroja , huomaammekin että tapahtuneen kehityksen hintana onkin haitat joita emme enää  hallitse. Luonto ei kosta , mutta reagoi virheisiin omalla luonnollisella tavallaan , eikä välitä juupaseipäs kinailusta.

Markkinatalouden hyrrän kiihtyneet win – win kierrokset tyssää lose – lose tulokseen , tasapuolisesti kaikille kannettavaksi. Mihin markkinarakoon on piilotettu poliittinen yhteiskuntavastuu. Trollaajia kyllä riittää , mutta kuka kantaa vastuun kun peräseinä jo näkyy ja tuntuu.

Tilanteen vakavuutta kuvaa myös se , että 2017 alkukesästä tiedelehti Nature julkaisi johtavien ilmastoasiantuntijoiden ja johtavien poliitikkojen vetoomuksen , tai varoituksen , että aikaa hiilikelkan kääntämiseksi alamäkeen on vain kolme vuotta. Kiikunkaakun korsi katkaisee kamelin selän. Ei ole ihme että julkaisun henkilöt ovat anonyymejä. Eli siis elintason eliksiirin päästöjen täytyisi kääntyä laskuun. Tämä vetoomus ei ollut suinkaan ensimmäinen , kuitenkin vakava muistutus ajan loppumisesta ilmastonmuutoksessa.

Vastaavia vetoomuksia on tullut YK’n , EU’n ja monien muiden tutkimuslaitosten ja tahojen suunnalta. Tiedottamisessa jopa ns. ”laatulehdistö” on jakaantunut selvästi. Markkina on isäntä ja rengit hyssyttelee haittoja ja tunkee tutkimuksissaan ja tuote-esittelyissään lisää kamaa tavarataivaan rännistä. Mainosmarkathan ne sitä ränniä voitelee jopa tinkimättömäksi tieteeksi kutsutuissa yhteyksissäkin. Lehtitalot kilpailee keskenään näihin liittyvistä mainosmarkoista. 

Suomessa ollaan tilanteessa että metsät ovat nuortuneet beibipuu asteelle. Eniten on , (huom. eniten on koko metsästä)  , 25-40 vuotisia metsiä. 25 vuotisen metsän tilavuuskasvu on hyvin pientä. Vielä 40 vuotisenkin metsän todellisen hyötykäyttöön tulevan tilavuuden kasvu on pientä , eli siis hiilen sidontakyky. Puupellon tuotteet kelpaa vain kertakäyttö sellun valmistukseen , eikä rakentamiseen. Kun vielä muu toteutunut kasvu tuhoutuu päästöinä harvennuksissa ja hakkuissa , hiiltä karkaa eikä edes pysty sitoutumaan , tai kiertämään. Vain rehevöityminen lisääntyy ja sitä myötä turhat päästöt.  Taloudellisuudesta , ilmastovaikutuksesta ja ympäristöstä jo puhuttiin. 

Nykyinen maatalous ja ympäristöministerin salkkua kantava ministeri totesi julkisesti , että metsäteollisuus tuottaa niin paljon verovaroja , että niillä rahoilla voi ostaa hiilipörssistä päästöoikeuksia tämän karusellin pyörittämiseen. Karu selli tulee kyllä mieleen.  

Markkinasellu on kertakäyttö tavaraa. WC paperia , vaippoja jne. tietysti tarvitaan , mutta missä , mistä kasveista tai puista se sellu tehdään. Sellupuuhun sidottu hiili siis vapautuu heti kun sellu valmistetaan ja käytetään , ja joka käyttö on siis täysin kertaluontoista , peilin pyyhintää sekin. Belfiet ovat kyllä yleistyneet , mutta sen toisen pään uskottavuus ontuu. Biopolttoaineista puhuminenkin on nykytasolla masentavaa , niillä pyritään vain lyömään näennäinen ekoleima suursellutehtaiden kylkeen.

Biotaloudesta puhuminen ja siitä tiedottaminen on kyllä muodikasta , mutta  nykytasolla lähinnä silkkaa pikkunäpertelyllä trollausta. Sinänsä varsinaista metsästä saatavien puumateriaalien potentiaalien tutkimusta on vasta nyt edes aloitettu. Hyvin lupaavia tuloksia tutkimus toki on jo poikinut , mutta niitä tuotteita saadaan vielä odotella todella kauan. Suomi on myös todella kaukana alan tutkimuksen eturivistä. Sata vuotta kehdossaan uinuneen prinsessan herätti raaka todellisuus. Yleensä puhutaan lasikatoista , meillä myös lasitorneista.

On itsestään selvyys että ilmakehän hiilipitoisuutta voi vähentää vain estämällä fossiilisen hiilen lisäkertymää. Ilmakehän hiili ei kuitenkaan vähene vaikka päästöt vähenisi , luontaiset puskurit ovat tapissa. Ilta ja yölypsyt , jopa aamu ja päivälypsyt täytyy suunnata ilmaan.  Luonnolliseen kasvu ja käyttökiertoon sisältyvien hiilen ja ravinteiden lyhytkierto täyttää nämä vaatimukset , tai on vähintään lähinnä niiden todellista hyödyntämistä.

On esitetty jo arvio , että jos suomen 5 miljoonan ojitetun suohehtaarin pinta-alasta ennallistetaan puolet , maapallon ilmaston mittarin viisari värähtää. Kuvitelkaapa mittasuhteita. 

Puunkorjuun ja puunkasvatuksen päästöt ovat suurimmat mahdolliset , aivan aikuisen oikeasti , sen olen edellä esittänyt yksityiskohtaisesti. Olen myös esittänyt yksityiskohtaisesti miten niitä voidaan vähentää ja hiiltä oikeasti sitoa. Puuhuollon pullonkaulaan , metsän tuotteiden hyödyntämiseen ja jalostusarvon nostamiseen tarvitaan myös nopeasti parannusta , koska samalla päästöjäkin vähennetään.

On selvää ettei hallinnon suojaama teollisuus hevillä luovu ”esikoisoikeudestaan” puumarkkinoilla. Tämän kuulin aivan omin korvin henkilökohtaisesti ”bioseminaarissa” Valtimolla ”talouden” sanansaattajilta. Kenraali Tirehtöörin renkipojat pani parastaan ja esiintymispalkkiot sanansaattajat ovat saaneet. Tikullakaan ei saa koskea vaikka erittäin oksaisen huonosti karsitun pientukin kokoinen malka kaihertaa silmässä. Aivan sama saundi kuului Eteläranta kympissä KULTEKIN , eli siis kuljetustekniikan kehityspöydässä , kuin myös myöhemmin erittäin arvovaltaisen osanottajajoukon läsnä ollessa. ”Vika on sun korvien välissä” , tämän lausunnon kuuli kaverinikin. Sama sanoma hieman muunneltuna kuului naureskelun säestyksellä Arkadianmäellä tulevaisuusvaliokunnan ”kokouksessa” Tekesin ja VATT’in taholta. Tästä kohtaamisesta laadin heti muistion , ettei muistot pääse karkaamaan. Muistioiden mukaan kaikissa näissä yhteyksissä olleet henkilötkin voin nimetä , renkipojat ja ”virallisten tahojen edustajat”. Tulevaisuusvaliokunnan kohtaamisessa VATT’n edustaja ehti jo perätä Tekesiltä omia bonuksiaan , ennen poistumistani. 

Maailmanperintö luetteloon ei ole kirjattu , että meidän on jätettävä kaikki meidän aiheuttamat ongelmat jälkipolvien ratkaistavaksi. Olemme jo sitoneet heidän kätensä , heillä vaihtoehtoja ei ole suinkaan enemmän. Meillä niitä vaihtoehtoja on vielä hiukan olemassa , jos aiomme tasoittaa lastemme tietä. Tähän mennessä hallinto ja talous esittää vaihtoehdotonta ja ongelmia vähättelevästi , että tulevat polvet kyllä keksii keinot kiertää meidän perinnön taakat ja ulottaa luonnon riiston vielä tehokkaammalle tasolle. Aivan samoissa tunnelmissa pakastetaan ruumiita , tulevaisuudessa hyvän haltijan sauvan heilautus palauttaa heidät henkiin entistä ehompana. Entisen vainajan omistamien jatkuvan kasvun talouden osakkeiden arvokin on jo ehtinyt nousta mukavasti ja takaa uuden mukavan jatkoelämän.